• Grand Theft Auto 6:n PC-versio vaikuttaa saapuvan jo alkuvuodesta 2027
• Aiemmin huhuttu vuoden 2028 vaikuttaakin aikaistuneen merkittävästi
• Spekulaatioiden mukaan syynä ovat PS5-emulaattorit

Tuoreen tiedon mukaan Grand Theft Auto 6 saapuu PC:lle alkuvuodesta 2027. Odotettua aikaisemman julkaisun taustalla on kertomuksen mukaan potentiaalinen emulaattori.

Uutisen takana oleva GamesBeat kertoo PC-version saapuvan vuoden 2027 ensimmäisen neljänneksen aikana. Lähteeksi kerrotaan "neljä yhtiötä lähellä olevaa tahoa, jotka haluavat pysyä nimettöminä mahdollisten yhteistyöhön liittyen seuraamusten välttämiseksi".

Asiaan on toki syytä suhtautua varauksella, sillä Rockstar ei ole toistaiseksi julkaissut PC-versiota laisinkaan. Vain parin kuukauden julkaisuväli konsoli- ja PC-versioiden välillä olisi poikkeuksellisen lyhyt, sillä GTA 5:n PC-versiota jouduttiin odottamaan peräti kahden vuoden ajan.

Monet arvelevat PC-version aikaisen saapumisen syyksi pelkoa PS5-emulaattorista, jonka avulla PC-pelaajat voisivat pelata teosta myös ilman konsolia tai varsinaista tietokoneelle julkaistua versiota.

Reddit-käyttäjän mukaan Rockstar "ei aio odottaa kokonaista vuotta peläten PS5-emulaattoria". Myös muut teosta odottavat käyttäjät suhtautuvat asiaan samalla tavalla, sillä emulaattorin uskotaan olevan valmis vain kuukausi GTA 6:n konsolijulkaisun jälkeen.

Toinen suunnitelmia muuttava taho saattaa olla GTA 6 -vuotoihin keskittynyt 'Cyberleek', arvelee GamesRadar.

"Uskon tähän vuotojen ja emulaattoriasian vuoksi. He haluavat pelin todennäköisesti ulos mahdollisimman pian", toteaa Reddit-käyttäjä. Toinen taasen on epävarmempi asian suhteen: "Olen vahvasti alkuperäisen vuoden 2028 PC-julkaisun kannalle, mutta ehkä yhtiö on pelästynyt emulaattoriversion kehityksen nopeudesta ja tajunnut, että jos peliä ei julkaista nopeasti, kaikki pelaavat sitä ilmaiseksi."

Toistaiseksi PC-version julkistamattomuuden epäillään johtuvan siitä, että Rockstar haluaa maksimoida konsolijulkaisun myyntimäärät. Onkin mahdollista, että PC-versio on jo valmis, mutta sen julkaisu tapahtuu vasta konsolipainoksen saapumisen jälkeen. Tällöin yhtiö voisi myydä monelle fanille saman pelin kahteen kertaan.

Se, miten asian suhteen lopulta käy, jää vielä nähtäväksi. Joka tapauksessa GTA 6:n saapuminen on jo pian ajankohtaista, sillä peli julkaistaan PS5:lle ja Xboxille 19. marraskuuta.

• Kaksi DualSense-ohjainta tekee kunniaa GTA VI:n julkaisulle
• Kumpikin ohjain lupaa taltioida Vice Cityn hengen
• Ennakkotilattavaksi 10. syyskuuta

Sony paljasti tuovansa markkinoille kaksi DualSense-erikoisohjainta, jotka molemmat ammentavat odotetun Grand Theft Auto 6 -pelin tunnelmasta. Ohjaimet saapuvat myyntiin samaan aikaan teoksen kanssa.

State of Play -lähetyksessä esitellyt ohjaimet ilmestyvät mustana ja valkoisena. Kummassakin on violetti sävy sekä kosketuspaneeliin sijoitettu Vice Cityn henkeä huokuva GTA 6 -logo palmukuvion kera.

"Langattomat musta ja valkoinen DualSense-erikoisohjaimet ikuistavat Vice Cityn syvimmän olemuksen kirkkaasta päivänvalosta valoja hehkuvaan yötunnelmaan", kuvailee Sony PlayStation Blog -kirjoituksessaan.

"Molemmissa versioissa on hohtava, väriä vaihtava viimeistely, jossa yhdistyvät Vice Cityn auringonlaskun sävyt ja neonvalojen hehku. Lisäksi molempiin on muotoiltu suoraan ohjaimeen palmunkuvioita, jotka tuovat virallisen Grand Theft Auto 6 -brändäyksen rinnalle ainutlaatuisen, vaikuttavan yksityiskohdan."

Valkoinen versio ”ilmentää Vice Cityä aamunkoitteessa – valkoisista hiekkarannoista ja pastellisävyisestä taivaasta aina kaupungin rentoon loistokkuuteen”, kun taas musta versio ”tavoittaa Vice Cityn ikonisen yöelämän energian”.

Langattomat DualSense-ohjaimet – Grand Theft Auto 6 Black Limited Edition ja Grand Theft Auto 6 White Limited Edition – tulevat ennakkotilattaviksi 10. syyskuuta, ja ne julkaistaan ​​pelin rinnalla 19. marraskuuta.

Molemmat ohjaimet ovat rajattuja versioita, joten niistä kiinnostuneiden on syytä suunnata ensi viikolla PlayStation Direct -verkkokauppaan.

Julkaisun lähestyminen alkaa näkyä monella eri osa-alueella. Rockstar Games tarjosi faneille vastikään kattavan Grand Theft Auto 6: An Extended Look -esityksen, joka tarjosi syvällisen katsauksen pelin PS5-versiosta. Tuore tieto myös vahvisti, että peli pyörii konsoleilla 30 fps:n nopeudella.

IO Interactive on vahvistanut sen, minkä pelaajilta saadun palautteen perusteella on voinut arvatakin. Kesän alussa julkaistu 007 First Light on noussut välittömäksi menestykseksi niin myyntien kuin arvosteluidenkin saralla.

Hitman-pelisarjallaan kannuksensa ansainnut IO Interactive on vahvistanut 007 First Lightin ylittäneen neljän miljoonan kappaleen myyntirajapyykin. Suoritukseen on mennyt kolme kuukautta, mikä tekee teoksesta yhden vuoden 2026 suurimmista menestystarinoista.

Myyntilukemat kaunistunevat kuluvan vuoden aikana, sillä PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle ilmestynyt teos on saapumassa kuluvan vuoden aikana myös Nintendo Switch 2:lle.

Tekijät ovat luvanneet pelille myös rutkasti lisäsisältöä. Switch 2 -julkaisun jälkeen on luvassa ainakin uusi tekninen vempain, New Game+ -pelitila, uusi tehtävä sekä kuvatila. Koko avausvuoden suunnitelma on katsottavissa alla olevasta kuvasta.

Myös TechRadar on ollut suopea agenttiseikkailulle. Arvostelussamme kehuimme sitä tuoreelta ja aidolta 007-seikkailulta tuntuvalta peliltä:

"007 First Light saa pelaajan tuntemaan olonsa Bondiksi paremmin kuin mikään peli aiemmin. Lopputulos ammentaa Hitman-sarjan hiippailusta, Unchartedien elokuvamaisesta toiminnasta ja Batman: Arkham -pelien vempaimista. Kun upea graafinen ilme sekä näyttävä kenttäsuunnittelu vieläpä pursuavat vauhtia ja vaarallisia tilanteita, on kokonaisuus mukaansatempaava. Kyseessä onkin uudelta ja tuoreelta tuntuva näkemys ikonisesta salaisesta agentista."

Kun pelikellossa on 30 tuntia ja Karibian kuvankauniit merimaisemat vetävät edelleen puoleensa, voi Assassin's Creed Black Flag Resyncedin sanoa onnistuneen tehtävässään. Sen loputtomalta tuntuva sisältö ei tunnu pakkopullalta vaan pikemminkin aarteelta, joka on saatava talteen.

Ubisoft on onnistunut vallan mainiosti päivittäessään suosikkipelisarjansa kenties parhaan osa nykyaikaan ja varmistaessaan, että erinomaisesti kerrottu tarina pysyy uskollisena alkuperäiselle kokemukselle. Teos tuntuu tuoreelta ja modernilta menettämättä rahtustakaan siitä merirosvotunnelmastaa, johon vain alkuperäinen peli aikoinaan kykeni.

Teoksessa on kuitenkin omat puutteensa. Black Flagin uusioversiossa on yhä joitakin piirteitä, jotka tuovat peliin ei-toivottua toistoa. Myös perustellusti mutta silti valitettavasti karsittu sisältö on pettymys. Vastaavasti uusissa lisäyksissä sekä ominaisuuksien tasapainotuksessa on havaittavissa ilmeistä epätasapainoa.

Nämä eivät kuitenkaan ole merkittäviä ongelmia, ja ne nousevat esiin lähinnä alkuperäiseen peliin tarkasti verrattaessa. Kun kokonaisuutta tarkastelee hieman laajemmin, on helppo arvostaa sitä, mitä Assassin’s Creed Black Flag Resynced todella on: loistavan pelin fantastisen hauska versio.

Rosvojoukon kirkkain tähti

Teoksessa seurataan onnenonkija ja unelmoija Edward Kenwayn matkaa, jossa parempaa huomista toivovasta hahmosta kasvaa merirosvoava salamurhaaja. Resynced on säilyttänyt pitkälti alkuperäispelin keskeisen tarinan, hahmot ja pelikokemuksen. Tämä on oikea lähestymistapa, sillä kaikki nämä osa-alueet olivat erinomaisia ​​jo alun perinkin.

Kenwayn ja hänen Jackdaw-aluksensa miehistön mukana hyppely Karibian saarelta toiselle toimii näyttämönä ajattomalle Assassin’s Creed -tarinalle, joka tuntuu yhä ajankohtaiselta ja tuoreelta merirosvoseikkailulta. Pelin tarinankerronnassa on jotakin erityisen tyydyttävää: se yhdistää taitavasti merirosvouksen kultakauden ja sen keskeiset hahmot salamurhaajien ja temppeliherrojen ikuiseen taisteluun liittyvään mytologiaan.

Salaperäisten ja rehevän kasvillisuuden peittämien saarten tutkiminen aarteiden tai viestipulloista löytyvien kätköjen perässä, avomerellä purjehtiminen Jackdaw-aluksella, taistelut Espanjan ja Britannian laivastojen valtavia aluksia vastaan ​​sekä Kenwayn rikkaudentavoittelun ja ikivanhojen salaisuuksien jäljityksen seuraaminen ovat vain osa kokonaisuutta. Pelimaailma on edelleen hauska, jännittävä ja monipuolinen.

Selkein ja konkreettisin tapa, jolla tätä kokemusta on parannettu, on luonnollisesti visuaalinen ilme. Kun arvostelimme Assassin’s Creed Shadowsin viime vuonna, totesimme sen olevan sarjan visuaalisesti näyttävin peli. Nyt rinnalle on noussut uusi haastaja. Resynced on yksinkertaisesti häikäisevä, vehreä, upea ja uskomattoman yksityiskohtainen kuvaus Karibiasta, josta ei yksinkertaisesti saa siitä kyllikseen.

Koska kyseessä on uusi versio Assassin’s Creed 4: Black Flagista, samat ylisanat ovat yhä ajankohtaisia. Pinnan alla sykkii loistava alkuperäisteos, mutta uusioversion menestys ei perustu pelkästään vaikuttavaan visuaaliseen päivitykseen. Mukana on lukuisia parannuksia sekä muutamia merkittäviä muutoksia ja poisjättöjä, jotka muodostavat Resyncedin ja alkuperäispelin väliset keskeisimmät erot.

Moderni salamurhaaja

Yksittäiset muutokset eivät ehkä ole valtavia, mutta kokonaisuutena ne muodostavat merkittävän kokonaisuuden, joka luo pelistä paremman ja viimeistellymmän. Osa muutoksista on luonteeltaan esteettisiä tai toiminnallisia, kun taas toiset ovat kaivattuja uudistuksia, jotka tuovat pelin nykyaikaan. Kulmien hiomiselle on eittämättä aihettakin, sillä alkuperäisteoksesta on ehtinyt vierähtää jo lähemmäs 15 vuotta.

Valikkoihin, ohjaukseen ja tavarainventaarioon tehdyt muutokset ovat lähes poikkeuksetta tervetulleita; ne tuovat pelin samalle tasolle nykyisten Assassin’s Creed -sarjan osien, kuten Miragen ja Shadowsin, kanssa. Kaikki toimii sujuvasti ja vaivattomasti. Myös uudemman Anvil-pelimoottorin tarjoamia mahdollisuuksia – kuten dynaamista säätä ja vuorokaudenajan vaihtelua – hyödynnetään erinomaisesti.

Pelin sisäisiä minipelejä, kuten Kenwayn laivastotoimintoa, on uudistettu merkittävästi. Vaikka alkuperäisversiossa nähty hauska ja sarjakuvamainen minipeli onkin jäänyt pois, uudet ratkaisut ovat pääosin viimeisteltyjä ja laadukkaita. Toiminnoille on varattu omat paikkansa Kenwayn kartanossa ja Great Inaguan tukikohdassa; tukikohtaa on laajennettu siten, että siellä on nyt omat pisteensä kartanon kehittämiselle ja laivaston hallinnoinnille.

Satamapäällikön toimiston, yleiskaupan ja saaren muiden kohteiden kehittämisessä on nyt enemmän syvyyttä ja useampia päivitystasoja. Vaikka järjestelmä ei olekaan yhtä laaja kuin Shadowsin tukikohdan rakentamisessa, se tarjoaa silti erittäin tyydyttävän kokemuksen ja kannustaa ryöstelemään ahkerasti, jotta saarelle ja laivalle saa hankittua parhaat mahdolliset päivitykset.

Myös taistelu ja liikkuminen ovat kokeneet merkittäviä muutoksia. Parkour ei näytä täysin uudelta – eikä muutos ole valitettavasti yhtä mullistava kuin Black Flagin ja Unityn välinen harppaus – mutta ympäristöissä puikkelehtiminen tuntuu selvästi aiempaa sulavammalta. Juoksun aikana aiemmin esiintyneet lyhyet tauot sekä nykimiset ovat nyt poissa.

Taistelu on selvästi ottanut vaikutteita Miragesta, ja se toimii pitkälti toimivana uutena tyylinä Kenwaylle. On sääli, että mukana on tiettyjä puutteita, kuten asevalikoiman laajuus, mutta raskaiden ja kevyiden hyökkäysten sekä blokkausten yhdistelmä tekee kokemuksesta kiinnostavamman kuin alkuperäispelien torjuntaan ja viimeistelyiskuun perustunut järjestelmä. Silti meno voi ajan myötä käydä hieman puuduttavaksi ja itseään toistavaksi – erityisesti kun päivitysmateriaalien keräämiseksi on vallattava laiva toisensa jälkeen – ja toiminnasta puuttuu toisinaan alkuperäispelin dynaamisuus.

Pelimaailman laajentaminen on onnistunut Resynced-versiossa hyvin. Mahdollisuus sukeltaa ja uida vapaasti kaikkialla valtameressä avaa uusia alueita löydettäväksi ja nuohottavaksi. Kyykistymistoiminto mahdollistaa taasen vihollistukikohtien ja varastojen tutkimisen pelkän väkivaltaisen läpiraivaamisen sijaan.

Entistä tasapainoisempi

Sisältöön tehdyt muutokset jakavat varmasti mielipiteitä. Lukuisten hienojen päivitysten ja parannusten keskellä Resynced joutuu tasapainoilemaan lisäysten sekä alkuperäisen lähdemateriaalin hyödyntämisen – tai sen välttelyn – välillä.

Pidän erityisesti uusista loppuratkaisuista, joita osa pelin hahmoista saavat uusien sivutehtävien myötä. Mukavana yksityiskohtana voi kuulla kuinka Kenwayn päämajassa vaihdetaan ajatuksia tapahtumista.

Myös uudet upseerien värväystehtävät ovat viihdyttäviä: ne tarjoavat konkreettista hyötyä esimerkiksi uusien laivaominaisuuksien tai aseiden muodossa, ja ovat itsessäänkin laadukkaita, omia kokonaisuuksiaan muodostavia tehtäviä. Pelin rytmitys tuntuu kuitenkin toisinaan hieman erikoiselta, sillä uusi upseeri värvätään onnistuneesti jo heidän tarinansa puolivälissä – jopa silloin, kun he vaikuttavat vielä epävarmoilta liittymisensä suhteen.

Sisällön osalta merkittävin muutos on kuitenkin mielestäni epäonnistunut: nykyaikaan sijoittuvien osuuksien täydellinen poistaminen on sääli ja hukattu mahdollisuus. Vaikka kohtaukset jakoivat vahvasti mielipiteitä, niissä sukellettiin syvälle Desmondin DNA:han ja tutkittiin temppeliherrojen nykyaikaisia ​​toimistoja mielenkiintoisella tavalla. Samalla ne toivat mukavan rytminvaihdoksen piraattielämän keskelle.

Nykyaikaosuuksien poistaminen ei ole herättänyt ennakkoon suuria vastaväitteitä, mutta pelikokemuksen kannalta ratkaisu tuntuu hieman harmilliselta. Ubisoft markkinoi Resynced-versiota uusioversiona, joka osin tulkitsee alkuperäispeliä uudelleen mutta myös nykyaikaistaa ja parantaa sen osa-alueita. Kenties poistetut kohtaukset olisi voinut niin ikään uudistaa tavalla, joka olisi samalla niputtanut pelin universumin muihin osiin.

Tässä vuoden 2026 versiossa on yhä jäljellä piirteitä alkuperäisestä vuoden 2013 pelistä. Erityisesti tekoäly ja viholliset ovat yhtä tyhmiä kuin ennenkin. Viheltämällä voi edelleen houkutella suuren joukon vartijoita samaan väijytyspaikkaan ja teurastaa heidät kaikki yhdeksi veriseksi kasaksi. Vastaavasti varjostustehtäviä on muutettu armollisemmiksi, sillä kohteen voi nyt vain tappaa, napata tiedot ja paeta paikalta aivan kuten minkä tahansa muunkin pelin tavoitteen kohdalla.

Puutteistaan ​​huolimatta tämä uusioversio on pitkäaikaiselle Assassin’s Creed -fanille todella nautinnollinen kokemus. Karibian saarien nuohoaminen ja mysteerien ratkominen tuntuu houkuttelevalta ajatukselta jopa pelin aikanaan läpipelanneelle. Sarjan salamurhaajien tarinoilta enemmän odottavat pelaajat tulevat olemaan erittäin tyytyväisiä siihen, miten Resynced on lähestynyt klassikkoaseman saanutta alkuperäispeliä. Mukaan tuodut uudet tarinalliset lisäykset ovat kirsikka kakun päällä.

Vaikka Resynced ei yllä aivan täydelliseksi napakympiksi, kyseessä on vakuuttava uusioversio ja ennen kaikkea upea peli. Se tarjoaa myös mielenkiintoisen näkymän siihen, miten Ubisoft aikoo jatkossa käsitellä vanhempia pelejään. Jos laatu pysyy tällä tasolla, on peräpeiliin katsominen enemmän kuin tervetullutta.

Kannattaako Assassin's Creed Black Flag Resynced pelata?

Pelaa, jos...

Älä pelaa, jos...

Saavutettavuus

Ubisoft tarjoaa jälleen kattavan määrän erilaisia saavutettavuutta parantavia toimintoja. Voit helpottaa vaikeusastetta eri mekaniikkojen osalta, minkä lisäksi voit hyödyntää tähtäysavustuksen kaltaisia huojennuksia. Halutessaan jopa vedenalaisen hapenkulutuksen saa kytkettyä pois.

Saavutettavuuteen keskittyvä valikko on jaettu viiteen eri osa-alueeseen. Niiden avulla saa sujuvoitettua ajoitusta, kameraa, liikkumista, väritystä, näkökenttää sekä kuulemista. Kaikkinensa Assassin's Creed Black Flag Resynced soveltuukin kaikenlaisille pelaajille.

Kun pelitunnit vierivät esteradalla kirmatessa, auktoriteetin käskyjä sivuuttaessa ja liikkuvia kohteita räiskiessä, tuntee sohvalla istuva ajoittain lähes tulkoon olevansa James Bond. IO Interactiven kehittämä 007 First Light on teos, joka kestää vertailun ikonisen sarjan klassisiin elokuviin.

Bondin agenttiuran kännistyvä koulutusohjelma muistuttaa monin tavoin Rocky-elokuvien treenimontaasia. Harjoitus vaihtuu lennosta toiseen ja pelaajalle opastetaan kädestä pitäen niin lähitaistelun, autoilun kuin räiskinnänkin salat. Kun autonrattiin hyppäävä Bond rikkoo rataennätyksen vaikealla kaupunkiradalla, on fiilis katossa.

Elokuvien tunnelmaa huokuva fiilis kantaa läpi seikkailun. Kyseessä on ikonisen agentin uran lähtölaukaus, jossa esitellään matka armeijan harmaista aina hänen majesteettinsa salaiseen palvelukseen. 26-vuotias Bond tuntuu samaan aikaan tutulta ja uudelta, joten sankaria ei tarvitse välittömästi verrata Sean Conneryyn tai Daniel Craigiin. Kyky vastaanottaa ohjeita on luonnollisesti puolitiessä, mutta monilta osin IO Interactive on onnistunut luomaan uudelta tuntuvan Bondin.

Homman pihvi

Agenttiuran ensiaskeleet ovat kaikkea paitsi helpot ja turvalliset. Helikopterionnettomuudesta vain hädin tuskin selvinnyt Bond löytää itsensä sattumankaupalla Islannissa sijaitsevalta saarelta auttamasta MI6-organisaatiota. Koulutusohjelmat, turvaselvitykset ja muut paperityöt saavat luonnollisesti odottaa.

Luonnonlahjakkuus sekä nopeat refleksit avaavat nopeasti ovet MI6:n koulutusohjelmaan. Kuten olettaa sopii, asiat eivät kuitenkaan mene täysin mutkitta maaliin. Haudatut salaisuudet sekä hyökkäys MI6:ta kohtaan pakottavat nuoren tulokkaan nopeasti kentälle. Tarinan puitteet eivät ole erityisen innovatiivisia, mutta ne pitävät otteessaan.

Patrick Gibsonin esittämä Bond on luonnollisesti röyhkeä, impursiivinen sekä haastava työtoveri. Yhteispeli Kiera Lesterin esittämän Moneypennyn kanssa vaatii hieman aikaa, mutta onneksi sanailu sujuu ensihetkistä asti vaaditulla tasolla. Aivan jokainen sutkautus ei kuitenkaan osu maaliin.

Bondin keskenkasvuisuus sopii onneksi hahmon kasvutarinaan. Valkokankaalta tuttu 007 on kokenut ja charmikas herrasmies, joten vasta hommansa aloittanut noviisi joutuu hiomaan hieman kulmiaan. Hahmo tuntuu onnistuneelta ja alati kehittyvältä, eikä Bondia voi vahingossakaan kutsua yksiulotteiseksi pyssysankariksi.

Valtaosa mekaniikoista perustuu teoksen hiippailevaan toimintaan. Bond voi naamioitua shakkiturnauksessa hotellin työntekijäksi tai esittää tapahtumapaikalle muuten vain kuuluvaa henkilöä. Osa lukituista ovista vaatii hieman pitkäkyntisyyttä, toisinaan taas tilaisuus tekee sopivalla hetkellä varkaan.

Avointa kenttärakennetta hyödyntävät kohtaukset ottavat kaikista eniten iloa irti pelaajan mielikuvituksesta. Sopiva tasapaino agenttitoiminnan sekä runsaiden välivideoiden välillä luo onnistuneen rytmin pitkähkölle tarinalle.

Tehtävät tapaavat alkaa MI6:n tiloista ja Moneypennyn pitämästä briiffauksesta, minkä jälkeen tie vie Q:n (Alastair Mackenzie) tiloihin katsomaan tarvittavia vempaimia. Tehtäväalueet taasen hyödyntävät luksushotellien, ruuhkaisten torien ja muiden Bond-tarinoille tyypillisiä miljöitä. Upea visuaalisuus näyttää isolla telkkariruudulla yksinkertaisesti upealta.

Hiljaa hyvä tulee

IO Interactiven pitkä päivätyö Hitman-pelisarjan parissa asettaa monien odotukset korkealle. 007 First Light ammentaa monista samoista elementeistä, mutta kyseessä on monin tavoin riisutumpi ja suoraviivaisempi toimintateos kuin mihin edeltävien pelien fanit ovat tottuneet.

Monet ydinmekaniikat ovat silti tuttuja. Bond voi sujahtaa linnoitettuun ja tarkasti vartioituun tukikohtaan usealla eri tavalla. Kun käry ajoittain käy, voi tilanteesta puhua itsensä kuiville bluffaamalla, keskustelemalla tai Q:n tarjoamalla häiriötekijällä.

007 First Light on roimasti anteeksiantavampi kuin Hitman-pelisarja. Mikäli vartija huomaa Bondin hämärähommissa, ei mielenkiinto agentin puuhia kohtaan kestä kovin kauaa. Parhaimmillaan pelaaja voi tyhjentää samassa huoneessa olevia vartijoita ilman kiinnijäämistä.

Tästä huolimatta toiminta pysyy miellyttävän vaihtelevana. Matkan varrella on monia eeppisiä kohtauksia, jotka nousevat jopa vahvassa kokonaisuudessa muiden yläpuolelle. Erityisesti Mauritaniaan sijoittuva visiitti ruosteisten laivahylkyjen keskellä jää mieleen pyörimään. Samoin rikollispomojen keskinäinen huutokauppa, johon osallistuminen on muutaman mutkan takana.

Erityisesti huutokauppaa edeltävä osuus ottaa ilon irto pelaajan vapaasta etenmisestä. Pätkä tuokin mieleen IO Interactiven työn Hitman-pelien parissa, sillä eteneminen ei vaadi suinkaan kaikkien sivutehtävien tekemistä. Itselleen mielenkiintoisimmat puuhat riittävät helposti, joten myös santsikierrokselle jää uutta koluttavaa.

Kuten Bond-seikkailulle kuuluu, Q:n vempeleet ovat isossa roolissa. Olipa kyseessä elektronisen lukon hakkerointi, valojen sammuttaminen tai jokin muu Batman: Arkham -pelisarjaa muistuttava kikkakolmonen, työkalu tuntuu istuvan onnistuneesti 007-maailmaan. Erilaiset vempaimet ovat keskeisessä osassa, joten niitä ei myöskään käy kokonaan sivuuttaminen.

Tehtävät voi tyypillisesti suorittaa joko hiippaillen tai aseet paukkuen. Välillä tarkka-ampujan kivääriä joutuu väistelemään suojasta toiseen liikkuen, kun taas lentokoneen kiinniottaminen sekä autokohtaukset ylipäätään tuntuvat olevan kuin suoraan Bond-leffasta napattuja loppuhuipennuksia. Onpa mukaan saatu mahdutettua muutama pulmakin.

Altavastaajasta voittoon

Ajoittain välivideot katkaisevat hieman peliin uppoutumista. Etenkin julkaisupäivien jälkeen oli nähtävissä myös muutamia varsin isoja bugeja, jotka saattoivat käynnistää välivideon täysin väärään kohtaan. Kun teoksen pariin palasi muutamaa viikkoa myöhemmin, ei näistä näkynyt enää jälkeäkään. Liekö sattumaa vai päivitysten aikaansaannosta, mene ja tiedä.

Myös tekoälyssä on toisinaan pieniä ongelmia. Kun hiippailu muuttuu räiskinnäksi ja vihollistaistelijoiden päitä hakataan seinistä läpi, soisi läsnä olevien hahmojen ymmärtävän tilanteen vakavuuden. Toisinaan hahmot saattavat jäädä kuitenkin vain toljottelemaan ympärilleen ilman ymmärrystä vieressä kuritettavasta kuomasta.

Vaikka pelaaminen itsessään on nautinnollista, aivan kaikessa ei kuitenkaan osuta napakymppiin. Erityisesti ajotuntuma jättää hieman toivottavaa. Autoilua ei todennäköisesti ole voitu jättää leikkauspöydälle, koska se on niin keskeinen osa 007-seikkailua, mutta lopputulos ei ole aivan niin viihdyttävää kuin soisi.

Onneksi ärsytyskynnystä ei juuri koetella, sillä 007 First Light ylittää kaikki Bond-seikkailulle asetetut vaatimukset. Se tarjoaa valtaisan tarinan, rutkasti räjähdyksiä, monipuolisia agenttivempaimia, näyttäviä puitteita sekä kiehtovaa toimintaa.

Vaikka hiippailu ei ole aivan yhtä hiottua kuin Hitmanin tapauksessa ja välivideot voisivat olla maltillisemmassakin roolissa, on IO Interactive onnistunut luomaan parhaan Bond-pelin vuosikausiin – ellei jopa koskaan.

Kannattaako 007 First Light pelata?

Pelaa, jos...

Älä pelaa, jos...

Saavutettavuus

007 First Light tarjoaa tyypilliset ja modernit saavutettavuusasetukset. Säädettävänä ovat vaikeusasteen ohella tekstitys, ohjattavuus sekä liikkuminen.

Koska kyseessä on varsin lineraarinen teos, karttaa ei ole tarjolla laisinkaan. Ratkaisu kannustaa sitäkin enemmän seikkailemaan hiekkalaatikkomaisissa tiloissa.

• PlayStation ilmoitti lopettavansa fyysiset pelijulkaisut tammikuussa 2028
• Tieto saapui vain päiviä sen jälkeen, kun GTA 6:n kerrottiin ilmestyvän kauppoihin vain koodin sisältävänä kotelona
• PS6 vaikuttaakin olevan levyasematon

PlayStation on vahvistanut luopuvansa fyysisistä pelijulkaisuista tammikuussa 2028.

Kyseessä on shokeraava uutinen pelikokoelmia kerääville sekä ylipäätään pelinsä fyysisenä ostaville. Yhtiö kutsuu ratkaisua "luontevaksi askeleeksi, joka pohjautuu pelaajien tottumuksiin valita ennemmin digitaalinen julkaisu kuin fyysinen kiekko", kerrotaan PS Blog -viestissä.

"Tämä muutos mahdollistaa sen, että voimme paremmin vastata siihen, miten suurin osa yhteisöstämme nykyisin käyttää ja pelaa pelejä."

Ratkaisua tuskin otetaan pelaajien keskuudessa ilolla vastaan, sillä monet haluavat silti edelleen pelinsä fyysisenä esimerkiksi keräilyn vuoksi. Rockstar ilmoitti vasta muutamia päiviä sitten, että GTA 6 ei saa lainkaan levyjulkaisua, vaan kotelon sisällä on ainoastaan koodi pelin lataamista varten.

Samalla tämä nostaa esille uhkakuvia omistajuuden suhteen. PlayStation poisti vastikään palvelustaan elokuvia, joita kuluttajat olivat ostaneet omakseen digitaalisena. Menetystä ei kompensoitu millään tavoin.

Tämä kaikki viittaakin digitaaliseen tulevaisuuteen, jossa pelejä ei ole enää ostettavissa kaupasta fyysisenä versiona. Nykyiset pelikiekot ilmestyvät myyntiin tammikuuhun 2028 asti. Voinemmekin olla melkoisen varmoja, ettei tuleva PS6-konsoli sisällä ainakaan oletuksena mahdollisuutta pelilevyjen käyttämiseen.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun julkaisijat yrittävät siirtyä vain digitaalisiin julkaisuihin. Kilpaileva Xbox One -konsoli tähtäsi alkujaan samaiseen tavoitteeseen, mutta Microsoft joutui perääntymään suunnitelmistaan pelaajien raivostuttua. Tämä kun olisi estänyt pelien jälleenmyynnin ja lainaamisen.

Sonyn uskotaan ainakin osittain voittaneen konsolisukupolven taistelun alle 30 sekuntia kestävällä videollaan, jossa se vinoili Xbox-leirille kertomalla kuinka PlayStation 4 -pelien lainaaminen onnistuu. Vuonna 2013 julkaistu video onkin keskeinen osa pelihistoriaa.

Nyt Sonyn leirissä on kuitenkin ääni vaihtunut. Ratkaisu nostattaa esille kysymyksiä pelien omistajuudesta, sillä julkaisijoilla saattaa tulevaisuudessa olla mahdollisuus poistaa tai lopettaa peli, jonka kuluttaja on itselleen ostanut.

Lienee todennäköistä, että asiaa käsitellään vielä tulevaisuudessa rutkasti viranomaistahojenkin toimesta, sillä digitaalisten tuotteiden omistaminen on tälläkin hetkellä vahvasti esillä. Lisäksi ratkaisu tarkoittaa sitä, että vain PS Store tarjoaa mahdollisuuden myydä pelejä. Mahdollinen monopoliasema vaatinee myös hyväksynnän.

• Take-Twon Strauss Zelnick kertoo GTA 6:n alkuperäisen julkaisuajankohdan olleen yli vuosi sitten
• Zelnickin mukaan tekijät ovat "noin 18 kuukautta jäljessä aikataulusta"
• Nykyinen julkaisupäivä on marraskuun 19. päivä 2026

Take-Two Interactiven toimitusjohtaja Strauss Zelnick on kertonut Grand Theft Auto 6:n olevan noin 18 kuukautta jäljessä tavoitellusta aikataulusta.

Zelnick jutusteli David Senralle antamassaan haastattelussa urastaan, mutta samassa sivuutettiin myös Rockstar Gamesin odotettua julkaisua. Aihe eittämättä kiinnostaa, sillä teoksen uskotaan myyvän miljoonia kappaleita heti julkaisupäivänään.

Haastattelija kysyi Zelnickiltä yhtiön kokemasta aikataulupaineesta saada peli fanien ulottuville. Zelnick kertoi pelin alkuperäisen julkaisupäivän olleen alkuvuodesta 2025.

"Olemme mielestäni noin 18 kuukautta jäljessä alkuperäisestä aikataulusta. Emme paljoa sitä enempää."

GTA 6:n julkaisuikkuna oli alkujaan keväällä 2025, mutta sitä lykättiin sittemmin toukokuun 26. päivälle 2026. Samalla kun toinen traileri julkaistiin, Rockstar ilmoitti viivästyttävänsä päivämäärää marraskuun 19. päivään asti.

"Olemme pahoillamme lisätessämme odotusaikaa, mutta nämä lisäkuukauden mahdollistavat meille pelin viimeistelyn tasolle, jonka ansaitsette", kerrottiin tuolloin julkaistussa viestissä.

Zelnick on vihjannut pelin markkinoinnin käynnistyvän piakkoin. Näin näyttäisi myös tapahtuneen, sillä GTA 6:n toivelistalle lisänneet PlayStation 4 -käyttäjät ovat saaneet kehoituksen päivittää laitteisto PlayStation 5:een.

GTA 6 julkaistaan nykyisille konsoleille 19. marraskuuta 2026. Sen sijaan PC-versiota joudutaan odottamaan vielä pidempään, sillä Zelnickin mukaan yhtiö pitää konsolipelaajia tärkeämpänä kohdeyleisönä.

• Futuren suositut pelitapahtumat palaavat tulevana kesänä
• Future Games Show Summer Showcase ja FGS Live from Los Angeles järjestetään 6. kesäkuuta
• PC Gaming Show järjestetään 7. kesäkuuta

Future on vahvistanut Future Games Show Summer Showcase-, FGS Live from Los Angeles- sekä PC Gaming Show -tapahtumien palaavan kesällä 2026. Kaikki kolme tapahtumaa järjestetään kesäkuun alkupuolella.

Ensimmäisenä vuorossa on Future Games Show Summer Showcase, joka järjestetään 6. kesäkuuta kello 22 Suomen aikaa. Luvassa on "uusia julkistuksia, yksinoikeustrailereita sekä maailman parhaiden studioiden julkaisemia demoja".

FGS Live from Los Angeles alkaa välittömästi Summer Showcasen jälkeen. Sen sisältö koostuu trailereista sekä syventävistä esittelyistä.

Lopuksi luvassa on seuraavana päivänä eli 7. kesäkuuta järjestettävä PC Gaming Show. Se alkaa Suomen aikaa kello 22.00 ja sen sisältö keskittyy isoihin ja uraauurtaviin PC-julkistuksiin.

Luvassa on "yli 50 PC-peliä", joista nähdään ensimmäisiä trailereita, erityisiä julkistuksia, tekijöiden haastatteluja sekä lisätietoja kehitysvaiheiden etenemisestä.

Lähetykset ovat katsottavissa Futuren Gamesin virallisilla YouTube-, Twitch- ja X/Twitter-tileillä.

Kesäkuu on vasta lähtölaukaus Futuren tämän vuoden tilaisuuksille, sillä loppuvuodesta nähdään myös PC Gaming Show Tokyo Direct sekä PC Gaming Show: Most Wanted.

Viimevuotiset kolme tilaisuutta keräsivät 41,9 miljoonaa katselijaa lähetysten pariin, joten odotukset ovat tänäkin vuonna korkealla. Odotuksissa ovat erityisesti Fable, Phantom Blade 0, The Expanse: Osiris Reborn, Grave Seasons sekä monia muita julkistuksia.

• Peter Parkerille kasvonsa antanut Ben Jordan saattoi vahvistaa Marvel's Spider-Man 3:n kehityksen
• Jordanilla on sittemmin poistetussa kuvassa liikkeenkaappausvarusteet
• Otosta koristaa hämähäkkiemoji

Insomniac Games vaikuttaa aloittaneen Marvel's Spider-Man 3 -pelin kehityksen.

Vaikka virallista vahvistusta joudutaan vielä odottamaan, Peter Parkerille kasvonsa antanut Ben Jordan julkaisi Instagramissa kuvan itsestään liikkeenkaappausvarusteisiin sonnustautuneena. Behind-the-scenes-otoksen havaitsi ensimmäiseksi @WeBeenCroft.

Sittemmin poistetussa kuvassa Jordan poseeraa kameralle ojentamalla kättään eteenpäin Hämikselle tyypillisellä seittiasennolla. Kuvateksti "IYKYK" (If you know, you know eli jos tiedät niin tiedät) sekä hämähäkkiemoji vihjaavat vahvasti Marvelin ikonisen supersankarin suuntaan.

Näyttelijän kasvonmallintaminen tapahtuu tavanomaisesti tuotannon alkuvaiheilla ennen kattavampien liikkeiden taltiointia tai välivideoiden luomista. Tältä pohjalta vaikuttaisi siltä, että Spider-Man 3 on tuotantonsa alkuvaiheilla.

Peter Parkeria aiemmin näytellyn John Bubniak korvattiin Ben Jordanilla PS5:lle julkaistussa Marvel's Spider-Man: Remasteredissa. Äänenä kuullaan sen sijaan Yuri Lowenthal.

Insomniac ei ole vahvistanut Marvel's Spider-Man 3:n kehitystä, mutta sitä on pidetty tähän asti lähes satavarmana. Spider-Man 2 nimittäin jäi tarinallisesti kohtaan, jota on vaikea pitää tyydyttävänä lopetuksena. Jatko-osalla onkin suuret saappaat täytettävänä tarinan loppuunviemiseksi.

Tekijätiimi ei ole maannut tähänkään asti laakereillaan, sillä studion kehittämä Marvel's Wolverine on määrä julkaista 15. syyskuuta PlayStation 5 -konsoleille.

Siinä missä Hämähäkkimies on pysyttäytynyt yksinomaan New Yorkissa, James "Logan" Howlett eli tuttavallisemmin Wolverine pyörähtää oman seikkailunsa aikana muun muassa Japanissa, Kanadassa sekä Madripoorissa.

Insomniac on vahvistanut sekä Wolverinen että Spider-Man-pelien sijoittuvan samaan universumiin.

• Sony julkisti uudet Inzone-laitteet
• Keskiössä avoimet langalliset H6 Air -pelikuulokkeet
• Luvassa on myös Inzone M10S -pelinäytön uusi versio Inzone M10S 2

Sony on laajentamassa pelilaitteiden valikoimaansa uutuusmalleila. Tuoreimmat julkistukset esittelevät uudet langalliset pelikuulokkeet sekä tuoreen version valmistajan parhaasta pelinäytöstä.

Äänipuolesta vastaa uudet avoimet Inzone H6 Air -pelikuulokkeet, jotka painavat vain 199 grammaa. Kyseessä on markkinoiden kevyimpiä vaihtoehtoja, vaikka muotoilu noudattaakin pitkälti samaa linjaa kuin markkinoilla jo oleva Inzone H9 2 Wireless.

Kuulokkeet hyödyntävät samaa kaiutinelementtiä kuin Sonyn MDR-MV1-studiomonitorikuulokkeet. Integroidut takakanavat parantavat bassotoistoa, jotta immersiota saadaan syvennettyä. Tekniikasta huolimatta noin 200 euroa kustantava H6 Air maksaa jopa puolet vähemmän MDR-MV1.

Paketti sisältää irrotettavan kardioidimikrofonin sekä Inzone Hub USB-C Audio Boxin. Viimeksi mainittu mahdollistaa virtuaalisen 7.1-kanavaisen surround-ännen 360 Spatial Sound for Gaming -tuella. Lisäksi mallissa on erillisen RPG/Adventure -ekvalisaattoriprofiili, joka optimoi äänimaiseman PlayStationin yksinoikeuspelejä varten.

Referensseihin on myös satsattu, sillä H6 Airin suosittelijaksi on ilmoittautunut Death Stranding 2: On the Beachin sekä monien klassikkopelien takana oleva Kojima Productions.

Avoimet kuulokkeet eivät poista taustamelua yhtä hyvin kuin vastamelukuulokkeet, mutta ne tarjoavat luonnollisemman ja selkeämmän äänen rauhallisessa tilassa pelaavalle.

Tämän hetken paras pelinäyttö?

Inzone H6 Airin rinnalla nähdään uusi Inzone M10S 2 -pelinäyttö, joka on nimensä mukaisesti uudistunut versio myynnissä jo olevasta M10S-mallista.

Muutokset aiempaan ovat maltillisia mutta yhtä kaikki mielenkiintoisia. Uutuusmallissa on tuki 540 Hz virkistystaajuudelle sekä poikkeuksellisen matala 0,02 ms:n vasteaika. Jos resoluution pudottaa HD-tasolle, on virkistystaajuus nostettavissa jopa 720 hertsiin.

Näytössä on uusi heijastamaton pinnoite sekä -5°–35° kallistusalue.

Alkuperäinen Sony Inzone M10S nappasi meiltä arvostelussa täydet viisi pistettä, mutta syyskuun 2024 on virrannut rutkasti vettä Tammerkoskessa. Erityisesti tykästyimme laitteen muotoilusta sekä toiminnoista, jotka perustelivat korkean hintalapun vaativalle pelaajalle.

Inzone M10S 2 saapuu myyntiin 1 350 euron suositushintaan, joten alkuperäismallin julkaisuhinta ei ole noussut.

Tasoloikkijatkaan eivät ole ikuisia – paitsi ehkä Super Mario. 1990-luvulla pelaajien sydämiin loikkivat monet ikoniset hahmot, joista jokaiselle on edelleen oma fanikuntansa. Nousipa puheeksi Crash Bandicoot, Spyro, Mario, Sonic tai jokin muu, nostalgiahuumaa on vaikea estää. Tähän legendajoukkoon on helppo laskea myös Rayman, jonka ensiesiintymisestä tulee tänä vuonna täyteen 30 vuotta. Ubisoft onkin päättänyt kunnioittaa hiljaiseloa viettäneen hahmonsa pyöreää juhlavuotta Rayman: 30th Anniversary Edition -kokoelmalla, joka niputtaa sisäänsä näkökulmasta riippuen yhden tai viisi peliä.

Jos edellä mainittu lause tuntuu oudolta, johtuu se ennen kaikkea kokoelman sisällöstä. Ykkös-Raymanin pääsee nimittäin pelaamaan läpi useana eri versiona. Modernille laitekannalle kääntyvät teoksen PlayStation-, Atari Jaguar-, MS-DOS-, Game Boy Advance- ja Game Boy Color -versiot. Näistä viimeksi mainittu eroaa joukosta merkittävästi, muutoin kyseessä on hienovaraisilla muutoksilla toteutettu sama seikkailu. Sitä ei silti käy kiistäminen, etteivätkö graafiset eroavaisuudet toisi mukavia muistoja mieleen retrolaitteiden eroavaisuuksista.

Tasoloikintojen kohdalla voi turvallisesti todeta, että vanhassa on toisinaan vara parempi. Klassisten teosten pariin palaaminen vie nopeasti fiiliksen niihin lapsuuden kesiin, jolloin maailma oli vielä yksinkertainen ja päivätkin pitkiä. Pelien satumainen tunnelma tuo monin tavoin mieleen jotain samaa kuin mihin kotimainen Frozenbyte on panostanut Trine-pelisarjansa kanssa. Raymanin pelimaailma tuntuu sopivassa määrin taianomaiselta, vilpittömältä sekä hauskalta.

Ilonpito tyssää kuitenkin nopeasti kun havahtuu siihen, että takavuosikymmenten pelit eivät päästä pelaajaansa yhtä helpolla kuin nykyaikaiset teokset. Vaikeusasteruuvi onkin ruuvattu hämmentävän tiukalle. Ajoitukset, loikkimisen tarkkuus sekä viholliset vaativat jatkuvasti varpaillaan olemista.

Tekijät ovat selvästi tunnistaneet haasteen aiheuttaman pulman, eikä retroilusta ole haluttu tehdä liian vaikeaa. Kokoelmaversio tarjoaa pelaajalle käyttöön läjän erilaisia avustuksia ja helpotuksia vapaasta tallentamisesta ajan kelaamiseen sekä huijauskoodien käyttöön. Jos teoksen haluaa kahlata läpi ilman stressiä, saa näistä tarvittavat helpotukset kyytipojaksi.

Jos teoksista voi jotakin suositella, on se MS-DOS-versio. Se vaikuttaisi olleen myös tekijöiden silmissä keskeisin tuotos, sillä kokoelmapaketin trophy-listaus nostaa sen suurimpaan valokeilaan. Kyseinen versio sisältää myös 120 lisättyä pelikenttää.

Paitsi että Rayman ansaitsee huomiota jo itsessään, on tarjolla myös historiallista lisäarvoa. Rayman: 30th Anniversary Edition mahduttaa sisäänsä ennen näkkemättömän SNES-prototyypin, joka ei niinkään juhli sisällön määrällä vaan ennen kaikkea pelinkehitystä avaavalla näkökulmallaan. Sen sisältö on loikittu nopeasti läpi eikä sillä ole kummoista pelillistä arvoa, mutta testivedoksen avulla näkee kuinka tekijät ovat aikanaan kokeilleet eri konsepti-ideoitaan.

Kun ohjaimen laskee viimein pöydälle, voi illanviettoa jatkaa vielä dokumenttisisällön parissa. Kokoelmaan on ympätty noin tunnin verran sisältöä koskien kehitysprosessia sekä muisteloita. Historiasta kiinnostuneet saavat siitä varmasti lisäarvoa.

Niin paljon kuin Rayman: 30th Anniversary Edition keskittyykin historian juhlistamiseen, potkii se samaan aikaan ikävällä tavalla nostalgikkoja nilkoille. Alkuperäisten teosten äänimaisemasta vastanneet Remi Gazelin kappaleet ovat saaneet tehdä syystä tai toisesta tilaa Christophe Héralin sävellyksille. Biiseissä ei ole sinänsä mitään isompaa vikaa, mutta eivät ne myöskään tunnu oikeilta. Lopputuloksena äänimaisema on melkein muttei ihan, ja sekös harmittaa. Samalla ratkaisu syö pahasti historiallista arvoa kokoelmalta, sillä tällaisenaan klassikkopelit eivät ole sellaisia kuin niiden pitäisi.

Onneksi visuaalinen puoli on kunnossa. Tyyli on raikkaalla ja sopivalla tavalla retromainen. Vaikka pikselintarkat loikinnat ja yllättäen niskaan iskevät viholliset vaativat alkuun lehmänhermoja, Raymania pelatessa on vaikea suivaantua. Kyseessä on haastavuudestaan huolimatta ehta hyvän mielen peli.

Se, onko Rayman: 30th Anniversary Edition rahan arvoinen, riippuu muutamastakin asiasta. Ensinnäkin pelin digiversio on puolet halvempi kuin fyysinen julkaisu, joten noin 20 euron hintalapulla varustettu ladattava pläjäys antaa enemmän syytä virneelle. Toinen kysymys koskee nostalgisuutta sekä retroarvoa. Siinä missä osa julkaisijoista yrittää myydä yhtä peliä viittä kertaa (köhköh, GTA V), Ubisoft myy yhtä teosta viitenä pelinä. Paketissa siis on rutkasti sisältöä, mutta harvassa lienevät ne, jotka kokevat saman seikkailun olevan näin monen läpipeluun arvoisia. Valtaosalle riittänee yksi, varsin haastava mutta yhtä kaikki nautinnollinen kerta.

Kannattaako Rayman: 30th Anniversary Edition pelata?

Pelaa, jos...

Älä pelaa, jos...

Resident Evil Requiem tuntuu kahdelta erilliseltä puolikkaalta.

Sen päähenkilöinä nähdään tuore tuttavuus Grace Ashcroft sekä sarjan veteraaneille hyvinkin tuttu Leon S. Kennedy. Kumpikin hahmo tarjoaa erilaisen näkemyksen klassikkosarjan selviytymiskauhusta, jota maustetaan ensimmäisen persoonan nuohoamisella sekä resurssienhallinnalla. Kun kokonaisuuden kruunaa erinomainen kolmannen persoonan toiminta, pitäisi palasten olla kohdillaan.

Paperilla kaava kuulostaa siltä, että jokaiselle Resident Evil -fanille tarjoillaan toivottuja asioita. Pelin ensimmäisen puoliskon ajan tämä myös pitää paikkansa. Upeissa maisemissa seikkaileminen, oivaltavien pulmien ratkaiseminen ja pelottavien uhkien väisteleminen tekevät Gracen kohtauksista yksinkertaisesti nautinnollisia. Vastapainoksi Leonin toiminnallisemmat ja aseiden voimaan luottavat hetket tuovat mukavaa kontrastia.

Valitettavasti tasapaino kellahtaa hanurilleen jälkimmäisen puoliskon toiminnallisten hetkien kohdalla. Vaikka ne ovat toimivia ja näyttäviä, tulee alkupuoliskon kauhuisempaa tunnelmaa nopeasti ikävä.

Muistojen kartano

Resident Evil Requiem on tarkoitettu kunnianosoitukseksi sarjan klassikko-osille. Teos yhdistää elementtejä lähes kaikista tähän mennessä tulleista julkaisuista. Grace ei vain hyödynnä Resident Evil 7: Biohazardin ensimmäisen persoonan näkökulmaa, vaan myös alkuperäisen Resident Evilin klassiset pulmanratkaisut ovat vahvasti läsnä. Gracen ensimmäisenä alueena nähtävä Rhodes Hill Chronic Care Center on loistava esimerkki tämän kaavan toimivuudesta. Alue nousee yhdeksi koko Resident Evilin historian hienoimmista miljöistä.

Koko alue on hämmentävä sekoitus ahtaita käytäviä ja pieniä huoneita, joiden tavoitteet edellyttävät ympäristön huolellista tutkimista. Sopivien avaimien löytäminen, salaisten koodien tulkitseminen ja tärkeiden esineiden poimiminen pitävät otteessaan huikealla tavalla. Eteneminen on aina intuitiivista, enkä koskaan huomannut raapivani päätäni miettien sitä, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Osasyynä on se, että eteenpäin pääsemiseen on yleensä tarjolla useampiakin ratkaisuja.

Koristeellinen juhlasali ja laitoksen laaja pääaula tuovat mieleen Spencer Mansionin ikoniset puitteet, mikä saa varmasti monet fanit myhäilemään onnesta. Vastapainoksi uudet vihollistyypit pitävät menon raikkaana. Teoksen keskiössä oleva virustaudin leviäminen luo pohjan aiempaa älykkäämmille zombeille, joiden olemus ja toiminta antaa vinkkejä sopivasta etenemistavasta.

Esimerkiksi valojen sammuttamiseen tähtäävä zombi on poistettavissa tieltä joko kallisarvoisilla ammuksilla tai hämäykseksi kytkettävällä lampulla. Vaikka päättäisitkin edetä tuliluikkuja laulattaen, keittiön mutatoituneen kokin kaltaiset isommat jörmyt vaativat kaatuakseen rutkasti erilaisia työkaluja ja varusteita. Näiden kellistäminen on silti vaivan arvoista, sillä palkkioksi saatavat keräilykolikot auttavat hankkimaan erilaisia parannustyökaluja.

Tallentaminen rajoittuu erillisiin kirjoituskoneellisiin turvahuoneisiin. Vaikka niiden määrä tekee etenemisestä sujuvaa, pelkkä ajatus tallentamisen rajoittamisesta tuo mukavan lisämausteen jännittävimpiin kohtauksiin.

Tästä huolimatta erityisesti Grace ei ole koskaan täysin turvassa, sillä kintereillä on jatkuvasti jos jonkinlaisia ylivoimaiselta tuntuvia vihollista. Erityisesti tarinan kannalta useampaan kertaan toistuvan paholaisen väistely käsikirjoitetuissa sekä dynaamisissa kohtauksissa jää tukevasti mieleen kummittelemaan.

Mainitulla naishahmolla on kattava valikoima mahdollisia konnuuksia mielessä: äkillinen kurkottaminen pöytien alta ja vainun seuraaminen ovat hyviä esimerkkejä tilanteista, joihin ei missään nimessä haluaisi joutua. Ongelmat voi onneksi keirtää esimerkiksi lasipullojen viskelyllä, mutta uhka kummittelee silti niskassa jatkuvalla syötöllä.

Osa näiden hetkien toimivuudesta johtuu Gracesta, joka tuntuu todella samaistuttavalta päähenkilöltä. Kontrasti esimerkiksi Resident Evil 7:n sekä Villagen protagonisti Ethan Wintersiin on valtaisa.

Vapisevat kädet ja raskas hengityt ovat loistava kontrasti Leonin itseluottamukselle. Lisäksi Grace on myös sympaattisen kömpelö. Hänen halunsa selvittää totuus äitinsä väkivaltaisesta kuolemasta luo koukun, joka saa jatkamaan jatkuvasti eteenpäin.

Takaisin vuoteen 1998

On siis sääli, että Grace siirtyy tarinan puolivälissä lähes tyystin taka-alalle, kun painopiste kääntyy Leoniin. Raccoon Cityn raunioihin palaaminen vie pelaajan puoliavoimeen maailmaan, jossa jatkuva taistelu, pomomähinät sekä elokuvamaiset kohtaukset vievät kaiken huomion.

Jotkut hetket, kuten raketinheitinmoottoripyörän takaa-ajo, muistuttavat parjattuja Resident Evil 6:n ​​yliampuvia tapahtumia. Toiset hetket taas tuntuvat siltä, ​​että pelaaminen vaihtuu Resident Evil -elokuvan katsomiseksi.

Kun jatkuvat sarjan historiaa kunnioittavat silmäniskut kulminoituvat epätyydyttävään loppuun, joka jättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, on loppufiilis lattea. Tarina saanee jatkoa joko laajennusten tai jatko-osan muodossa, mutta irtonaisena pakettina Resident Evil Requiemin kliimaksi jättää kylmäksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kohtaukset olisivat tylsiä. Tekijätiimi Capcomin kunniaksi voidaan todeta, että vaikka tapahtumat saattavatkin olla ajoittain ehtaa camp-huumoria, pysyy pelaaja tukevasti tuolillaan miettimässä sitä, mitä seuraavaksi oikein onkaan luvassa.

Audiovisuaalinen toteutus paikkaa ongelmia hienosti. Resident Evil Requiem on todella näyttävä teos, joka vie pelisarjan uudelle tasolle. Ympäristöjen tarkkuus kauniit säteenseurantaa hyödyntävät heijastukset, sujuvat animaatiot ja hieno hahmomallinnus saavat puhtaat paperit. Vaikka Nintendon konsolilla on havaittavia pientä graafista repeilyä ja ruudunpäivityksen heilahtelua, on teos jopa Nintendo Switch 2:lla erittäin upea.

Nautin läpipeluukerrastani, mutta on vaikea olla toivomatta, että Capcom suhtautuisi tarinankerrontaan hieman rohkeammin. Kun pelisarjalla on ikää yli 30 vuoden verran, toivoisi uusien osien katsovan ennemmin eteen- kuin taaksepäin.

Kannattaako Resident Evil Requiem pelata?

Pelaa, jos...

Älä pelaa, jos...

Saavutettavuus

Resident Evil Requiem tarjoaa useampia vaikeusasteita, joista Casual on kiistatta helpoin. Kokemusta voi säätää valitsemalla tasoksi Standard (Modern) tai Standard (Classic), joista jälkimmäinen rajoittaa Gracella pelattavien kohtausten tallennusmahdollisuuksia.

Teoksessa on erillinen valikko saavutettavuusasetuksille, jotka mahdollistavat säätöjen tekemistä visuaalisten, äänimaisemallisten, liikesairautta aiheuttavien kohtausten sekä fyysisten rajoitteiden pohjalta. Halutessaan fontin kokoa koko muokata mikäli haluaa pitää tekstitykset päällä.

Näin arvostelimme Resident Evil Requiem -pelin

Pelasimme Resident Evil Requiemia yli 20 tunnin ajan Nintendo Switch 2:lla, joka oli pääasiallinen arvostelualustamme. Tämän aikana pelasime teoksen läpi sekä aloitimme uuden läpipeluukerran. Käytimme lähes yksinomaan Joy-Con 2 -ohjaimia sekä konsolin sisäänrakennettuja kaiuttimia.

PC-version testaamista varten käytimme pelitietokonetta, jonka keskeiset komponentit ovat Corsair 2000d RGB Airflow -kotelo, Asus ROG Strix B860-I -emolevy, Intel Core Ultra 7 265K -suoritin, 2 Tt WD Black SN770 SSD -asema, 32 Gt DDR5 Corsair Vengeance -muistia sekä Nvidia 5070 Ti -näytönohjain.

Teos rullasi sujuvasti parhailla graafisilla asetuksilla 60 kuvan sekuntivauhdilla. PC:n lisälaitteina hyödynsimme Razer DeathAdder V3 Pro -hiirtä, Cherry XTRFY K5V2 -näppäimistöä sekä Astro A20 X -pelikuulokkeita.

Pitkän linjan Resident Evil -faneina olemme läpäisseet lähes jokaisen sarjan teoksen useampaan kertaan. Näiden joukkoon lukeutuvat myös hieman enemmän mielipiteitä jakavat Operation Raccoon City sekä Umbrella Corps.

Arvostelujakson aikana Requiem joutui vertailluksi aiempiin osiin. Verrokkeina olivat erityisesti Resident Evil 7: Biohazard sekä osien 2, 3 ja 4 uusioversiot. Luonnollisesti myös muut kauhugenren pelit toimivat mittatikkuina

• Shadow of the Colossus- ja Demon's Souls -uusioversiot kehittänyt Bluepoint Games sulkee ovensa
• Sony osti studion vuonna 2021
• Ratkaisua perustellaan "kohonneilla tuotantokustannuksilla"

PlayStation on päättänyt Bluepoint Games -pelistudion lakkauttamisesta. Tiimi muistetaan erityisesti klassikkoteosten Shadow of the Colossus ja Demon's Souls uusioversioista.

Asiasta kertoo Bloomberg, joka on saanut vahvistuksen asiaan PlayStation-leiristä. Ratkaisu tarkoittaa noin 70 tekijän työsuhteen päättymistä tai muuttumista. Tekijöille luvataan kuitenkin tarjottavan mahdollisuuksia jatkaa toisten studioiden leivissä.

"Bluepoint Games on erittäin lahjakas studio, jonka tekninen osaaminen on tuottanut poikkeuksellisia kokemuksia PlayStation-yhteisölle", totesi Sonyn edustaja Bloombergille.

"Kiitämme heitä intohimosta, luovuudeta sekä tekemisestä."

Sulkupäätös saatiin pian sen jälkeen, kun PlayStation peruutti Bluepointin kehittämän live service -pohjaisen God of War -projektin. Tiimi ehti työstää teosta tammikuusta 2025 lähtien, joten erilaisia ideoita palloteltiin peräti vuoden ajan ennen kuin töpseli irrotettiin seinästä.

Bluepoint Games on kehittänyt kehuttuja uusioversioista useista PlayStation-teoksista. Näistä tunnetuimmat ovat vuoden 2018 Shadow of the Colossus sekä vuonna 2020 julkaistu Demon's Souls.

Muita tekijän luomuksia ovat God of War Collection, Metal Gear Solid HD Collection, sekä Uncharted: The Nathan Drake Collection.

Sony Interactive Entertainmentin toimitusjohtaja Hermen Hulst on kommentoinut asiaa sisäisesti, kertoo Stealth40k. Lähteen mukaan sulkua perusteltiin "kohonneilla tuotantokustannuksilla".

"Kuten mainitsin December Town Hall -tapahtumassa, vuonna 2025 nähtiin monia PlayStation Studiosin huippuhetkiä. Ghost of Yotei osoittautui arvostelu- ja myyntimenestykseksi, Death Stranding 2: On the Beach vei tarinankerronnan uudelle tasolle ja Helldivers 2 sekä MLB The Show ylläpitivät pelaajien sitouttamista sekä liikevaihdon kasvamista", Hulst totesi.

"Samaan aikaan toimimme yhä haastavammassa talousympäristössä. Kohonneet tuotantokustannukset, alan hidastunut kasvu, pelaajien muuttuneet toimintatavat sekä pelien laventunut talousympäristö tekevät pelien kestävästä kehityksestä hankalampaa."

"Tässä ympäristössä pärjätäksemme joudumme sopeutumaan sekä kehittymään. Olemme perehtyneet toimintaamme tarkasti säilyttäen silti asemamme. Tämän vuoksi olemme sulkemassa Bluepoint Gamesin maaliskuussa. Päätöstä ei tehty kevyin perustein."

Hulstin mukaan yhtiö on "vakuuttunut nykyisestä suunnastaan", jonka ansiosta talousvuoden 2026 suunnitelmat näyttävät lupaavilta.

• PlayStation State of Play järjestetään torstaina 12. helmikuuta
• Keskiössä yksinoikeuspelit sekä monialustajulkaisut

PlayStation on vahvistanut seuraavan State of Play -tilaisuuden ajankohdan. Tulevia PS5-pelejä esitellään kattavasti huomenna torstaina 12. helmikuuta.

Tilaisuuden luvataan kestävän yli tunnin, joten tapahtuma on tavanomaista pidempi. Sonylla lieneekin useampia ässiä hihassaan.

Tilaisuus alkaa Suomen aikaa kello 23:00. Tiedotteen mukaan luvassa on "uutisia, pelikuvaa sekä julkistuksia studioilta ympäri maailmaa".

Kuten tutuksi on tullut, tälläkin kertaa lähetyksen voi katsoa suorana PlayStation YouTube- ja Twitch-kanavilta.

PlayStation Blog antaa hieman esimakua tulevasta. Sen mukaan "helmikuun State of Play tarjoaa mielenkiintoisia tietoja kolmannen osapuolen sekä indiestudioiden tuotoksista sekä tuoreimmat kuulumiset PlayStation Studios -tiimeiltä".

Tämän perusteella voinemme odottaa lisätietoja sekä videoita ainakin teoksista Marvel's Wolverine, Marathon jaSaros. Luvassa lienee myös joitakin uusia julkistuksia.

Kolmannen osapuolen osalta katseet kääntyvät ainakin Resident Evil Requiemiin, jonka julkaisu alkaa olla jo nurkan takana.

• Xbox Game Studiosin julkaisema Avowed saapuu PS5:lle helmikuussa 2026
• Samassa yhteydessä julkaistaan pelin vuosipäivitys

Obsidianin kehittämä Avowed jättää hyvästit Xbox-yksinoikeudelleen. Teoksen vahvistettiin saapuvan PlayStation 5:lle helmikuun 17. päivä 2026.

IGN kertoo pelin ohjaajana kunnostautuneen Gabriel Paramon sekä hahmosuunnittelusta vastaneen Dimitri Bermanin paljastaneen samaisessa New Game+ Showcase -haastattelussa, että teokselle julkaistaan samana julkaisun ensimmäistä vuosipäivää juhlistava päivitys.

Avowed jatkaa Xbox Game Studiosin tuoretta perinnettä, jossa Xbox Series -konsoleille julkaistut teokset ilmestyvät jälkijättöisesti myös PS5:lle. Samaisen kohtelun ovat aiemmin saaneet muun muassa Forza Horizon 5, Sea of Thieves sekä Indiana Jones and the Great Circle. Tulevaisuudessa myös Forza Horizon 6 sekä Halo: Campaign Evolved saapuvat Sonyn nykykonsolille.

Avowedin vuosipäivitykseltä on lupa odottaa isoja parannuksia. Luvassa ovat muun muassa valokuvatila, New Game Plus, uusia hahmoluokkia sekä pelikokemusta hiovia paikkauksia.

Avowed sai meiltä arvostelussa rutkasti kiitosta hyvästä tarinasta, dialogista, avoimesta maailmasta sekä ylipäätään monipuolisuudesta. Parannuksien myötä kokonaisuudelta voi odottaa siis entistä enemmän.

Astro A20 X - Pika-arvio

Astro A20 X on todella samanlainen kuin Logitech G522 Lightspeed. Se, onko kyseessä huono asia, riippuu näkökulmasta. Teknisessä mielessä samankaltaisuus ei ole pahasta, sillä Logitechin aiemmin tänä vuonna julkaistu malli on yksi tämän hetken parhaista pelikuulokkeista. Kun monet toiminnot ovat siirtyneet sellaisenaan Astron uutuusmalliin, ovat lähtökohdat kunnossa.

Tarjolla onkin loistava äänenlaatu. Basso voi tuntua alkuun hieman vajavaiselta, mutta sen saa onneksi säädettyä tukisovelluksen avulla vaivattomasti kohdilleen. PC-pelaajia hemmotellaan DTS Headphone:X -tuella, joka tarjoaa todella immersiivisen tilaäänen Senua's Saga: Hellblade 2:n kaltaisiin teoksiin.

Mukana on sama irrotettava mikrofoni, joka taltioi pelaajan puheen selkeänä ja kirkkaana vastapuolen kuultavaksi. Vastaavasti punainen LED-valo kertoo mikin mykistyksestä, jolloin vaivaannuttava hiljaisuus on helpommin korjattavissa.

Käyttömukavuus on kohdillaan. Astro A20 X on todella kevyt, mutta samalla se tuntuu miellyttävän kestävältä. Vaikka muotoilu näyttää ulkoisesti hieman kulmikkaalta ja möhkälemäiseltä, käyttäessä se ei anna aihetta murjotukselle.

Mikä mallissa sitten on uutta? Merkittävin muutos ei sijaitse itse kuulokkeissa, vaan mukana tulevassa Playsync-alustassa sekä kahdessa USB-C-kaapelissa. Kyseessä on langattomuuden mahdollistava lisälaite, jonka ansiosta kuulokkeet saa yhdistettyä kahteen eri laitteeseen samanaikaisesti.

Kuulokkeiden takana sijaitseva pieni painike vaihtaa yhdistetyn laitteen salamannopeasti. Mikäli pelaat vuorotellen PS5:llä sekä PC:llä, on kyseessä todella käytännöllinen lisäys. On kuitenkin hieman erikoista, että tällainen toiminto on säästetty Astro-tuoteperheelle eikä perinteisille Logitech-kuulokkeille.

Sinänsä ratkaisu on toki perusteltu, sillä myös aiemmat Astro A50 X sekä Astro A10 Gen 2 ovat selkeästi monialustapelaajille suunnattuja. Sitä enemmän on ihmeteltävä, ettei uusi A20 X muistuta ulkoisesti alkuunkaan edeltäjiään.

Kuulokkeissa ei ole Astro-logoa, vaan kylkeen on painettu sama Logitech G -merkintä kuin Logitech G522 Lightspeediinkin. Jos on meidän tavoin tykästynyt aiempiin Astro-tuotteisiin, on tämä identiteetin hukkaaminen iso sääli.

Astro A20 X - Hinta ja saatavuus

• Suositushinta 199 €
• Kalliimpi kuin Logitech G522 Lightspeed
• Perusteltu hintalappu usealla alustalla pelaaville

Astro A20 X maksaa Suomessa 199 euroa eli muutaman kympin enemmän kuin lähes identtinen Logitech G522 Lightspeed.

Se, onko 30 euron suositushintaero perusteltu, riippuu puhtaasti omista laitemieltymyksistä. Mikäli käytät kahta tai useampaa pelilaitetta aktiivisesti, on Astro A20 X ehdottomasti lisäsatsauksen arvoinen.

Tässä hintaluokassa muut selkeät kilpakumppanit ovat Razer BlackShark V3 sekä SteelSeries Arctis Nova 5 Wireless. Näistä erityisesti jälkimmäinen on kova kanto kaskessa, sillä se on saatavissa tarjousten ansiosta jopa puolet halvemmalla. Tästä huolimatta äänenlaadussa ei ole juurikaan eroa, joten Astron puolesta puhuu lähinnä Playsync-alusta sekä helpotettu laitevaihto.

Astro A20 X - Tekniset tiedot

Astro A20 X - Muotoilu ja ominaisuudet

• Lähes identtinen Logitech G522 Lightspeedin kanssa
• Painike alustanvaihdolle sekä Playsync-tukiasema
• PC-pelaajille tuki tilaäänelle

Logitech ei ole keksinyt pyörää uudelleen Astro A20 X:n muotoilun saralla. Laite eroaa vain minimaalisesti aiemmin tänä vuonna julkaistusta Logitech G522 Lightspeedistä. Kuulokkeiden osalta ainoaksi eroksi jäävätkin kaksi lisäpainiketta, jotka sijaitsevat oikeassa kuulokekupissa.

Näistä toinen on volyymisäädin, kun taas punaisella painikkeella saa vaihdettua käytössä olevaa pelilaitetta. Jälkimmäinen hyödyntää pakettiin sisältyvää Playsync-tukiasemaa, jonka avulla kuulokkeet saa yhdistettyä näppärästi kahteen eri laitteeseen USB-C-piuhan avulla.

Playsync-alustan edessä on kaksi LED-valoa, jotka kertovat yhdistetyn laitteen. Takaosassa on taasen kaksi USB-C-liitäntää sekä pienet kytkimet.

Kytkimiin on merkitty tekstit "Xbox / USB" sekä "PC / USB", mutta onneksi tukiaseman pohjaan on merkitty ohjeet eri laitteisiin yhdistämistä varten. Tämän ansisota käyttöön saa sujuvasti PC:n, Xboxin, PlayStationin tai Switchin.

Tukiaseman pohjassa on kaksi pientä kumitassua, joiden avulla laite pysyy melko tukevasti paikallaan. Kevyt rakenne on silti altis liikahduksille, jos alla oleva taso tai yhdistetyt piuhat liikahtelevat. Tämän kanssa kannattaakin olla varovainen-

Muilta osin Astro A20 X on toiminnoiltaan ja ominaisuuksiltaan identtinen verrattuna Logitech G522 Lightspeediin. Mukana ovat toki tuki PC-tilaäänelle sekä muokattaville RGB-valoille. Kuulokkeet itsessään ovat saatavilla tässäkin tapauksessa vain mustana tai valkoisena, mutta RGB-väritys korostaa tällä kertaa enemmän punaista kuin edeltävän mallin sinistä.

Astro A20 X - Suorituskyky

• Miellyttävä käytettävä
• Erinomainen äänenlaatu
• Mainio mikrofoni

Koska äänenlaatu on identtistä verrattuna G522 Lightspeediin, on tälläkin kertaa ongelmien ja puutteiden havaitseminen lähes mahdoton tehtävä. Pelikokemus jyrisee korvissa käyttööntoosta lähtien erittäin hyvältä, mutta Logitech G Hub -tukisovellus kannattaa ottaa käyttöön jo ihan vain matalien äänien korostamista varten. Pienellä säätämisellä saa tehtyä tasapainoisemman äänimaiseman myös basson osalta, sillä se on oletuksena hieman turhan vaatimaton.

Tarjolla ovat samat esiasetetut ääniprofiilit kuin G522 Lightspeedissäkin. Näistä osa suosii bassoa, toiset FPS-räiskintöjä ja jotkut musiikinkuuntelua. Tarjolla on valtava määrä yhteisön luomia tiloja, joista jokainen löytää varmasti itselleen mieluisen.

Mikrofoni on jälleen erinomainen sekä irrotettava. Korkealaatuinen mikki taltioi käyttäjän äänen pallo-suuntakuvion avulla tarkasti sekä kirkkaasti. Taustamelua pääsee oletuksena hieman läpi, mutta tätä voi lievittää Logitech G Hubin ohjelmiston äänensuodatuksella.

Akkukesto on sekin täsmälleen samalla viivalla. RGB-valoja käyttävä saa yhdellä latauksella noin 40 tunnin edestä peliaikaa, mikä on valtaosalle käyttäjistä oikein riittävä lukema.

Kun tämän päälle lisätään vielä nopeasti toimiva alustanvaihtopainike sekä vakaa yhteys, on kahdella alustalla pelaaville luvassa todelliset kissanpäivät.

Kannattaako Astro A20 X ostaa?

Osta, jos...

Älä osta, jos...

Harkitse myös...

Eikö Astro A20 X täysin vakuuta? Tässä on kaksi erinomaista vaihtoehtoa, jotka tarjoavat samankaltaisen kokemuksen edullisemmin mutta ilman Playsync-tukiasemaa.

• Grand Theft Auto 5 vaikuttaa saapuvan PS Plus Game Catalog -kirjastoon
• Väitteen takana varsin luotettava lähde
• Pelattavissa kuutisen kuukautta

GTA 6:n lykkääntyminen oli monille valtaisa pettymys, mutta Rockstar Gamesilla vaikuttaa olevan jonkinlaista balsamia haavoille.

Väittämiensä kanssa perinteisesti varsin hyvin asioista perillä oleva 'billbil-kun' kertoo Grand Theft Auto 5:n ilmestyvän PlayStation Plus Game Catalog -pelikirjaston täytteeksi 18. marraskuuta.

Kyseinen kirjasto on saatavilla PS Plus Premium ja PS Plus Extra -tilaajille, jotka pääsevät pelaamaan vaihtuvia PlayStation 5- ja PlayStation 4 -pelejä osana jäsenyyttään.

Kuten VGC muistuttaa, GTA 5 on ollut jo aiemminkin osa PS Plus Game Catalogia. Teos oli pelattavissa puolisen vuoden ajan sekä joulukuusta 2023 että marraskuusta 2024 lähtien. Ei siis olisi suuri yllätys, jos hittiteos palaisi tänäkin vuonna kirjastoon mukaan.

Jos historia toistaa itseään, myös tällä kertaa tilaajat pääsevät pelaamaan teosta kuuden kuukauden ajan. Tämä riittää vaivatta noin 30-tuntisen kampanjan läpäisemiseen sekä valmistautumiseen GTA 6:n ilmestymistä varten. Jatko-osa ilmestyy nykytiedon valossa 19. marraskuuta 2026.

Samalla liiallisesta vapaa-ajasta johtuvat ongelmat voi korjata GTA Online -verkkopelillä.

Kyseessä ei suinkaan olisi ainoa PS Plus -tilaajille tarjoiltava Grand Theft Auto -kokemus, sillä myös Grand Theft Auto 3 – The Definitive Edition on pelattavissa samaisen kirjaston kautta.

Kyseessä on GTA 3 -pelin remasterointi, joka julkaistiin osana Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition -kokoelmaa.

• Logitech G julkaisi modulaarisen RS50-rattiohjaimen
• Mukana rattirunko, poljinosat sekä muita laitteita
• Myynnissä Logitechin verkkokaupassa

Logitechin pelipuolena paremmin tunnettu Logitech G on laajentanut valikoimaansa uudella rattiohjaimella. Valmistaja on jo aiemmin ollut tuttu näky parhaiden rattiohjainten listallamme, eikä uutuusmallin kurvaaminen joukon jatkeeksi vaikuta ennalta kovinkaan mahdottomalta.

RS50-mallisto sisältää rattirungon, G RS Pedals -poljinosan, ohjauspyörän sekä RS Wheel Hub -sovittimen. Laitteet ovat ostettavissa erikseen Logitechin verkkokaupasta.

Logitech G RS50 Wheelbase kustantaa 299 euroa (PC) tai 399 euroa (PlayStation/PC). Logitech G RS50 System taasen kustantaa Xbox/PC- ja PlayStation/PC-versioina 649 euroa.

Logitech G RS Pedals -polkimet ilmestyvät loppuvuoden aikana 149 euron hintalapun kera. Logitech G RS Clutch Module -kytkinpolkimista joutuu kustantamaan 39 euroa, kun taas Logitech G RS Shifter & Handbrake -vaihde/jarrukahva on ostettavissa 159 eurolla. Logitech G RS Track Wheel ja Logitech G RS Round Wheel puolestaan maksavat 79 euroa.

Rattirungossa oleva Trueforce-teknologia tarjoaa käyttäjälle tärinäpalautetta jopa 8 Nm voimalla. Valmistaja lupaa sen seuraavan pelistä saatavaa tietoa jopa 4 000 kertaa sekunnissa. Lisäksi rattirunko mahdollistaa jopa 2 700 asteen kääntösäteen.

Osa ominaisuuksista voi tuntua poskettomilta, mutta nämä ovat tarpeen yhä suositummiksi tulleissa simulaattoreissa. Erityisesti Euro Truck Simulator 2 on antanut tekijöille syyn kasvattaa kääntösädettä. Luonnollisesti toimintoa voi kustomoida G Hub -tukisovelluksella halutulla tavalla.

RS Pedals -polkimet tarjoavat peräti 75 kilogramman jarrutuspaineen, jotta hidastaminen tuntuisi mahdollisimman autenttiselta. Hallin ilmiötä hyödyntävän kaasupolkimen taasen luvataan tarjoavan tarkan, portaattoman ja johdonmukaisen painallusvasteen.

Poljinten toimintaa, liikerataa ja asetuksia voi muokata sekä lisätarvikkein että ohjelmistolla. Poljinkorkeutta on mahdollista säätää käyttöalustan mukaan. Polkimia voi täydentää erillisellä RC Clutch Module -kytkinpolkimella.

• YouTube-kanavalla vuodettiin PS6:n mahdolliset tekniset tiedot
• RDNA 5 -näytönohjain sekä PS5 Prota parempi suorituskyky
• Julkaistaan mahdollisesti loppuvuodesta 2027 tai alkuvuodesta 2028

Tuore tietovuoto antaa osviittaa odotetun PS6-konsolin mahdollisista teknisistä tiedoista. Paljastusten takana on suosittu ja luotettavana pidetty YouTube-kanava Moore's Law Is Dead (tuttavallisemmin MLID).

Wccftech ja MLID ovat julkaisseet tietoja AMD:n vuoden 2023 esityksestä, jossa tiettävästi kerrotaan yleiskuva PS6-konsolista, joka kulkee koodinimellä Orion.

Mikäli tiedot pitävät paikkansa, on luvassa enemmän kokemusta hiova konsoli kuin kovinkaan vallankumouksellinen harppaus. Pääasialliset painopisteet ovat alkuperäistä PS5-konsolia matalampi virrankulutus, PS5 Prota hillitympi komponenttien määrä sekä nykyistä konsolisukupolvea parempi suorituskyky.

PS6:n kerrotaan hyödyntävän RDNA 5 -arkkitehtuuriin pohjautuvaa AMD-näytönohjainta. Tämä mahdollistaa PS5 Prota paremman suorituskyvyn. Materiaalien mukaan luvassa on GDDR7:n avulla saatava parempi kaistanopeus, joka yltäisi PS5 Pron 578 Gt/s:n sijaan tasolle 640-768 Gt/s.

Vuodon perusteella PlayStation 6:n graafinen suorituskyky olisi suunnilleen samalla tasolla kuin Nvidia GeForce RTX 4080 -näytönohjaimella. Lisäksi luvassa pitäisi olla taaksepäin yhteensopivuus PS5- ja PS4-pelien kanssa.

Hintalapuksi kerrotaan noin 499 dollaria, mikä olisi 200 dollaria vähemmän kuin PS5 Prolla. Jos tästä vedetään mutkat suoriksi kotimaisille markkinoille, tarkoittaisi se noin 649 euron hintaa. Varsinainen julkaisu nähdään paljastuksen mukaan loppuvuodesta 2027 tai alkuvuodesta 2028.

Jos mainitut tiedot pitävät paikkansa, saattaa PS6 olla varsin maltillinen päivitys nykyiseen PS5 Pro -tehokonsoliin verrattuna. Hintalapun kohtuullisuus on kuitenkin iloinen yllätys.

Taistelu parhaan pelikonsolin asemasta saattaa käydä pian taas kuumana, sillä myös Xboxin on kerrottu valmistautuvan uuden laitteen julkaisuun. Samainen YouTube-kanava MLID julkaisi Microsoftin laitteen mahdolliset tekniset tiedot taannoin. Näiden tietojen perusteella Xbox saattaa pyrkiä parempaan suorituskykyyn sekä jopa 4K @ 120 fps -kokemukseen.

Vaikka lähde on uskottava, kannattaa väitteisiin suhtautua tässä vaiheessa suurella varauksella. Konsolien julkaisuun on vielä pitkä aika, joten monet tekniset ominaisuudet ja lukemat voivat vielä muuttua siitäkin huolimatta, että ne olisivat tällä hetkellä totuudenmukaiset.

Lue myös...

• PS6: milloin näemme PlayStation 6:n ja mitä uuden sukupolven konsolilta voi odottaa?
• Paras pelikonsoli 2025: PS5, Xbox Series X, Nintendo Switch 2 ja muut

Assassin’s Creed Shadows tuntuu ottaneen kaiken ilon irti pitkittyneestä kehitysajasta. Lopputulos osoittaa nimittäin skeptisyyden olleen ylimitoitettua, sillä Ubisoft Quebecin luomus nousee sarjan onnistuneimpien teosten joukkoon. Avoimen maailman toiminnallinen salamurhaaminen sekä roolipelaaminen tuntuu sopivassa suhteessa tutulta ja uudistuneelta.

Kokonaisuus on mainioiden palasten summa. Valtava avoin maailma palkitsee pelaajan ylimääräisen nuohoamisen sekä brutaalin taistelemisen avokätisesti. Kahden päähahmon järjestelmä onnistuu luomaan pohjan entistä monipuolisemmalle pelikokemukselle.

Arvostelutaipaleen aikana mieleen nousi jatkuvasti ennen kaikkea yksi sana: tasapainoinen. Sankarikaksikko Yasuke ja Naoe tarjoavat vaihtelevat tyylit sekä kyvyt, minkä lisäksi maailma suorastaan kutsuu luokseen katsomaan seuraavan nurkan sekä kukkulan taakse.

Assassin’s Creed Shadows osuu monessa asiassa napakymppiin tavalla, joka perustelee sen nostamisen yhdeksi kaikkien aikojen parhaista Assassin's Creed -peleistä. Tarinassa on eittämättä hieman hajanaisuutta sekä pomppivuutta eikä Hideout-tilakaan täysin vakuuta. Onneksi feodaaliajan Japanin salaisuudet, kiehtovuus ja mysteerisyys paikkaavat nämä pienet kauneusvirheet.

Odotuksen arvoinen maailma

Shadows täyttää pelaajien jo pitkälle yli vuosikymmenen ajan kestäneen toiveen sijoittumalla 1500-luvun feodaaliajan Japaniin. Kyseinen historian ajanjakso on suorastaan täydellinen salamurhaamiseen keskittyvän sarjan tarinalle sekä mekaniikoille. Ympäristöt pursuavat upeita yksityiskohtia sekä maisemia, eivätkä kasvustot sekä arkkitehtuurisuus voi jättää ketään kylmäksi.

Ympäristöt sekä sääolot vaihtelevat kattavasti. Lumimyrskyn keskellä on vaikea nähdä eteensä, kun taas kaatosateen aikana tie mutautuu pahanpäiväisesti. Jopa tuuliset päivät saavat kirsikkapuut heilumaan uskottavalla tavalla. Ympäristöjä jää ensimmäisten tuntien aikana katsomaan haltioituneesti.

Tämän lisäksi pelimaailmassa on valtava määrä löydettävää, tutkittavaa sekä tehtävää. Erilaiset haudat, esteradat, linnakkeet, temppelit sekä muut alueet kannustavat tarttumaan sivutehtäviin sekä muihin aktiviteetteihin. Monet eri puuhat olisivat eittämättä sopineet hyvin myös Assassin’s Creed Valhallassa sekä muissa aiemmissa osissa, mutta Shadowsin hieman pienempi maailma saa ne tuntumaan vielä napsun paremmalta. Tällä kertaa määrä ei ole korvannut laatua vaan pikemminkin päinvastoin.

Sarjan juuria kunnioitetaan luonnollisesti kiivettävillä näköalatasanteilla, jotka ovat olleet mukana ensimmäisestä Assassin's Creedistä lähtien. Tällä kertaa niihin kapuaminen ei kuitenkaan avaa kaikkea näkösälle, vaan karttaan jää edelleen kysymysmerkkejä ja katvealueita. Seuraavalla kiipeilytasanteella saa taas lisää auki ja niin edelleen. Systeemi palkitsee entistä enemmän oikeasti tutkimaan ympäristöään sen sijaan, että näköalapistettä etsisi vain saadakseen kaiken helposti näkyviin.

Muutos on todella tervetullut sarjan parissa satoja tunteja viettäneelle, sillä näin salaisuuksien metsästäminen pysyy viihdyttävänä entistä pidempään. Japanin miljöitä tutkii entistä innokkaammin, mikä on avoimen maailman pelille todellinen aikaansaannos. Samanlainen nuohoaminen näkyy myös ihmisten parissa liikkuessa: kun tehtävän aikana väijyy ihmisiä tai todisteita, tuntuu olo aiempaa enemmän vakoilemiselta. Tämä palkitsee tehtävän edistyessä.

Pelimaailman tasapaino on jiirissä. Kartan koko, tekemisen määrä sekä etäisyydet tuntuvat olevan jatkuvasti sopusuhtaisessa skaalassa. Lopputuloksena kartan nuohoaminen ja tehtävien välillä liikkuminen ei vaikuta liian tympeältä, mutta silti lääniä piisaa luomaan tunteen todellisesta maailmasta.

Kaksin aina vaarallisempi

Ensimmäiset tiedot kahden päähahmon järjestelmästä saivat kaltaiseni pitkän linjan fanin huolestumaan. Onneksi TechRadarin toimitukselle Quebecissa jo ennakkoon esitelty teos osoitti, ettei huolelle ole aihetta. Systeemi onnistuu kääntämään kerettiläisen puolelleen jo muutaman tunnin jälkeen.

Naoe ja Yasuke ovat selvästi eri koulukuntien edustajia, mikä näkyy kaikessa tekemisessä. Sinänsä kaksi päähahmoa on nähty aiemminkin Assassin's Creed Syndicatessa, mutta tuolloin molemmat veijarit olivat salamurhajärjestön jäseniä. Tällä kertaa toinen satsaa hiippailuun, kun taas Yasuke murjoo jättikokoisena samuraina vihulaista lakoon mahdollisimman julkisesti.

Kaksi erilaista tyyliä erottuu selvästi, mutta samalla kummallakin pelaaminen tuntuu luonnolliselta ja hauskalta. Taisteleminen onkin parempaa kuin missään Assassin's Creedissä aiemmin. Tyydyttipä verenhimoaan Naoen tappavilla työkaluilla ja Kusarigama-koukulla tai vaihtoehtoisesti rynnimällä Yasukella etuovesta sisään kurittamaan pienempiä rutjakkeita, systeemi pitää otteessaan.

Naoe tuntuu aidolta salamurhaajalta, joka erottuu edukseen jopa aiempien osien kollegoihin verratessa. Naishahmon vikkelyys, vaarallisuus sekä asevalikoiman laajuus eivät kalpene kenenkään rinnalla. Varjoissa kykkiminen, ketterä liikkuminen sekä vartioiden katseen ulottumattomissa kulkeminen saavat vihollisleireihin murtautumisen tuntumaan kutkuttavalta läpi seikkailun. Kun varjot pettävät ja vartijat pääsevät Naoen kannoille, vaaran tunnetta on vaikea karistaa niskastaan. Myös tämä heikkous on käännetty pelin voimavaraksi.

Yasuke on taasen luotu väkivaltaiseksi lähitaistelijaksi. Salitreenejä ei ole selvästikään jätetty välistä, sillä kookkaat aseet murjovat valtavaa vahinkoa tielle tuleviin vastarannankiiskeihin. Edessä olevien vihulaisten lennättäminen voimakkailla lyönneillä saa samurain tuntumaan todelliselta tappokoneelta.

Yksioikoinen voimaharjoittelu on tehnyt tehtävänsä Yasuken ketteryydelle sekä huomaamattomuudelle. Hahmolla piiloutuminen sekä huomaamaton liikkuminen ovat kuolleina syntyneitä ajatuksia.

Se, kumpi hahmo tuntuu enemmän itselleen sopivalta, on varmasti täysin makuasia. Itse tykästyin erityisesti Naoella salamurhaamiseen sekä hiippailuun. Tästä huolimatta hetken Yasuken kanssa eivät maistuneet pakkopullalta. Ainoa pieni kompastuskivi koskee hahmojen välillä vaihtamista, joka on tehty aavistuksen turhan kankeaksi.

Tasapainoisuus näkyy jokaisella osa-alueella. Naoen ja Yasuken välinen balanssi osuu kohdilleen pelityylin, kyvykkyyden sekä etenemisen osalta. Mikäli hahmon kehityssuunnitelmassa näkyy mielenkiintoinen kyky, voi sen napata käyttöönsä toimimalla sen mukaisesti. Tämä avaa kykyihin lisää kokemustasoja.

Hiipuva tarina

Toistaiseksi arvostelu on ollut melkoista juhlaparaatia, mutta harmillisesti muutama kompastuskivikin mahtuu joukkoon. Erityisesti tarinassa on selkeitä ongelmia.

Juonilankaa kerrotaan takaumien, päätehtävien sekä joidenkin lineaaristen kohtausten avulla. Sinänsä pyrkimys tarjota kerrontaan vaihtelevia jippoja on tervetullutta, mutta lopputulos vaikuttaa silti hieman repaleiselta.

Mukaan mahtuu loisteliaita hetkiä, jotka paikkaavat suvantohetkiä. Välivideoiden yksityiskohtaisuus, elokuvamaisuus sekä kokonaisvaltaisuus saavat ihailemaan Ubisoftin kehitystiimiä. Erityisesti hahmojen silmät ja katseet ovat nousseet kokonaan uudelle tasolle. Tämän ansiosta kohtaukset tuntuvat elokuvamaisilta. Harmi vain, ettei niiden kertomat juonenkäänteet kiehdo yhtä paljoa kuin tekninen toteutus.

On syytä mainita, että päätehtävien tekeminen sekä keskeisten vihollisten eliminoiminen on muutakin kuin vain sinänsä kiehtova tappohetki. Oikean kohteen löytäminen sekä tämän luokse pääseminen on matka itsessään, joten määränpää on tämän rinnalla pelkkä kliimaksi.

Maailmassa riittää myös muitakin ryhmittymiä ja joukkoja tutkittavaksi kuin vain pääpahikset. Rangaistuksen ansaitsevia piisaa, ja näiden jäljille pääseminen tuntuu palkitsevalta. Erityisesti tappoa seuraava mustavalkoinen ja taiteellinen huipennus tekevät selväksi, että pelaajan sivallukset tekivät tehtävänsä.

Täydennystä

Assassin’s Creed Shadows esittelee sarjalle tyystin uusia jippoja.

Animus Hub tervehtii pelaajaa teoksen käynnistyessä. Kyseessä on toisaalta pelille ominainen päävalikko Shadowsille sekä muille tuoreille Assassin's Creed -peleille, mutta samalla se onnistuu luomaan tunteen entistä suuremmasta Assassin's Creed -universumista. Kyseessä on näppärä tapa nivoa pelisarjan osia yhdeksi isommaksi kokonaisuudeksi.

Uusi tukikohdan rakentamiseen keskittyvä Hideout-tila ei tehnyt kummoista vaikutusta. Kaiken kukkuraksi tarinassa pitää edetä melkoisen pitkälle ennen kuin kaikki rakennusmateriaalit ja parannukset ovat ylipäätään edes käytössä. Uusien rakennusten lisääminen tarjoaa pelaajalle etuuksia joiden avulla saa esimerkiksi salaisuuksia tietoonsa, parannuksia aseisiin sekä helpotuksia viranomaisten kiinnostukseen.

Tältä osin Hideout vaikuttaa harppaukselta Valhalla-osassa nähtyyn Ravensthorpe-mekaniikkaan. Eivorin seikkailun toteutus tuntuu kuitenkin yksinkertaisempana ja luonnollisempana osana paremmin mietityltä.

Vaikka pieniä murheita mahtuukin mukaan, Assassin's Creed Shadows osoittautuu odotuksen arvoiseksi lisäksi pitkäikäiseen pelisarjaan. Sen parissa yksinkertaisesti viihtyy pelitunnista toiseen, sillä teoksen roolipelielementit ovat aiempaa oivallisempia sekä hiotumpia. Lisäksi on tarpeen vielä kerran ylistää hiippailun, taistelun sekä alueiden tutkimisen muodostamaa pyhää kolminaisuutta. Niiden varaan on saatu rakennettua kokonaisuus, joka ei kompuroi edes kauneusvirheidensä vuoksi.

Kannattaako Assassin's Creed Shadows pelata?

Pelaa, jos...

Älä pelaa, jos...

Saavutettavuus

Ubisoft on erikoistunut kattaviin saavutettavuusasetuksiin (Accessibility), eikä Assassin's Creed Shadows tee sääntöön poikkeusta. Tarjolla on useita vaikeusastevaihtoehtoja, jotka vaikuttavat hiippailun sekä taistelun tarjoamaan haasteeseen. Halutessaan salamurhaamisen voi jopa muuttaa kerta laakista vihulaisen tappavaksi. Nopeammasta etenemisestä haikailevat saavat taasen kytkettyä opastuksen päälle, jolloin eri salaisuudet ja jipot paljastuvat nopeammin.

Jos verisyys ei miellytä, saa sen sekä monia muita graafisia elementtejä kytkettyä kokonaan pois päältä. Myös kameran toimivuutta saa säädettyä sekä näppäinasetteluja muutettua. Dialogi on luonnollisesti tekstitettyä ja mukana on useampia vaihtoehtoja värimaailmojen muokkaamiseen.

• State of Play järjestetään puoliltaöin keskiviikon ja torstain välisenä yönä
• Esitys kestää roimat 40 minuuttia ja se keskittyy "tuleviin PS5-peleihin"
• Saavatko Death Stranding 2: On the Beach ja Ghost of Yōtei julkaisupäivän?

Sony on vahvistanut odotetusti helmikuisen State of Play -esittelytilaisuuden. Presentaatio järjestetään puoliltaöin keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Vahvistus ei tullut täysin puskista, sillä monet huhut ovat vihjanneet State of Playn palaavan helmikuun aikana. Nyt ajankohdaksi on vahvistunut Suomessa torstai 13. helmikuuta kello 00:00. Lähetys on katsottavissa PlayStation virallisilta YouTube- ja Twitch-kanavilta.

PlayStation Blog kertoo tilaisuuden kestävän noin 40 minuuttia ja keskittyvän "uutisiin sekä päivityksiin koskien PS5:n tulevia pelejä". Samalla se on kunnianosoitus "luovuudelle sekä uniikkiudelle, jota kansainväliset studiot ympäri maailman tuovat pelaajien saataville".

Varsinainen sisältö ei ole vielä tarkasti tiedossa, mutta 40-minuuttiselta esitykseltä voidaan odottaa monia isoja julkaisuja. Spekulaatiolistalla ovat muun muassa tälle vuodelle suunnitellut Death Stranding 2: On the Beach sekä Ghost of Yōtei. Kummastakaan pelistä ei ole kuultu kovinkaan paljoa, joten julkaisupäivät sekä pidemmänpuoleiset trailerit ovat ainakin omien veikkaustemme joukossa.

Epävarmempi tapaus on neljä vuotta sitten julkistettu Marvel's Wolverine, josta ei ole sen jälkeen kuitenkaan pahemmin hiiskuttu. Tekijätiimi Insomniac on kommentoinut projektin etenemistä, mutta julkaisuajankohdasta ei ole minkäänlaista varmuutta.

Yksi pelaajien pitkään toivoma paljastus on FromSoftwaren Bloodbornen uusioversio tai remasterointi, jolla teos saataisiin viimein PS5:n kirjastoon. Useiden Bloodborne-faniprojektien peruuttaminen tekijänoikeuksiin vetoamalla antaa ymmärtää, että ajatus ei ole täysin mahdoton. Kenties kuulemme tästäkin lisää?

Autopelit ovat junnanneet jo pitkän aikaa tukevasti paikallaan. Milloin viimeksi genreä on oikeasti ravisuteltu? Ensimmäisinä mieleen nousevat sosiaalisuutta painostanut DriveClub, avoimen maailman iloittelun suurelle yleisölle esitelleet Burnout Paradise ja Forza Motorsport sekä... niin, siinäpä se. Jos takavuosina tekstuurien tarkkuus riitti markkinakikaksi, ei tälläkään saralla ole puskettu enää samalla tavalla lisävaihteita silmään.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että autopeligenre olisi hyytymässä tai kuolemassa. Päinvastoin jopa, sillä vaikka uusia innovaatioita on vaikea nelipyöräisten varaan keksiä, esimerkiksi vuonna 2023 ilmestynyt The Crew Motorfest osoittaa saluunan kantavan pitkälle. Autopelit ovat mitä parhainta live service -pelaamista, jossa sosiaalisuus, monipuolinen tekeminen sekä ennen kaikkea vauhdinhurma kantavat pitkälle. Tätä samaa sapluunaa pyrkii tavoittelemaan hyvin toisenlaisella taustalla aiemmin vakuuttanut Test Drive.

Test Drive Unlimited: Solar Crown on oppikirjamainen esimerkki siitä, minkälainen on moderni autopeli. Valtava määrä autoja, vapaa maailma koluttavaksi, muiden ihmisten täyttämät tiet sekä erilliset sisältöä lisäävät pelikaudet ovat luonnollisesti mukana. Palaset ovat siis paikallaan, mutta onko kokonaisuus osiensa summa?

Paratiisisaarella tavataan

Test Drive Unlimited: Solar Crown vie pelaajat valtavalle Hong Kong Island -saarelle, jossa riittää koluttavaa. Saarella bensalenkkarit ovat rautaa, vaikka tyylillisesti tätä ei uskoisi. Pelaaja pääsee luomaan oman hahmonsa editorilla, joka näyttää pahasti vanhentuneelta. Hahmomallien tönkköys vaivaa koko teoksen läpi, sillä klubeilla, autokaupoissa sekä välivideoissa näkyvät ukot ja akat ovat todellisia pökkelöpäitä. Onneksi autonrattiin hypätessä tilanne paranee.

Ennen kuin kuskille sovitetaan rattimiehen mainetta, on status ansaittava ajamalla. Kisoista sekä avoimen maailman rälläämisestä irtoaa kokemuspisteitä sekä meriittejä, jotka taas avaavat lisätekemistä sekä lopulta paikan klaanissa.

Hong Kong Island on valtaisa alue, jolla riittää ajettavaa. Pala palalta aukeava maailma on pullollaan houkuttelevia teitä, jotka eroavat pahimmista kilpakumppaneista. Siinä missä Forza ja The Crew vievät pelaajat paratiisimaisiin maisemiin, Solar Crown on selvästi maanläheisempi. Kaupungilla vastaantulevat kärryt ovat arkiliikenteestä tuttuja peltipurkkeja ja kaupungin tiloja koristavat melko nykyaikaiselta vaikuttavat töllöttimet sekä vempaimet.

Erilaista tekemistä todella piisaa. Solar Crownin suunnittelijat ovat eittämättä keplotelleet ideakatsastuksesta läpi rimaa hipoen, sillä omia innovaatioita ei ole nimeksikään. Mainetta kertyy nopeuskameraan ajamisesta, aikahaasteiden suorittamisesta, uusien autojen löytämisestä, perinteisestä kilvanajosta, erilaisten stunttien tekemisestä ja niin edelleen. Jos Test Drive on aiemmin ollut enemmän autoilun vakavasti ottaneiden heiniä, tällä kertaa homma on tehty hyvin aloittelijaystävälliseksi. Esimerkiksi driftaamisesta, donitseista ja muista kartturinpaikalla istuvan kauhistuksista heltiää pojoja plakkariin todella anteliaasti. Kombomittarin poistumista joutuu ajoittain jopa odottamaan, mikäli ei ole halukas riskeeraamaan koko pottia. Pieni lisähaaste sekä teknisyyden korostaminen ei olisi tehnyt pahaa.

Vaikka kaikki tekeminen on sinänsä hauskaa, "mutta"-sanaa on mahdotonta täysin ohittaa. Jos on pelannut Forza Horizoneja tai The Crew Motorsportia, on meno todella tutun oloista. Onko se paha asia? Ei kai. Jääkö Test Driveltä toivomaan persoonallisempaa identiteettiä? Todellakin.

Kauneutta ja rumuutta

Ajaminen on onnistuttu tekemään varsin miellyttäväksi. Autopelit kuuluisi luonnollisesti kokea parhailla pelirateilla, mutta testijakson aikana käytössä ollut DualSense Edge piti sekin auton ajokaistojen välissä. Tarjolla on satakunta autoa 30 eri valmistajalta, jotka edustavat lukuisia eri hintaluokkia. Jos tutoriaalin aikana pääsee huruttelemaan Lamborghinin puikoissa, varsinainen peli käynnistyy Nissanin tai Fordin kaltaista budjettimallia käskyttäessä. Yksinkertaiset mutta silti sopivan laajat kustomointimahdollisuudet yhdessä kattavan autokatraan kanssa tekee noin 30 tuntia kestävästä ajopelistä sopivan vaihtelevan kokonaisuuden.

Ajotuntuma on hyvin arcademainen. Vauriomallinnusta ei ole mukana eikä kisaaminen pääty isoonkaan mälliin. Etenkin alkupäässä tuntuman oppiminen ottaa oman aikansa. Onneksi vaikeusastetta ei ole hilattu kovinkaan korkealle, vaan isommatkin mokat saa anteeksi. Sopiva röyhkeys sisämutkaan hyökätessä poikii keskimääräisesti aina turhankin hyvän tuloksen.

Ajamisen miellyttävyyden kannalta on keskeistä että peli rullaa miellyttävän sujuvasti konsoleilla. Testijakson aikana pelailin teosta alkuun PS5:llä sekä myöhemmin PS5 Prolla, eikä minkäänlaisia teknisiä ongelmia tullut vastaan. Lataustaukoja piisaa hieman turhankin paljon, mutta ne ovat onneksi erittäin lyhyitä.

Valitettavasti siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että audiovisuaalinen toteutus jättää paljon toivottavaa. Hahmomalleista jo marmatinkin, mutta sama koskee pelimaailmaa yleensä. Tekstuurit, rakennukset sekä ylipäätään silmäkarkki tuntuu selvästi vanhentuneelta. Onneksi häiritsevyyteen asti tämä näkyy vain hahmomalleissa.

Kiitosta on annettava moottorien jylinästä, mikä on vedetty oletuksena tappiin asti. Äänimaiseman tasapaino on kuitenkin vinksallaan. Radiossa raikaava rokki ja muu musisointi jää täysin ajamisen jalkoihin. En tiedä onko kyseessä ollut tarkoituksellinen ratkaisu vai ei, mutta asetusvalikosta kannattaa viilata tasapainoja rajulla kädellä parempaan suuntaan.

Kilometrejä mittarissa

Vaikka Test Drive Unlimited: Solar Crownissa on paljon hyvää, huolestuttavat pilvet leijuvat ilmoilla. Peli on nimittäin jatkuvasti yhteydessä palvelimiin, mikä on pelaajamäärän vähäisyyden huomioiden iso uhkakuva. Toistaiseksi tekijät ovat puhaltaneet peliin lisää eloa sisällön sekä sesonkien muodossa, mutta tulevaisuuden osalta en laittaisi rahojani likoon.

Ongelmana on jo tällä hetkellä, että peliseuraa ei pahemmin ole. Kun näin muutamaa kuukautta myöhemmin kaahaili menemään, pelimaailmassa tuli vastaan vain muutama peluri. Toki tilanne voi johtua ajankohdista, mutta yhtä kaikki ihmeitä pitäisi tapahtua, jotta Solar Crown saavuttaisi Forza Motorsportien tai The Crew'n kaltaisen pitkäaikaisen suosion.

Kokonaisuutta voi tällä hetkellä verrata 2010-luvun alkupuolen perheautoon, jonka mittari pyörii jossain 200 000 kilometrin kupeessa. Kyseessä on siis toimiva, turvallinen ja tarjousten myötä edullinenkin vaihtoehto, mutta suoranaisesta luksuskokemuksesta ei voida puhua. Autopelien ystävien kannattaa kokeilla pakettia, mutta kovin ikimuistoiseksi Test Driven paluuta ei voi kutsua.

Kannattaako Test Drive Unlimited: Solar Crown pelata?

Osta, jos...

Älä osta, jos...

• Sony esitteli uudenväriset lisälaitteet
• Midnight Black Collection -sarja ilmestyy helmikuun 20. päivä
• Ennakkotilaukset alkavat 16. tammikuuta

Sony esitteli uuden Midnight Black Collection -lisälaitemalliston, joka värjää PS5:n oheen tarkoitetut vempaimet tummanpuhuviksi. Tuotteet ilmestyvät helmikuussa.

Mustan värityksen saavat PlayStation Portal, DualSense Edge -ohjain, langattomat Pulse Elite -kuulokkeet sekä Pulse Explore -nappikuulokkeet.

Mallisto julkaistaan 20. helmikuuta 2025. Ennakkotilaukset käynnistyvät jo tammikuun 16. päivä.

Sony on vahvistanut tuotteiden hintojen pysyvän samalla tasolla perinteisten valkoisten versioiden kanssa. Tämä ei tule suurena yllätyksenä, sillä asia vuosi tietoisuuteen jo marraskuussa.

PS Portal, DualSense Edge sekä Pulse Explore maksavat Euroopassa 219 € kun taas Pulse Elite -kuulokkeet rokottavat lompakkoa 149 euron edestä.

• PlayStation Portal – Midnight Black: 219,99 €
• DualSense Edge – Midnight Black: 219,99 €
• Pulse Explore -nappikuulokkeet – Midnight Black: 219,99 €
• Pulse Elite -kuulokkeet – Midnight Black: 149,99 €

"Kaikissa Midnight Black -lisälaitteissa on uniikki ja vaikuttava musta väritys sekä PlayStation-logon kaltaisia tyylikkäitä yksityiskohtia", kommentoitiin PlayStationin virallisessa blogissa.

Uudet laitteet täydentävät Midnight Black -valikoimaa. Aiemmat tuotteet ovat DualSense-ohjain sekä PS5-konsoli, jotka ilmestyivät vuosien 2021 ja 2022 aikana.

Black Fridayn PS5-tarjouserät ovat perinteisesti menneet kuin kuumille kiville. Nyt kun konsoli on elinkaarensa puolivälissä, on tilanne monien silmissä mielenkiintoinen. Tarjoukset ovat aiempaa parempia, pelikirjasto laajempi ja uusi konsoliversiokin herättää kiinnostusta.

Mikäli et ole vielä vaihtanut PlayStation 4 -konsolia uudempaan, on nyt hyvä hetki tehdä hyppy uudelle konsolisukupolvelle. Tarjolla on jopa valinnanvaraa, sillä voit valita perinteisen PS5-laitteen ohella marraskuussa 2024 ilmestyneen PS5 Pro -tehokonsolin. Viimeksi mainittu ei taatusti ole tänä vuonna vielä alennuksessa, mutta perusversio sekä lukuisat lisälaitteet ja pelit ovat sen sijaan todennäköisiä näkyjä erilaisten alennusprosenttien kera.

PS5 Pron korkea hintalappu saattoi olla monille ikävä yllätys, joten perinteinen PS5 sekä siitä hieman ohennettu PS5 Slim saattavat houkutella monia enemmän.

Hankitpa Sonyn kotikonsolia itsellesi tai esimerkiksi joululahjaksi, on Black Friday sekä jo sitä edeltävä Black Week erinomainen hetki hankkia tämän hetken paras pelikonsoli huokeaan hintaan.

• Paras PS5-peli: nämä PlayStation 5 -pelit kannattaa ehdottomasti kokea
• Paras pelitelevisio: parhaat TV:t PS5:llä ja Xbox Series X:llä pelaamiseen

Tämän hetken parhaat PS5-tarjoukset

Black Fridayn PS5-tarjoukset - UKK

PS5 Pro - Pika-arvio

PlayStation 5 Pro on Sonyn uusin paras pelikonsoli, joka parantaa kauttaaltaan alkuperäisestä PS5:stä. Noin viikon testijakso on perustellut laitteen jokaisella osa-alueella. Ennen kaikkea upea visuaalinen toteutus sekä parantunut ruudunpäivitys yhdessä muodostavat kombinaation, josta takaisin palaaminen tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta. Pelikokemukset tuntuvat kauttaaltaan näyttävämmiltä, sulavammilta ja paremmilta kuin tavallisella PS5:llä pelatessa.

PS5 Pro -optimoidut sekä "tavalliset" PS5-pelit ja PS4-teokset hivelevät silmää. Jos katsotaan puhtaasti teknistä toteutusta, on PS5 Pro edistynein laite nykysukupolven teosten nauttimiseen. Tästä huolimatta täydet pisteet jäävät arvostelussamme saamatta, sillä mukana on muutama kompastuskivi.

Vaikka kyseessä on kesken konsolisukupolven ilmestyvä väliaskel, ei laite onnistu tekemään yhtä merkittävää eroa aiempaan kuin mihin edellisen sukupolven PS4 Pro pystyi. PS5 Pron parantunut suorituskyky näkyy kokemuksessa, mutta se on lopulta enemmän askel kuin harppaus eteenpäin. Aktiivipelaajat todennäköisesti ovat valmiita kaivamaan kuvetta tämän eteen, mutta monelle muulle lisähinta voi olla vaikea pala purtavaksi.

Rahasta on nimittäin syytä puhua. PS5 Pro ilmestyi Suomessa marraskuussa 2024 huimaan 849 euron suositushintaan. Kyseessä on siis Sonyn kallein kotikonsoli tähän mennessä, vaikka laite ei ole edes kokonaan uuden sukupolven lähtölaukaus. Lisäksi hintaan ei sisälly levyasemaa tai edes pystyjalustaa, joten täyden paketin halajavat joutuvat maksamaan konsolista lisälaitteineen kutakuinkin tonnin. Vaikka pelikirjastot ovat yhä useammin digitaalisia, levyaseman uupuminen tuntuu märältä rätiltä vasten kasvoja. PS5 Pron todennäköisin kohdeyleisö on fanaattinen pelaajakunta, joka halunnee edelleen monia teoksia fyysisesti hyllyyn. Nyt näiden levyjen hyödyntäminen vaatii erillisen lisälaitteen.

Vastavuoroisesti pelit todella näyttävät erinomaisilta. Siinä missä alkuperäisellä PS5:llä on monesti joutuvat valitsemaan joko korkean ruudunpäivityksen tai maksimaalisen resoluution, PS5 Pron tapauksessa voi ottaa molemmat. Konsolin Playstation Spectral Super Resolution eli tuttavallisemmin PSSR skaalaa tekoälyn avulla visuaalisuutta paremmaksi. Tämä ei jää huomaamatta Horizon Forbidden Westin, Horizon Zero Dawn Remasteredin tai The Last of Us Part -kaksikon kaltaisia teoksia pelatessa. Pelit hivelevät ulkoasullaan silmää ilman kompromisseja ruudunpäivityksen saralla.

Säteenseurannan parantuminen saa myös mykistymään. Kun esimerkiksi Marvel’s Spider-Man 2 rullaa 60 kuvan sekuntivauhdilla ja säteenseurantaa hyödyntäen, on lopputulosta mahdotonta olla ylistämättä. Optimoimattomat sekä PS4:n pelit eivät tästä saa niinkään iloa ainakaan tässä vaiheessa irti.

Mikäli olet aikeissa hankkia itsellesi uuden pelitelevision tai pelinäytön, kannattaa napata vähintään 120 Hz virkistystaajuutta tukeva malli. Tällöin PS5 Pro nimittäin tuo tarjolle tasapainotetun uutuusasetuksen, joka maksimoi kuvanlaadun tähtäämällä ruudunpäivityksessä 40 kuvan sekuntivauhtiin. Mikäli 120 Hz tukea ei töllössä tällä hetkellä ole, käytössä on tyypillisesti resoluutiota tai ruudunpäivitystä priorisoivat Pro-tilat.

Aiemmin mainittu PSSR varastaa konsolissa suurimman huomion. Kyseessä on Sonyn ensimmäinen konsoliin luotu ylöspäin skaalaava AI-teknologia, jonka luomukset vaikuttavat ainakin tässä vaiheessa vaivan arvoisilta. Lisäksi Sony on hionut Pro-konsolia varten muistia, näytönohjainta, tallennustilaa sekä Wi-Fi-yhteyttä, joten kokonaisuus parantaa aiemmasta kauttaaltaan.

Erityisesti kahden teratavun tallennustila on merkittävä ero aiempaan. Toki tavalliseen PS5:een saa hankittua noin satasella lisätilaa, mutta PS5 Pron sisäänrakennettu kapasiteetti helpottaa isojen pelikirjastojen hallinnointia. Lisäksi laite tukee Wi-Fi 7 -yhteyttä, mikä on tulevina vuosina hyvä asia.

Muotoilunsa osalta PS5 Pro näyttää perusmalleilta, mutta mukana on pieniä muutoksia. Laite on yhtä paksu kuin PS5 Slim sekä korkeudeltaan alkuperäisen PS5:n kokoinen. Kokonaisuus on muodokas ja tyylikäs.

Sivupaneelit ovat vaihtaneet kiiltäväpintaisuuden mattapintaan. Ratkaisu tuo mustan keskiosan paremmin eloon, mikä tekee laitteesta arvokkaamman oloisen. Liitännät itsessään ovat samat kuin PS5 Slimissä, mutta tästä huolimatta pienempään perusversioon hankitut erillisen koristepaneelit eivät sellaisenaan sovi Pro-konsoliin. Myös levyasema sekä pystyasennon mahdollistava jalusta puuttuvat myyntipaketista.

PS5 Pro on tämän hetken paras tapa hypätä Pleikkarin kelkkaan. Tästä huolimatta tehokonsolin erot peruslaitteeseen nähden ovat sen verran maltillisia, ettei tyyristä hintalappua voi kaikille perustella.

Jos haluat PS5-pelikokemusestasi irti kaiken mahdollisen, on PS5 Pro todennäköisesti jo ostoslistallasi. Sen suorituskyky sekä uudistukset tekevät siitä fanaattiselle Sony-pelurille perustellun hankinnan, mikäli käytössä on laadukas pelitelevisio. Tällöin nykysukupolven puolivälinkrouvissa ilmestynyt PS5 Pro on pakkohankinta. Monet muut nykylaitteen omistajat odottanevat vähintäänkin hinnanlaskua.

PS5 Pro - Hinta ja saatavuus

• Suositushinta 849 €
• Ei sisällä levyasemaa tai jalustaa
• Julkaistaan 7.11.2024

Monen innostus PS5 Pron julkaisusta hälveni ennen kuin ehti alkaakaan, sillä esittelytilaisuuden päätteeksi keskustelu keskittyi ennen kaikkea laitteen hintaan. Konsoli saapuu Suomessa myyntiin 849 euron suositushintaan, eli kyseessä on todella hintava väliaskel keskellä nykyistä konsolisukupolvea. Ero "perusversioksi" vakiintuneeseen PS5 Slimiin on iso, sillä se maksaa tällä hetkellä 599 euroa.

Vertailun vuoksi edellisen sukupolven PS4 Pro maksoi ilmestyessään noin 400 euroa. Peruskonsolin hintataso oli tuolloin jo pudonnut merkittävästi alkuperäisestä, jolloin pieni lisähinta ei ollut kovinkaan merkittävä asia.

Nykyisellään hintaero PS5:n ja PS5 Pron välillä on merkittävä erityisesti huomioiden sen, ettei PS5 Prossa ole lainkaan levyasemaa tai vertikaalijalustaa. Viimeksi mainittu ei ole kovinkaan iso ongelma, mutta lippulaivamalliksi tarkoitetulta ykköskonsolilta olisi voinut odottaa sisäänrakennettua levyasemaa.

PS5 Pro - Tekniset tiedot

PS5 Pro - Muotoilu ja ominaisuudet

• Tyylikäs ja sopivasti uusiutunut ulkoasu
• Ei sisällä sisäänrakennettua levyasemaa
• "Kuoret" eivät vaihdettavissa nykyisiin PS5-kuoriin

PS5 Pro noudattaa muotoilultaan alkuperäisen PS5-konsolin olemusta. Musta ja valkoinen väritys yhdessä kaarevuuden kanssa ovat tuttu näky, mutta kokonaisuudessa on myös tyystin tuoreita tuulia. Valkoiset kyljet eivät ole yhtä kiiltäviä kuin muissa konsoliversioissa, joten keskellä oleva musta alue näyttää mattapintojen puristuksessa entistä voimakkaammalta. Kokonaisuus erottuu edukseen.

Muotoilu sekä rakenne tuovat mieleen alkuperäisen PS5:n sekä sittemmin julkaistun PS5 Slimin. Tästä huolimatta Pro-konsoli on peruslaitetta isompi. Uutuuslaite on mitoiltaan 388 x 89 x 216 mm ja se painaa 3,1 kilogrammaa.

Myyntipakettiin sisältyy tavallinen DualSense-ohjain, virtapiuha, HDMI 2.1-kaapeli, USB-C-to-USB-C-latauspiuha sekä tarvittavat paperit.

PS5 Pro on tyystin digitaalinen, joten siinä ei ole oletuksena lainkaan levyasemaa. Sen saa kuitenkin hankittua erikseen samaan tapaan kuin PS5 Slimiin. Myös pystyjalusta puuttuu paketista, joten laite on syytä asettaa joko vaaka-asentoon tai sitten on marssittava kauppaan ostamaan tarvittava jalusta.

PS5 Pron etupaneelissa on Slim-version tavoin kaksi USB-C-liitäntää, virtapainike sekä LED-valot. Selustassa kaikki on tutunlaisesti, sillä sinne saa kytkettyä virtapiuhan, HDMI-kaapelin, kaksi USB-A-palikkaa sekä Ethernet-verkkopiuhan. Liitäntöjen tarkka sijainti on muuttunut aavistuksen alkuperäisestä PS5:stä, mutta näin se on paremmin linjassa PS5 Slimin kanssa.

PS5 Pron ulkokuori on jaettu neljään eri levyyn, joista jokainen on nimetty PlayStationille ikonisten symbolien mukaan. Ne kaikki saa irrotettua paikaltaan pienellä voimankäytöllä. Valitettavasti pienemmät yläpaneelit eivät ole samankokoiset kuin muissa PS5-konsoleissa, joten vanhoja erilliskuoria ei voi siirtää uuteen laitteeseen. Mikäli Pleikkariin haluaa lisäpersoonallisuutta, on toistaiseksi odotettava uusia PS5 Pro -paneeleita.

Konsolin sisuksissa on sama tuttu SSD-paikka kuin aiemminkin, joten lisätallennustilaa saa ynnättyä tutuilla kovalevyillä.

Myös konsolin käyttöliittymä on identtinen. Kokonaisuus on selkeä ja helppokäyttöinen, eikä käyttöönottoon tuhraannu ylimääräistä aikaa. Vanhat PS4- ja PS5-tallennustiedot saa siirrettyä uuteen vempaimeen näppärällä työkalulla heti ensimmäisen käynnistyskerran lomassa.

PS5 Pro - Suorituskyky

• Loistava suorituskyky mahdollistaa resoluution ja ruudunpäivityksen maksimoimisen...
• ...vaikkakin ero tavalliseen PS5:een verrattuna on lopulta maltillinen
• Lisätehot tarjoavat enemmän mahdollisuuksia

PS5 Pro erottuu perusversioista yksinomaan suorituskyvyllään, joten asensimme konsolille läjän suosikkipelejä nähdäksemme eron peruskonsoliin. Mikäli teos on saanut tehokonsolin kyvyt valjastavan päivityksen, ero ei jää huomaamatta.

Tehokkaampi näytönohjain sekä PSSR-teknologia auttavat tekijätiimejä ottamaan luomuksistaan mehut irti viimeistä pisaraa myöten. Konsoli asettaa riman uudelle tasolle koko loppusukupolven ajaksi, joten voimme vain kuvitella mitä Sonyn yksinoikeuspelit Marvel's Wolverine etunenässä saavat aikaiseksi.

Erinomaisena esimerkkinä PS5 Pron kyvyistä on kotimainen ja Northlight-moottorilla pyörivä Alan Wake 2. Teos ei tarjoa niinkään uusia asetuksia, vaan Pron tehot valjastetaan lisäämällä ruudunpäivitystä sekä suorituskykyä priorisoiviin asetuksiin säteenseuranta sekä lisäyksityiskohtia. Eron perus-PS5:een verrattuna on huomattava. Säteenseuranta, heijastukset ja valaistus paranevat runsaasti ruudunpäivitystä nostavassa tilassa, kun taas suorituskykyyn satsaava vaihtoehto lisää visuaalisuutta sekä kuvataajuutta.

Horizon Zero Dawn Remastered tuntuu kuin uudelleen luodulta PS5 Prota varten. Jo avaushetket välivideoiden sekä ensimmäisten toiminnallisten hetkien parissa saa mykistymään. Valaistus, upeat heijastukset, elävä vesi, hiusten yksityiskohtaisuus sekä kuvanlaatu ylipäätään ovat ylivertaisen kaunista nähtävää.

Tämä koski sekä resoluutiota että suorituskykyä painottavissa tiloissa. Vaikka valikkorakenne ei suoraan kerro näiden vaikutuksista, Suorituskyky Pro -tila tuntui parhaalta tavalta nauttia pelistä. Sen ansiosta pelin visuaalinen toteutus häikäisee samalla kun korkea ruudunpäivitys viimeistelee kokemuksen. Tällaista Horizon-kokemusta ei ole aiemmin ollut tarjolla.

Tasapainoinen Pro -tila on käytössä 120 Hz virkistystaajuudella varustettujen näyttöjen kanssa. Tällöin ruudunpäivitys on noin 40 fps, mutta visuaalisuudesta ei jouduta juuri nipistämään. Kyseessä on nimensä mukaisesti erinomainen kompromissiratkaisu.

Horizon Forbidden Westissä resoluutiota ja suorituskykyä parantavat tilat ovat samat kuin remasteroidussa ykkösosassa, mutta Balanced Pro -asetuksen luvataan yltävän 40 kuvan sekuntivauhtiin 120 Hz näytöllä pelatessa. Jos siis pelitelevisio ja HDMI 2.1 -liitäntä ovat kunnossa, tekee tämä kokemuksesta mainion.

The Last of Us Part 1 ja The Last of Us Part 2 Remastered rullaavat niin ikään samanlaisilla asetusvaihtoehdoilla. Uusi Pro-tila tuntuu parhaalta vaihtoehdolta yhdistää kokemus ja konsolin tehokkuus. Tällöin peli renderöitään 1440p-resoluutiolla, jonka PSSR skaalaa 4K-tarkkuuteen ja 60 kuvan sekuntivauhdilla rullaavaan ruudunpäivitykseen. Lopputulos on upea, eikä kuvanlaadussa huomaa eroa varsinaiseen resoluutiota hiovaan moodiin. Maailmat ovat pullollaan yksityiskohtia, hienoja valaistuksia ja kauniita heijastuksia. Jopa Joelin ja Ellien reput näyttävät aiempaa terävämmiltä. Lienee sanomattakin selvää, että ruudunpäivitys on tästä huomatta todella sulavaa.

Hämähäkkimieheksi sonnustautuminen Marvel’s Spider-Man 2:ssa jatkaa samalla silmäkarkkia pursuavalla kaavalla. New Yorkin kadut eivät ole ikinä näyttäneet paremmilta. Valitsipa käyttöönsä kumman tahansa PS5 Prolle luodun asetusvaihtoehdon, peli näyttää häikäisevältä. Suorituskykyyn satsaava tila tuo mukanaan säteenseurannan, heijastukset ja paremman terävyyden. Halutessaan joidenkin asetusten määrää voi supistaa ruudunpäivityksen kohentamiseksi.

Halutessaan pelistä voi nauttia 60 kuvan sekuntivauhdilla, jolloin kuvanlaadun siloittelu sysätään PSSR:n kontolle. Tällöin grafiikka ja sulavuus lyövät käsipäivää upealla tavalla, vaikka säteenseuranta onkin päällä.

On luonnollisesti mainittava Sonyn tasoloikintojen kärkinimi Ratchet & Clank: Rift Apart, joka on samaan aikaan hauska että upea. Peli tarjoaa tutut asetusvaihtoehdot, ja etenkin suorituskyvyn maksimoivan tilan säteenseuranta sekä PSSR vakuuttavat. Kuva ja pelikokemus hivelevät aisteja.

Kokeilimme myös lyhyesti Demon’s Soulsia. Peli tarjoaa erityisen PS5 Pro -tilan, joka tekee ihmetekoja kokemukselle. Se onnistuu yhdistämään alkuperäisen pelin Cinematic- ja Performance-tilojen parhaat puolet samaan pakettiin.

Pitkät testisessiot osoittivat samalla, että PS5 Pro ei kuumene samalla tavalla kuin PS4 Pro teki. Lämmöllä nyt ei sinänsä ole niin väliä, mutta edellisen sukupolven Pro-konsoli muuttui tuulettimien vuoksi erittäin äänekkääksi. Sen sijaan PS5 Pro osoittautui pääasiallisesti PS5-perusversiota hiljaisemmaksi.

Tässä on mainittuna vain osa niistä yli 50 pelistä, jotka saivat PS5 Pro -päivityksen konsolin julkaisuun. Jo tässä vaiheessa voi sanoa, että PS5 Pro todella näkyy ja tuntuu sille optimoitujen teosten kohdalla. Pelit rullaavat sujuvammin ja näyttävät paremmilta, mikä tekee kokemuksesta satsauksen arvoisen. Mikä parasta, enää ei tarvitse tasapainotella suorituskyvyn ja resoluution välillä, vaan voit ottaa ne molemmat. Jos pelitelevisiosi tukee 120 Hz virkistystaajuutta, avautuu käyttöön kaiken lisäksi noin 40 kuvan sekuntivauhdilla rullaava tasapainotettu tila.

Paitsi että PS5 Pro tekee nykysukupolven peleistä paremmannäköisiä, on tarjolla myös erillinen tila PS4-pelien ehostamista varten. Sen avulla edellisen konsolisukupolven pelien kuvanlaadun luvataan ottavan pari askelta ylöspäin.

Teokset eittämättä näyttävät PS5 Prolla erinomaisilta, mutta merkittävää eroa alkuperäiseen on silti vaikea havaita. Toistaiseksi emme voi sanoa juuri havainneemme merkittäviä tai edes silmiinpistäviä muutoksia, vaikka kokeilimme tätä Doomin, Call of Duty Modern Warfaren, Infamous Second Sonin, Dishonored 2:n, Red Dead Redemption 2 ja Days Gonen kohdalla.

PS5 Pro sisältää kahden teratavun SSD:n. Käytännössä lisätila tulee tarpeeseen, sillä pelejä mahtuu tämän myötä rutkasti enemmän. Testin vuoksi asensimme laitteeseen 17 peliä, joiden joukossa oli kaikkea 11,6 gigatavun Astro's Playroomista 130 gigatavun Horizon Forbidden Westiin. Tästä huolimatta konsolissa oli vielä 353 Gt käytettävää tallennustilaa.

SSD:n tallennuskapasiteetti onkin ottanut valtavan loikan eteenpäin alkuperäisestä PS5:stä. Siinä oli vain 825 Gt SSD, josta käytettäväksi riitti 667 gigatavun verran eli 80 %. PS5 Prossa käytössä on 1,89 Tt käytössä olevasta kahdesta teratavusta, eli peräti 94,5 % kapasiteetista. Halutessaan lisätilaa saa parhailla PS5:n SSD-asemilla, mutta valtaosalle oletuskapasiteetti riittänee hyvin.

Wi-Fi 7 -tuki on tervetullut lisäys, joka parantaa langatonta verkkoyhteyttä sekä latausnopeuksia. Sen hyödyt toki vaativat sopivan reitittimen sekä riittävän vikkelän nettiyhteyden, mutta joka tapauksessa ominaisuus voi olla tulevina vuosina vieläkin isommassa roolissa.

Parantunut suorituskyky teki toimitukseemme vaikutuksen, joka ei hälvennyt päivittäisellä pelaamisella. PSSR tekee omia taikojaan luoden upean sekä sulavan lopputuloksen. Tästä huolimatta on silti sanottava, että vaikka eron aiempaan huomaa, on muutos lopulta melko maltillinen. Suuresta mullistuksesta ei voida puhua. Onkin todennäköistä, että valtaosa PS5:n omistajista ei näe päivittämiselle tarvetta.

Jos kuitenkin haluat meidän tapaan mahdollisimman paljon graafista ilotulitusta sekä ruudunpäivityksen sulavuutta, on PS5 Pro selkeä askel parempaan. Mikäli kehittäjät oppivat hyödyntämään laitteen tehoja tulevina vuosina vielä paremmin, on PS5 Pro hyvä satsaus nykyisen laitesukupolven jälkimmäiselle puoliskolle. Samalla se antaa osviittaa siitä, mitä PS6 kenties tulevaisuudessa voikaan tarjota.

Kannattaako PS5 Pro ostaa?

Osta, jos...

Älä osta, jos...

Harkitse myös

Jos et ole täysin vakuuttunut PS5 Pron hankinnasta, kannattaa harkita myös seuraavia vaihtoehtoja:

Näin arvostelimme PS5 Pron

• Monia erilaisia pelejä viikon ajan useamman tunnin päivässä
• Vertailtu muotoilua suoraan PS5 Slimiin sekä alkuperäiseen PS5:een
• Mitattu latausnopeutta, tiedonsiirtoa, latausaikoja sekä pelillisiä eroja

Saimme TechRadarilla käyttöömme PS5 Pron noin viikkoa ennen julkaisua. Asensimme laitteeseen lähes 20 eri peliä PS4:n ja PS5:n valikoimasta. Vertailimme näiden toimivuutta PS5-perusversioon eri asetusvaihtoehdoilla.

Vertailu ei päättynyt peleihin, sillä tarkastelimme myös laitteen muotoilua verrattuna muihin konsoliversioihin. Tämän perusteella saatoimme antaa näkemyksen muotoilun eroavaisuuksista, koosta, painosta sekä muista tekijöistä. Lisäksi kokeilimme tuuletuksen aiheuttamaa melua sekä latausnopeutta niin langattomalla Wi-Fi:llä kuin nettipiuhan kanssakin.

Käytännössä siis pidimme PS5 Prota päivittäisenä pelilaitteenamme monipuolisessa käytössä. Pelasimme yksin- ja moninpelejä, selasimme valikoita, kokeilimme asetuksia ja hyödynsimme eri sovelluksia.

PS5 Prota käytettiin yhdessä television sekä pelinäytön kanssa. Testijakson aikana hyödynsimme Acer Predator X32Q FS 4K -näyttöä 120 Hz kuvataajuudella että Samsung Q6F QLED 4K TV -töllöä nähdäksemme 120 hertsin tuen puuttumisen vaikutuksen.

Lisälaitteista käytössä olivat SteelSeries Arctis GameBuds, Sony Inzone H9, Steelseries Arctis Nova Pro Wireless, useampi DualSense-ohjain, Sabrent Rocket 4 Plus PS5 -SSD-asema, ulkoinen Crucial X8 -kovalevy sekä PlayStation Portal.

• Yli 50 peliä saa PS5 Pro -päivityksen konsolin julkaisussa
• Joukossa Alan Wake 2, Demon's Souls ja Dragon Age: The Veilguard
• PS5 Pro ilmestyy 7. marraskuuta

Tällä viikolla ilmestyvä PS5 Pro on herättänyt monissa skeptisyyttä ja kritiikkiä sen korkean hinnan vuoksi. Julkaisuviikolla mainospuheista otetaan kuitenkin mittaa kattavan pelivalikoiman kera, sillä Sony on julkaissut tiedon kaikista PS5 Pro -päivityksen saavista teoksista.

Virallinen PlayStation Blog -viesti vahvistaa yli 50 PS5-pelin saavan Pro-konsolin tehot valjastavan päivityspaketin laitteen julkaisupäivänä 7. marraskuuta 2024.

Päivitykset keskittyvät parantamaan suorituskykyä sekä visuaalisuutta. Käytännössä muutokset mahdollistavat kuvataajuuden nousemisen 60-120 ruudun sekuntivauhtiin ilman resoluution pudottamista. PS5 Pro hyödyntää lisäksi PlayStation Spectral Super Resolution (eli tuttavallisemmin PSSR) -ominaisuutta, joka käytännössä muuttaa resoluutiota dynaamisesti suorituskyvyn maksimoimiseksi.

Sony on jo aiemmin esitellyt muutoksia monissa sen peleissä, joiden joukossa ovat esimerkiksi yksinoikeusjulkaisut Ratchet & Clank: Rift Apart sekä Marvel's Spider-Man 2. Kokonaisuudessaan lista PS5 Pro -päivityksen saavista peleistä on seuraavanlainen:

• Alan Wake 2
• Albatroz
• Apex Legends
• Assassin's Creed Mirage
• Baldur's Gate 3
• Call of Duty: Black Ops 6
• EA Sports College Football 25
• Dead Island 2
• Demon's Souls
• Diablo 4
• Dragon Age: The Veilguard
• Dragon's Dogma 2
• Dying Light 2 Reloaded Edition
• EA Sports FC 25
• Enlisted
• F1 24
• Final Fantasy 7 Rebirth
• Fortnite
• God of War Ragnarok
• Hogwarts Legacy
• Horizon Forbidden West
• Horizon Zero Dawn Remastered
• Kayak VR: Mirage
• Lies of P
• Lords of the Fallen
• Madden NFL 25
• Marvel's Spider-Man Remastered
• Marvel's Spider-Man: Miles Morales
• Marvel's Spider-Man 2
• Naraka: Bladepoint
• NBA 2K25
• No Man's Sky
• Palworld
• Paladin's Passage
• Planet Coaster 2
• Professional Spirits Baseball 2024-2025
• Ratchet & Clank: Rift Apart
• Resident Evil 4
• Resident Evil Village
• Rise of the Ronin
• Rogue Flight
• Star Wars Jedi: Survivor
• Star Wars Outlaws
• Stellar Blade
• Test Drive Unlimited: Solar Crown
• The Callisto Protocol
• The Crew Motorfest
• The Finals
• The First Descendant
• The Last of Us Part 1
• The Last of Us Part 2 Remastered
• Until Dawn
• War Thunder
• Warframe
• World of Warships: Legends

Star Wars Outlaws lupaa jännittävän kokemuksen Tähtien sodan alamaailman parissa. Lopputulos myös onnistuu tässä, sillä tarjolla on parikymmentä tuntia laadukasta aikaa rikollisjärjestöjen sekä täysiverisen kaukaisen galaksin kuvaston parissa.

Ubisoft on erikoistunut avoimen maailman toimintapeleihin, eikä tämä pitkä kokemus jää huomaamatta. Massive Entertainment -studion luoma teos on kokonaisvaltainen teos, joka yhdistelee monia toimivia mekaniikkoja sulavaksi kokonaisuudeksi. Olitpa sitten sabotoimassa rikollisjärjestön toimintaa, hiippailemassa tukikohdassa, varastamassa Nix-lemmikin kanssa arvoesineitä tai etsimässä uusia kykyjä avoimesta maailmasta, rahoille saa mainiota vastinetta. Outlaws eittämättä tuntuu turhankin kanssa tutulta Ubi-kokemukselta, sillä käytössä on The Divisionin "pulssimekaniikka", Assassin's Creedin salakuuntelu sekä Watch Dogsin hakkerointi. Hyväksi todettua voi onneksi lainata huoletta, sillä kokonaisuus on pitkälti osiensa summa.

Ei pakettia voi silti täydelliseksi kutsua. Kuten Ubisoftin kohdalla on tyypillistä, sivutehtävät kierrättävät samoja ideoita hiukan turhankin kanssa. Lisäksi teknisessä toimivuudessa on hetkittäin hieman petrattavaa.

Kaukaisessa galaksissa

Outlawsin avoin maailma ei ole ainoastaan täynnä löydettävää ja tutkittavaa, vaan se tarjoaa lisäksi rutkasti silmäniloa. Ubisoftin kyky luoda näyttäviä maisemia on jälleen näkyvillä, sillä ympäristöt eläimineen ja kasvustoineen tekevät vaikutuksen. Monet kerättävät ja huomion ansaitsevat jutut ovat luonnollisella tavalla matkan varrella.

Ennen kaikkea maailma huokuu Tähtien sodan tunnelmaa ja visuaalisuutta. Audiovisuaalinen toteutus hyödyntää tuttua kuvastoa tavalla, jota ei voi olla tunnistamatta. Jopa Imperiumin vastaisku- ja Jedin paluu -elokuvien väliin uppoutuva ajanjakso sujahtaa osaksi kaanonia. Kantinoissa kiertäminen, robottien piipitysten kuunteleminen sekä tehtävien tekeminen antavat kuvaa siitä, että kaukainen galaksi on myllerrysten keskellä.

Hetkittäin huomio kiinnittyy näkymien sijasta siihen mitä ei ole näkyvissä. Tatooinen hiekkameren tyhjyys, Akivan vehreys sekä Kijimi Cityn vilkkaus imaisevat mukaansa.

Planeettojen välillä ravaaminen käy Kayn avaruusaluksella vaivattomasti. Reissaaminen on näyttävien animaatioiden sekä välivideoiden ansiosta nopeaa ja tyylikästä. Planeetoilla liikkuminen onnistuu kiiturilla, mikä ei onnistu pitämään yllä samanlaista jännitystä. Kunhan menopelin salat omaksuu, alkaa sillä kiitäminen käymään jopa hieman puuduttavaksi. Onneksi tämän voi ohittaa pikamatkustuksella.

Lurjuksilla on aina paikka sydämessä

Teos on eittämättä parhaimmillaan kun pääsankaritar Kay Vess pääsee tutustumaan maailmoihin ja paikkoihin yhdessä eläinkumppani Nixin kanssa. Kay on varsin pidettävä ja normaalilta tuntuva hahmo, joka ei tarvitse Voimaa tai valosapelia selvitäkseen. Han Solo -vaikutteet eivät jää varmasti keneltäkään huomaamatta, sillä protagonisti on kiistaton lurjus, joka pitää huolen ennen kaikkea omasta selustastaan.

Hansolomaisuus paistaa läpi jo hahmosta sekä tämän matkakumppanista alkaen. Nix ei tunnu ainoastaan lemmikiltä, vaan kaksikolla on selvästi vahva side toisiinsa. Pienet hetket, kuten yhteiset ruokailut, tuovat tämän suhteen hienosti esiin. Kay ja Nix tuntuu duolta, jonka suhteeseen haluaa uppoutua.

Nix osoittaa hyödyllisyytensä ennen kaikkea toimintatilanteissa. Siinä missä Kay voi tietenkin räiskiä tiensä avoimeksi, hiippailussa kumppani on arvossa arvaamattomassa. Nix voi paitsi varastaa pahaa aavistamattomalta vastaantulijalta esineitä mutta myös kiinnittää uhrin huomion. Tällaiset tilanteet avaavat Kaylle tilaisuuden hyökätä selustaan ja pysyttäytyä vihollisten tutkan ulkopuolella.

Hiippailu ja varjoissa kulkeminen on toiminnan parasta antia. Kun Kay keskittyy lukkojen murtamiseen, hakkerointeihin sekä hiljaiseen vihollisten kaatamiseen, pysyy tunnelma katossa. Kaikessa hiljaisuudessa ryöstetyt arvoesineet, parannukset sekä tehtäväsuoritukset tuntuvat onnistumisilta.

Myös tehtävät on selvästi suunniteltu hiippailua ja roistoelämää silmällä pitäen. Tekemistä, tutkittavaa ja kerättävää piisaa valtava määrä. Monet tiedot saa salakuunneltua tai poimittua erilaisista tableteista. Erikseen on vielä nostettava esiin Sabacc-minipeli. Sen syvällisyys on sellaisella tasolla, ettei yksinomaan siihen keskittyvän erillisteoksen saapuminen olisi mitenkään yllättävää.

Älä kerro todennäköisyyksiä

Tehtävät hyödyntävät Tähtien sodan ikonisia maisemia hienolla tavalla. Ympäristöt on suunniteltu tukemaan tehtävien tunnelmaa, mikä näkyy esimerkiksi ruosteisina aluksina sekä yksityiskohtaisina miljöinä.

Hiippaileva, taktinen pelityyli mahdollistetaan useilla eri reittivaihtoehdoilla. Salamyhkäinen Kay voi sulkea hälytyksiä, aiheuttaa hämäyksiä, nujertaa varomattomia vartijoita sekä sabotoida esineitä. Hieman assassinscreedmäinen hiippailu korostaa tunnetta siitä, että Kay on tavallinen pulliainen vailla supervoimia.

Valitettavasti hiippailutehtävissä myös kompastellaan. Toisinaan virheistä rankaistaan isolla kädellä, sillä välitallennuspisteitä on ripoteltu hieman kitsaasti. Lisäksi sivutehtävissä sorrutaan ajoittain turhaan toistoon. Kun saman pelisession aikana matkataan useamman kerran tehtäväsijaintiin etsimään haluttua esinettä, ampumaan tämän jälkeen vartijat ja lopulta palaamaan takaisin, tuntuu tuokio liian toisteiselta. Jopa ympäristöjen esineet ja ansat ovat samasta puusta veistettyjä.

Olisi mukavaa, jos liikkumiseen olisi kiinnitetty enemmän huomiota. Kayn heittoköysi on näppärä työkalu, mutta sitä voi käyttää aivan liian harvoin. Myös kiipeilyt ja muut temppuilut jäävät selvästi jälkeen Uncharted-sarjan vastaavista.

Kikkakirjan sivuilla

Pienet murheet eivät kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tehtävien suorittaminen Kayn monipuolisilla taidoilla on viihdyttävää. Turvajärjestelmien hakkeroinnit onnistuvat symbolikoodeja arvaamalla, minkä lisäksi lukkojen murtaminen rytmiminipelinä on yllättävän hauskaa. Oikean tahdin tunnistaminen ja sen mukaan toimiminen ottaa hetken, mutta onnistumiset todella palkitsevat.

Uusia erikoiskykyjä opitaan mentoreilta. Kisällimäinen ratkaisu käy järkeen, sillä rikollispolulla oleva sankaritar tarvitsee esimerkin saadakseen taitoarsenaaliinsa lisäjippoja. Kun tekniikat tarttuvat haaviin, tuntuvat ne oikeasti ansaituilta. Nyt taitoja ei vain ojenneta pelaajalle tilanteessa, jossa tarinan edistyminen sitä vaatii.

Emme saaneet kerättyä kaikkia erikoistaitoja läpipeluun aikana, joten osa erilaisista tempuista jäi tyystin näkemättä. Suosittelemme kuitenkin poimimaan näitä sitä mukaan kun vain tilaisuus sen mahdollistaa.

Yksi persoonallisimmista taidoista on adrenaliinipiikki, jonka aikana saa merkittyä ja ammuttua useamman vihollisen kerralla. Kyky on toki tuttu monista muista peleistä, mutta muistuttaa hyvällä tavalla Han Solosta sekä länkkärimeiningistä.

Kayllä on käytössä kolme eri ammustyyppiä. Tavanomaisen peruslaserin ohella pääsee hyödyntämään kilpiin suunnattuja ionikuteja sekä tehokkaampaa täyslatausta. Asetta saa lisäksi päivitettyä matkan varrella entistä tappavammaksi.

Lähitaistelu on ihan perushyvää. Jokainen nyrkinisku on kohtuullisen ponnekas, minkä lisäksi lopetuslyönnit näyttävät parhaimmillaan hienoilta. Valitettavasti hiippaillessa tehtävät nujerrukset kallistuvat pettymyksen puolelle. Hitaat liikkeet ja hieman kankeat animaatiot eivät täysin vakuuta.

Rikolliselämän peli

Outlawsin rikollissyndikaatit sekä näiltä kerättävä maine on isossa osassa. Systeemi on erittäin toimiva ja sillä on todellisia vaikutteita pelin etenemiseen.

Alamaailma on neljän eri syndikaatin hallussa, joista jokaisella planeetalla on vähintään kaksi eri joukkiota. Kay kerää poppoilta kiitosta ja vihamiehiä suoritettujen tehtävien mukaan. Neliportainen mittari kertoo sen, miten järjestö suhtautuu pelaajaan. Pahimmillaan naamansa näyttävä sankaritar saa aseelliset tervetulolaukaukset, parhaimmillaan joukkio tarjoaa kiitoksena yhteistyöstä erilaisia etuuksia.

Käytännössä jokaiseen suuntaan kumartaminen samanaikaisesti ei ole mahdollista, vaan parille poppoolle on väistämättä pyllistettävä. Tämä pakottaa pelaajan miettimään sanavalintojaan sekä työn alle otettavia tehtäviä. Kokonaisuudessaan systeemi tuo mukavasti merkityksellisyyttä jokaiseen kohtaamiseen.

Syystäkin tuttua ja turvallista

Star Wars Outlaws on hyvin tyypillinen Ubisoftin avoimen maailman toimintapeli. Vaikka yhtiön rutiinit eivät enää yllätä, ovat pelit kokonaisuuksina enemmän kuin osiensa summa.

Kokonaisuudessa on ilmeisiä ärsytyksen aiheita ja koko potentiaalia ei onnistuta lunastamaan, mutta samanaikaisesti peli tarjoaa paljon ilonaiheita. Tähtien sodan alamaailmassa piisaa tutkittavaa ja tavallisen pulliaisen saappaissa seikkailemisessa on oma viehätyksensä. Ennen kaikkea se on omanlaisensa Star Wars -seikkailu. Ja jo sellaisenaan se kolahtaa kaltaiselleni kaukaisen galaksin fanille enemmän kuin hyvin.

Saavutettavuus

Star Wars Outlaws tarjoaa monia saavutettavuutta parantavia ominaisuuksia. Valikot on jaettu viiteen osioon, jotka ovat nähtävissä alla:

Vaikeusasteen lisäksi voi siis säätää näkemistä tai kuulemista helpottavia ominaisuuksia. Myös minipelimekaniikat saa muokattua sopivalle tasolle, joten Outlaws soveltuu hyvin kaikenlaisille pelaajille.

Kannattaako Star Wars Outlaws ostaa?

Pelaa, jos...

Älä pelaa, jos...

Sony on vahvistanut järjestävänsä PlayStation 5 Technical Presentation -tilaisuuden tiistaina 10. syyskuuta 2024. Tapahtuman nimen ja ajankohdan huomioiden on syytä olettaa, että valokeilassa on jo pitkään odotettu PS5 Pro -pelikonsoli.

9-minuuttisen tilaisuuden isännöi Mark Cerny, joka on vastuussa PS5-konsolin arkkitehtuurista. Ohjelman kuvataan keskittyvän "PS5:een ja pelialan teknologian innovaatioihin".

Ennakko-odotukset keskittyvät ennen kaikkea PS5 Prohon, jota on huhuiltu ja odotettu jo pitkän aikaa. Monet lähteet ovat vihjailleet Sonyn esittelevän konsolin nimenomaan syyskuun aikana.

Osa saattaa olla ilmoituksesta sekä tilaisuuden kestosta jopa pettyneitä, sillä Sonylta odotetaan uutta PlayStation Showcase- tai State of Play -tilaisuutta lähiajoille. Huhuissa ovat liidelleet Marvel's Spider-Man 2:n tarinalaajennukset sekä Hideo Kojiman odotettu Death Stranding 2: On the Beach. Tällä kertaa luvassa lienee kuitenkin yksinomaa PS5 Pro sekä sen teknologia.

Tilaisuus vahvistettiin X / Twitter-viestillä sekä PlayStation blog -päivityksellä. Tilaisuus alkaa kello 18.00 Suomen aikaa ja se on katsottavissa alla olevalta videolta.

Lisävihjeitä konsolin saapumisesta ilmestyi vain muutama päivä sitten, kun Sony julkaisi juhlavuoden kunniaksi kuvan, jossa näytti olevan myös PS5 Pro.

PlayStationin Instagram-tilillä julkaistu viesti vieläpä erikseen vihjasi ensivilaukseen, joten alkuperäinen kuva lienee ollut tietoinen kiinnostuksen herättäjä.

Tietoa julkaisupäivästä sekä hinnasta joudutaan vielä odottamaan, mutta huomenna tiistaina lienemme sen osalta viisaampia.

Sony näyttäisi vahvistaneen odotetun PS5 Pro -konsolinsa olemassaolon sekä mahdollisen muotoilun. Virallisesta tiedosta ei kuitenkaan puhuta, sillä ensivilaus perustuu 30. juhlavuoden kunniaksi julkaistussa kuvassa olevaan yksityiskohtaan.

Virallisessa PlayStation Blog -viestissä julkaistu kuva esittelee yhtiön eri laitteita 30 vuoden taipaleelta. Mukana on kaikkea aina ensimmäisestä PlayStationista lähtien, mutta ennen kaikkea huomio kiinnittyy vempaimeen, joka muistuttaa kovasti aiemmin vuodettua tieota.

Jo maailmalle päätyneessä kuvahahmotelmassa esitellään PS5 Slimiä muistuttava laite, jonka selustassa on useampi musta raita.

Kuvan tuoreimmasta mainoskuvasta voi nähdä alta:

Laitteen mittoja on tämän perusteella mahdotonta arvioida, mutta vieressä oleva PS5 Slim antaa jonkinlaisen vertailukohdan.

Laitteet näyttävät suunnilleen samankokoiselta, joten PS5 Pro saattaa hyvinkin noudattaa PS5 Slimin muotoilua ja kokoa. Toistaiseksi tämä arvio perustuu kuitenkin ainoastaan kaksiulotteiseen kuvaan, joten paksuudesta tai korkeudesta on mahdotonta sanoa vielä mitään. Huhujen mukaan PS5 Pro olisi hieman peruskonsoleita paksumpi, mutta virallista tietoa joudutaan yhä odottamaan.

Sosiaalisessa mediassa on herännyt kiivas keskustelu siitä, onko kyseessä ollut sittenkään täysi vahinko. X/Twitter-käyttäjä Wario64 korosti yhä useamman vetäneen samanlaisia johtopäätöksiä, minkä lisäksi PlayStation kommentoi asiaa Instagramissa "Your first look 👀" -saatesanoilla ("Ensivilaus"). Voikin olla, että lipsahdus oli tarkoituksenmukainen.

PS5 Pro -huhut ovat kiihtyneet kesän aikana melkoisesti. Toistaiseksi olemme kuulleet tarinoita merkittävästä lisätehosta sekä suuremmasta tallennustilasta ja paremmasta jäähdytyksestä. Tämä vuoto on kuitenkin toistaiseksi ainoa, joka tulee suoraan Sonyn puolelta. Pidämme mahdollisena, että PS5 Pro esitellään kenties PlayStationin syntymäpäivänä 3. joulukuuta tai jopa seuraavassa State of Play -esityksessä. 

Sony on vahvistanut pitkään huhuissa pyörineen State of Play -esittelytilaisuuden. Tapahtuma järjestetään Suomen aikaa toukokuun 31. päivä ja sen keskiössä on 14 PlayStation 5- ja PSVR 2 -peliä.

Asiasta tiedotettiin kattavasti PlayStationin virallisessa blogissa. Viestissä kerrottiin sisällön tarjoavan "lisätietoja PS5- ja PSVR 2 -peleille sekä katsauksen PlayStation Studiosin loppuvuoden julkaisuihin".

Tilaisuus käynnistyy torstain ja perjantain välisenä yönä kello 01:00 Suomen aikaa. Yöunia ei tarvitse kuitenkaan kokonaan jättää välistä, sillä 14 peliesittelyn mittainen show kestää roimat puoli tuntia. Lähetys on katsottavissa YouTubessa, Twitchissä ja TikTokissa. Koska tilaisuutta välitetään eri lähteistä, varoittaa Sony sen sisällöstä. Luvassa lieneekin sekä väkivaltaisempaa että suojattua sisältöä.

Tiedotteen mielenkiintoisinta antia on maininta loppuvuodesta ilmestyvistä "PlayStation Studiosin peleistä". Emme vielä nimittäin tiedä sitä, mitä Sonyn omat studiot ovat suunnitelleen vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. Sonylla lienee jotain ässiä hihassa, sillä tällä hetkellä julkaisukalenteri on turhankin tyhjä.

Tuoreimmat huhut vihjailevat uudesta Astro Bot -pelistä. Ja kun PSVR 2:n suosio on jäänyt sanalla sanoen vaatimattomaksi, lienee Sonylla takataskussa joitakin VR-teknologiaa hyödyntäviä hittipelejä. Näiden avulla kalliille laitteistolle voisi hyvinkin löytyä uusia potentiaalisia ostajia.

Tänään on kerrottu Sonyn työstävän PSVR 2:n PC-adapteria, joten tästäkin saatetaan kuulla lisää State of Playn lomassa. Emme myöskään täysin sulje laskuista lisätietoja PS5 Pro -konsolista, jota on povattu saapuvaksi tämän vuoden aikana.

Lue myös...

• PS5 Pro: mitä seuraavalta PlayStation 5:ltä voidaan odottaa?
• Tulevat pelit: nämä uudet pelit ilmestyvät konsoleille ja PC:lle tänä vuonna
• Parhaat PS5-kuulokkeet 2024: nosta pelikokemuksesi äänenlaatu uudelle tasolle

SteelSeriesin seuraavat markkinoille saapuvat pelikuulokkeet ovat SteelSeries Arctis Nova 5. Tämä on itsessään tietysti mielenkiintoinen julkistus, mutta sen ohessa saapuva tulokas tekee asiasta entistä merkittävämmän.

Pelitarvikkeita valmistava yhtiö julkisti nimittäin samalla kertaa Nova 5 Companion App -sovelluksen, joka tarjoaa yli 100 pelikohtaista ääniprofiilia. Valmistajan mukaan ääni-insinöörit, elektronisen urheilun ammattilaiset sekä pelinkehittäjät ovat osallistuneet jokaisen pelin ääniprofiilin hiomiseen.

Tämän pitäisi mahdollistaa entistä paremmin esimerkiksi vihollistaistelijoiden askelluksen kuuleminen Apex Legendsin kaltaisissa teoksissa. Yksinpelaajat taasen pääsevät nauttimaan esimerkiksi The Witcher 3: Wild Huntin yksityiskohtaisemmasta maailmasta.

Kuulokkeissa on langaton QuickSwitch, jonka avulla saa vaihdettua Bluetooth 5.3:n ja 2,4 GHz -yhteyden välillä napinpainalluksella. Valmistaja lupaa kuulokkeiden akun riittävän 60 tunnin ajaksi.

Myös mikrofoniin sekä laitetukeen kerrotaan panostetun. Kuulokkeet toimivat valitusta versiosta riippuen PS5:llä, Xbox Series X:llä, Nintendo Switchillä sekä PC:llä.

Uudet keskihintaiset pelikuulokkeet eivät ole nykypäivänä suuri yllätys. SteelSeries on pyrkinyt avaamaan uutuusmallinsa merkitystä niiden kehitysfilosofialla. Valmistajan mukaan Arctis Nova 5 -kuulokkeet on suunniteltu entistä paremman PlayStation- ja Xbox-äänimaailman luomiseksi, huippuominaisuuksien tuomiseksi myös keskihintaisiin malleihin sekä tarjoamaan entistä paremman akkukeston.

SteelSeriesin toimitusjohtaja Ehtisham Rabbani korostaa erityisesti ääniprofiilien merkitystä:

"Arctis Nova 5:n ja tukisovelluksen tarjoamat yli 100 ääniprofiilia mullistavat pelaamisen ja tuovat konsolipelaajille entistä eeppisemmät äänimaisemat."

Se, miten mullistavasta asiasta puhutaan, riippuu tietenkin pelaajasta sekä pelimausta. Joka tapauksessa tuettujen yli sadan pelin faneille on tarjolla mielenkiintoinen tuttavuus.

Arctis Nova 5/5X/5P Wireless -pelikuulokkeet ovat myynnissä 139 euron suositushintaan.

PlayStation on poistamassa yksinoikeuspelinsä Horizon Zero Dawn valmistajan omasta PlayStation Plus -kirjastosta toukokuun ehtoopuolella.

Asiasta kerrottiin pelin virallisella kauppasivulla, josta infon äkkäsivät ensimmäisenä Reddit-käyttäjät sekä Eurogamer. Vahvistettu tieto kertoo Guerrilla Gamesin avoimen maailman toimintaseikkailun poistuvan PS Plussasta toukokuun 21. päivä.

Päätös koskee nimenomaisesti Horizon Zero Dawn: Complete Editionia, johon kuuluu myös tarinaa laajentava Frozen Wilds -lisäsisältöpaketti.

Koska kyseessä on yksi Sonyn viime vuosien isoimmista yksinoikeuspeleistä, tuntuu ratkaisu erikoiselta. Syy voi kuitenkin olla perusteltu, sillä huhut ovat kertoneet teoksen saavan uuden remasteroidun version.

Ensimmäiset huhut PS5-remasteroinnista alkoivat lokakuussa 2022, jolloin VGC uutisoi pelin ehostetun version olevan työstössä yhdessä uuden moninpelin kanssa.

PS5-remasteroinnin povataan sisältävän parannellun ulkoasun sekä uusivan tekstuurit, animaatiot, hahmomallit, saavutettavuusominaisuudet sekä tuovan monia muita jatko-osa Horizon: Forbidden Westista tuttuja ehostuksia.

Nykyisellään tarjolla oleva Horizon Zero Dawnin PS4-versio on pelattavissa PS5:llä 60 fps ruudunpäivityksellä, mutta kyseessä ei silti ole suoranainen PS5-versio. Kun pelistä on julkaistu myös PC-käännös, saatetaan konsolipuolen paketti hioa vähintään samalle tasolle.

Tarkkaa julkistusajankohtaa ei ole vielä tiedossa. Kesäkuussa on kuitenkin luvassa muun muassa Summer Games Fest sekä monia muita lopetetun E3:n paikkaa kärkkyviä tilaisuuksia, joten lisätietoja voidaan hyvinkin saada pikapuolin.

PS5 Pro -tehokonsolin julkaisu on nykytiedon valossa vain ajan kysymys, mutta laitteen suorituskyvyn tekniset edistysaskeleet ovat toistaiseksi hämärän peitossa. Monet huhut antavat tästä huolimatta jo nyt osviittaa tulevasta. Tuoreimpia yksityiskohtia kertoo The Vergen Tom Warren, joka vihjaa erityisesti näytönohjaimen olevan merkittävä parannusaskel PS5-perusversioon nähden.

Warren kertoi X / Twitter -viestissään "Sonyn tehneen joitakin mielenkiintoisia valintoja konsolinsa suhteen". Tieto pohjautuu kehittäjille suunnattuun dokumentaatioon, jossa mainitaan prosessorin kellotusnopeuden olevan "korkeataajuustilassa" 3,85 GHz. Tämä tarkoittaisi yli 10 % parannusta tavalliseen PS5:een verrattuna. Sen sijaan "perustilassa" lukema olisi edelleen 3,5 GHz.

Kehittäjille on mitä ilmeisimmin kerrottu mahdollisuudesta valita prosessorin käyttämä teho, minkä lisäksi käytössä on 1,2 gigatavua ylimääräistä järjestelmämuistia. Tämä tarkoittanee pientä suorituskykyloikkaa niihin peleihin, jotka päättävät ottaa tästä ilon irti.

Kaikkinensa Warrenin tiedot ovat vahvasti linjassa viimeisimpien PS5 Pro -vuotojen kanssa, mikä vihjaa näiden pitävät paikkansa.

Vaikka 10 % parannus sekä 1,2 Gt lisämuistia eivät kuulosta kovinkaan isolta harppaukselta, ei PS5 Pron osalta kannata heittää vielä kirvestä kaivoon. Warren kertoi erillisessä viestissä, että konsolin näytönohjain olisi peräti 45 % parempi kuin peruskonsolissa. Myös tämä täsmää aiemmin kuultujen huhujen kanssa.

Näytönohjaimen lisäteho voi hyvinkin antaa riittävästi puhtia 8K-resoluutioon, minkä lisäksi säteenseuranta lienee PS5 Prolla entistä paremmalla tolalla. Tästä olisi runsaasti iloa esimerkiksi Lords of the Fallenin ja Dragon’s Dogma 2:n parissa, jotka ovat alati vaikeuksissa ruudunpäivityksensä kanssa.

Lue myös

• Paras pelikonsoli: PS5, Xbox Series X, Nintendo Switch ja muut
• Project 007: kaikki tiedot tulevasta James Bond -pelistä
• Tulevat pelit: nämä uudet pelit ilmestyvät konsoleille ja PC:lle tänä vuonna

Ubisoft esittelee tulevia pelejään tänä kesänä järjestettävässä Forward-tilaisuudessa.

Pelijätin X:ssä julkaisemassa viestissä vahvistetaan Ubisoft Forward -tilaisuus sekä sen ajankohta. Tapahtuma järjestetään Los Angelesissa kesäkuun 10. päivä 2024.

Mikäli ennusmerkit pitävät paikkansa, tilaisuus on nähtävissä Yhdysvaltojen lisäksi verkossa. Tapahtuma kuitenkin kerännee paljon kävijöitä myös paikalle, sillä samalla viikolla järjestetään Summer Game Fest -pelimaraton sekä Day of the Devs: SGF Edition -tilaisuus.

Ajankohta ei ole suuri yllätys, sillä samoihin aikoihin on tavattu juhlistaa E3-pelimessuja. Nyt kun E3 on kuitenkin kuopattu, pelijulkaisijat järjestävät omia tilaisuuksiaan. Ubisoft tuskin jää täten ainoaksi, joka vilauttaa kesäkuussa julkaisukalenterinsa antia.

Ubisoft ei ole vielä paljastanut tilaisuuden sisältöä. Voimme kuitenkin tehdä johtopäätöksiä mainituista "päivityksistä sekä tulevista julkaisuista".

Tulevien pelijulkaisujen keskiössä lienee Massive Entertainmentin kehittämä kolmannen persoonan avoimen maailman roolipeli Star Wars Outlaws. Emme yllättyisi tarkasta julkaisupäivästä.

Teos julkistettiin viime vuonna pelikuvaa sisältäneellä trailerilla, ja tuolloin sen kerrottiin saapuvan Xbox Seriesille, PS5:lle sekä PC:lle vuoden 2024 aikana.

Vaikka julkaisun on huhuttu viivästyneen, Ubisoft on ainakin tähän asti vakuuttanut sen saapuvan kauppoihin tämän vuoden aikana. Uusi traileri ja julkaisupäivä tuntuisivat täten luontevalta paljastukselta.

Eikä tietenkään unohdeta Assassin's Creediä. Viime vuonna huomion varasti Assassin's Creed Mirage yhdessä Avatar: Frontiers of Pandoran kanssa. Seuraava pääosa kulkee toistaiseksi koodinimellä Assassin’s Creed Red (Codename Red), joka vahvistettiin Ubisoft Forward 2022 -tilaisuudessa.

Japaniin sijoittuvan pelin julkaisupäivästä, tarinasta tai edes alustoista ei ole vielä tietoa. Tällä hetkellä ainoa tiedonjyvä perustuu sijoittajille järjestetyn talouskatsauksen mainintaan huhtikuun 2024 ja maaliskuun 2025 välisestä julkaisuikkunasta. Pitääkö suunnitelma, sitä ei vielä tiedetä.

Ubisoftilla on myös työn alla Assassin’s Creed Infinity, jonka on määrä olla live service -palvelu tulevalle Assassin's Creed -sarjalle. Sen keskiössä on moninpeli, mutta muuta emme toistaiseksi juuri tiedäkään.

Lue myös

• Arvostelussa Assassin’s Creed Mirage
• Tulevat pelit: nämä uudet pelit ilmestyvät konsoleille ja PC:lle tänä vuonna
• Paras pelikannettava: vertailimme tämän hetken tehokkaimmat läppärit

Dragon's Dogma 2 on valtaisa seikkailu, jonka sisälle syntyy pienempiä mutta yhtä kaikki ikimuistoisia tarinoita. Roolipelimammutin arvostelujakson ajalta jäi erityisesti mieleen pitkä taivallus Battahlin kuningaskunnan karujen kallioiden keskellä.

Yritin jatkuvasti etsiä oikopolkuja, ja lopulta löysin määränpäähän nopeasti vievän köysiradan. Luulin huolieni olevan jo ohitse, mutta kaiken keskeltä kimppuun hyökkäsikin järkälemäinen aarnikotka. Myyttinen otus tuhosi minua ja seuruettani kuljettaneen kärryn, mikä tarkoitti vääjäämätöntä tutustumista painovoimaan. Kohtalo ei ollut meille suopea, sillä yksikään ei selvinnyt pudotuksesta.

Tämä hetki jäi mieleen monesta syystä. Se ei tarkoita sitä, että Dragon's Dogma 2 olisi liian vaikea tai epäreilu, vaikka valo silmissä eittämättä sumeni kuvatun tilanteen koittaessa. Sen sijaan tapaus osoittaa hienolla tapauksella pelin dynaamisuuden sekä arvaamattomuuden. Pelimaailma on pullollaan mahdollisuuksia, etsittävää sekä ikäviä yllätyksiä.

Dragon's Dogma 2 yllättää pelaajan, minkä lisäksi se vaatii paljon. Tehtävät, vaarat, aarteet sekä salaisuudet tarjoavat valtaisan määrän koettavaa. Suurin kynnys kuitenkin koskee pelaajan halua oppia asiat kantapään kautta. Dragon's Dogma 2 ei pidä pelaajaa kädestä, vaan antaa tilaa tehdä omat kokeilut ja virheet. Jos tämä ei haittaa, vuonna 2012 ilmestynyt ykkösosa on saanut entistä paremman seuraajan.

Jokainen aloittaa pohjalta

Aivan kuten edeltäjässä, myös Dragon's Dogma 2 vie pelaajat myyttisen Arisen-hahmon kulahtaneisiin saappaisiin. Titteli ei ole tyhjästä temmattu, sillä tämän nousukkaan on määrä pelastaa maailma sotien ikuiselta kierteeltä.

Ennen kuin rauhasta voi edes haaveilla, on lähdettävä liikkeelle hahmonluonnista. Tämä on iso operaatio, sillä peli tarjoaa upeat ja kattavat työkalut oman sankarin luomiselle. Pärstäkerrointa sekä ruumiinrakennetta voi muokata juuri halutunlaiseksi, joten jokainen löytää varmasti omaa silmää miellyttävän hiustyylin, ihonvärin sekä lihaksisuuden.

Hahmonluonti ei ole ainoastaan kosmeettista, sillä fyysisyydellä on vaikutusta itse pelikokemukseen. Paino ja pituus muuttavat nopeutta sekä kantokykyä. Kakkososa esittelee lisäksi uuden Beastren-hahmoluokan, jonka kissamainen olemus vaikuttaa monien tehtävien kanssakäymisiin.

Vuokratyövoimaa

Vastaava syvyys koskee kaikkia osa-alueita. Ykkösosan kenties mielenkiintoisin ominaisuus koski tekoälyn ohjaamia Pawn-apureita, jotka avittavat pelaajaa taistoissa sekä seikkailussa. Tärkeimmän tutkaparin pääsee itse luomaan, kun taas kaksi muuta apuria on muiden pelureiden suunnittelemia.

Muiden luomien hahmojen tietopankki on kaiken keskiössä. Jos vieraileva apuri on nähnyt esimerkiksi jonkun aarteen tai luolan alkuperäisen luojan seikkailussa, jaetaan tätä tietoa myös uudelle pelaajalle. Sama koskee tehtäviä sekä viholliskohtaamisia. Samaisen työpyynnön aiemmin läpikäynyt kuoma opastaa oikeaan suuntaan.

Vinkeistä on syytä ottaa vaari, sillä nämä neuvot ovat Dragon's Dogma 2:n maailmassa elintärkeitä. Pääsääntöisesti valmiiksi annettavat tehtävätiedot ovat äärimmäisen minimalistisia. Edes karttamerkinnöistä ei kannata haaveilla ellei seuralaisella ole tällaista informaatiota tarjota. Kun apurit eivät kerää matkalta kokemuspisteitä, on näitä syytä vaihtaa säännöllisin väliajoin. Onneksi apurit ovat aiempaa fiksumpia tapauksia, joten niistä on myös enemmän hyötyä haastavissa tilanteissa.

Valitettavasti tekoälyllä on edelleen myös kompastuskivensä. Ennen kaikkea jääräpäisyyden huomaa taistoissa, joissa seurueen jäsenet eivät laita tikkuakaan ristiin väistääkseen hyökkäyksiä. Murhe korostuu harpyijia vastaan taistellessa, sillä nämä ilkikuriset lentävät otukset osaavat poimia sankareita ilmaan ja tiputtaa etäämmälle. Suurimmaksi pawnien surmaksi koituivatkin juuri nämä tilanteet, sillä rotkoon putoamisella on tässäkin tapauksessa varsin lopullinen seuraus. Onneksi työläiset eivät lopu tästäkään maailmasta kesken, sillä erillisillä elpymyskivipisteillä saa palautettua remmin takaisin kokoon.

Etätyöläiset

Niin hyödyllisiä kuin tekoälyn ohjaamat seuraajat ovatkin, kaiken keskiössä on kuitenkin pelaajan ohjastama sankari. Vaikka jokainen on oman seikkailunsa Arisen, hahmoluokalla on ratkaiseva merkitys pelikokemuksen laatuun. Tämä näkyy paitsi taistelutyylissä mutta myös käytettävissä varusteissa.

Tarjolla on neljä päähahmoluokkaa: taistelija, varas, jousiampuja ja velho. Nämä eivät varmastikaan vaadi juuri sen tarkempaa avaamista. Soturi marssii taistoihin kilven ja miekan kanssa tarjoten muulle jengille tilaa toimia taustalla. Varkaat taasen hyödyntävät vikkelyyttään, joka on heikon vahingonsietokyvyn vuoksi tarpeen. Jouskarilla isketään etäämmältä, kun taas maagit taasen loihtivat taioillaan vahinkoa vihulaisille ja tukiloitsuja kuomilleen.

Hahmoluokkia avautuu lisää pelin edetessä. Kokonaan tuore tuttavuus on "Mystic Spearhand" -valinta, johon tustuimme aiemmin julkaistussa ennakossa. Capcom kuvailee tätä Devil May Cry -hahmoluokaksi. Sen monipuoliset kaukohyökkäykset hidastavat ja pysäyttävät vihulaisia, minkä jälkeen avautuu tilaa tehokkaille iskusarjoille tai vastahyökkäyksille. Se on osoittanut hauskuutensa ohella haastavuutensa, sillä taitovalikoima ei kata lainkaan väistämistä.

Niin ikään uutena tulokkaana on Trickster-kujeilija, joka ei voi tehdä lainkaan suoraa vahinkoa. Kyseessä ei ole silti turha urapolku, sillä virnuilijan kyvyt mahdollistavat vihulaisten hämäämisen toistensa kimppuun tai valepintojen luomisen. Kun muutama hirviö putoaa ansan vuoksi kallionreunalta kuolemaansa, on muulla ryhmällä selvästi helpompi homma niitata loput hirviöt. Trickster-luokka jakanee vahvasti mielipiteet, sillä vaikka sen poikkeuksellisuus teki vaikutuksen, moni voi varmasti kokea sen aivan turhaksi kikkailuksi.

Mitä enemmän hahmoluokkaa käyttää, sitä enemmän käyttöön avautuu taitoja sekä ominaisuuksia. Näiden välillä voi vaihdella läpi seikkailun, mikä kannustaa kokeilemaan eri mahdollisuuksia. Mikä parasta, hahmoluokalla avattu kyky on käytettävissä kaikilla rooleilla. Hyöty on siis erittäin konkreettinen.

Uran suurimmat saavutukset

Taistelumekaniikat ovat hiottu erinomaiseksi. Tämä on tarpeen, sillä sapeleita kolisutellaan jatkuvalla syötöllä. Vihulaisia marssitetaan eteen ykkösosaa useammin, ja hetkittäin määrä tuntuu jopa liioitellulta. Toisaalta määränpää palkitsee sitäkin paremmin, kun taival on pullollaan hirviönraatoja.

Jo pelkät rosvojen ja hiisien kaltaiset perusvihut ovat tehty taiten. Yhtäkään vastusta ei kannata pitää täysin vaarattomana, sillä näidenkin taitokattaus tekee vaikutuksen monipuolisuudellaan. Esimerkiksi harpyija ei ole tulesta moksiskaan, minkä lisäksi ne saavat revittyä varomattoman seikkailijaryhmän riekaleiksi kädenkäänteessä. Vaarallisimmat goblinit ovat puolestaan hävyttömän vahvoja, joten moukaroitu sankari löytää itsensä luvunlaskennasta alta aikayksikön.

On silti mahdoton olla puhumatta isoimmista hirviöistä. Khimairat, minotaurukset ja kykloopit marssivat vastaan ennalta määrätyillä asuinalueillaan. Vieläkin vaarallisempia olentoja ovat myyttiset aarnikotkat sekä peikot, joiden läsnäoloon ei voi varautua yhtä helposti. Kun näiden tielle astuu, sen myös huomaa. Olipa lopputuloksena pako, urhea voitto tai kuolema, nämä yllättävät hetket painautuvat mieleen.

Maa on niin kaunis

Dragon's Dogma 2:n avoin maailma on valtava. Vaikka arvostelujakso vei kymmeniä tunteja, jokaisella kerralla törmäsi tyystin uusiin alueisiin ja polkuihin. Tätä myös edistää pelin halu olla pitämättä pelaajaa kädestä. Kun suuntaa ei anneta ja alueet täytyy tutkia itse, jokainen reitti palkitsee.

Reissaaminen voi käydä pelaajan toiveista riippuen turhankin tutuksi. Toisin kuin valtaosa nykyajan peleistä, Dragon's Dogma 2 ei anna juurikaan painoarvoa pikamatkustamiselle. Jotta tällainen onnistuu, on ensin sijoitettava porttikristalli ja sen jälkeen vielä käytettävä erillistä sekä harvinaista kulutustarviketta.

Tämä lisää seikkailullisuuden tuntua. Kun pikamatkustus on tehty kalliiksi ja vaivalloiseksi, reissut tekee lähtökohtaisesti jalkaisin. Tämä kannustaa poikkeamaan aiemmilta reiteiltä ja koluamaan nurkkia, jotka ovat jääneet aiemmin tarpomatta.

Halutessaan voi myös taivaltaa härkävaunun kyydissä. Tämä ei kuitenkaan takaa turvallista reissua, sillä vihulaiset voivat hyökätä seurueen kimppuun tien päällä. Urheimmat taasen loikkaavat aarnikotkan selkään tai muun olennon turkkiin kiinni. Tässä on aina omat uhkakuvansa, mutta eihän hyvää tunnetusti saa ilmaiseksi. Näiden hetkien vaikuttavuutta ei käy kuitenkaan väheksyminen.

Kaikkinensa Dragon's Dogma 2 on Capcomin kunnianhimoisimpia ja isoimpia pelijulkaisuja tähän asti. Seikkailullisuus, syvälliset mekaniikat sekä hahmoluokkien monipuolisuus tekevät lopputuloksesta kertakaikkisen mainion. Kun pelin pariin haluaa palata vielä lopputekstien jälkeen, voi pakettia pitää kehujen arvoisena.

Saavutettavuus

Dragon's Dogma 2 ei tarjoa kovinkaan häävejä mahdollisuuksia saavutettavuuden parantamiseksi. Tekstityksen sekä värimaailman kohdalla voi tehdä kuitenkin haluamiaan muutoksia.

Asetusten rajallisuus on harmi, sillä Capcomin muut tuoreet pelit Resident Evil 4 ja Street Fighter 6 tarjoavat erittäin kattavat mahdollisuudet saavutettavuuden parantamiseksi. Kun tekijäköörillä on tällä saralla osaamista, voimme vain toivoa näiden saapuvan mukaan peliin jälkijättöisillä päivityksillä.

Kannattaako Dragon's Dogma 2 ostaa?

Osta, jos...

Älä osta, jos...

Näin arvostelimme Dragon's Dogma 2:n

Saimme arvostelua varten käyttöön Dragon's Dogma 2:n digiversion PS5:lle. Pelin läpäiseminen vie aikaa noin 60 tuntia. Tänä aikana ehättää läpäistä kampanjan lisäksi lukuisia eri sivutehtäviä sekä tutkia maailmaa parempien varusteiden perässä. Mittasimme kykyjämme pelin haastavimpia vihollisia vastaan.

Pelin kestosta kannattaa kuitenkin huomata, että vaadittu aikamääre voi viedä vaihtelevan määrän aikaa. Vaikka peli menikin läpi 60 tunnissa, jäi maailmaan vielä monia nurkkia nuohottavaksi.

Jos olet valmis pulittamaan pelikuulokkeista 399 euroa, on Astro A50 X loistava valinta. Se tarjoaa huippumukavan muotoilun, kevyen pannan sekä erittäin miellyttävät kuulokekupit, joiden ansiosta pitkäksi venähtävä sessiokaan ei saa päätä kipeytymään. Erityisesti on silti kehuttava äänenlaatua, joka on parhaiden pelikuulokkeiden aatelistoa. Väkevä basso, kristallinkirkkaat keskiäänet sekä yksityiskohtaisuus tuovat pelien äänimaailman upealla tavalla eloon.

The Last of Us Part 1:n ja Death Stranding: Directors Cutin kaltaiset elokuvamaiset teokset ottavat kaiken ilon irti tarkasta äänestä. Vastaavasti Call of Duty: Modern Warfare 3 sekä muut räiskintäpelit helpottavat vihollisten liikkeiden kuuntelemista tilaäänen avulla. Kun mukaan ynnätään erinomainen mikrofoni keskusteluyhteyttä varten, on kyseessä nettipelaajan märkä uni.

Mukana on silti pieniä kompastuskiviä. Vaikka 24-bit HDMI 2.1 -ääni tarjoaa erinomaisen kuuntelukokemuksen, tekee se samalla kuulokkeiden käyttöönotosta tuskastuttavan hankalaa. Pelipisteelle onkin varattava tilaa muutamalla ylimääräiselle piuhalle. Lisäksi aktiivisen vastamelutoiminnon puuttuminen tässä hintaluokassa on merkittävä vajaus.

Muotoilu ja ominaisuudet

Astro A50 X näyttää ja tuntuu tyyriin hintalappunsa mukaiselta. Kookkaat ja hieman nelikulmaiseltakin näyttävät kuulokekupit sisältävät kattavat painikkeet. Lisäksi ne painautuvat korvien ympärille mukavasti ja jämäkästi. Vasemmassa kuulokkeessa olevaa mikrofonia voi taittaa ja säätää mieluisaan asentoon. Painikkeista virta-, alusta- ja Bluetooth-näppäin ovat oikean kupin takana pienen volyymisäätimen yläpuolella. Samaisen kuulokkeen etupuolella on vielä yksi kookas painike, jonka avulla saa säädettyä peli- ja keskusteluäänien välistä tasapainoa.

Painikkeita on varsin paljon, mutta ne on aseteltu taiten, joten ne eivät mene pienen totuttelun jälkeen sekaisin. Lisäksi näppäimissä sekä volyymisäätimessä on hyvä tuntuma

Pään ylittävä panta on todella kevyt. Se yhdistyy kuulokkeisiin kestävän metallisen pidikkeen avulla, jonka avulla voi säätää kuulokkeiden kokoa ja asettelua. Laitteeseen on tehty erikseen merkinnät eri kokosuosituksille, mikä helpottaa itselleen sopivan valinnan löytämistä vaikka kuulokkeilla olisi muitakin käyttäjiä.

Kuulokkeissa on lisäksi pienet metalliset päät, joiden avulla Astro A50 X yhdistyy lataustelakkaan. Ratkaisu on kauttaaltaan onnistunut, sillä sen ansiosta laite latautuu aina ollessaan poissa käytöstä. Kun ämyreissä itsessään on noin 24 tunnin akkukesto, ei virran pitäisi loppua koskaan kesken.

Vaikka pöydällä oleva lataustelakka voi olla monille kauneusvirhe, on siinä paljon hyvää. Tykästyimme sen tukevaan rakenteeseen. Kun painoa on sopivasti, liikuttelu onnistuu vaivatta, mutta samalla sen ei pitäisi pudota vahingossa lattialle. Myös koko on onnistunut, joten se ei vaadi juuri kuulokkeita enempää tilaa.

Lataustelakan etupuolella on rivi LED-valoja, jotka kertovat akkutilanteesta, Bluetooth-yhteydestä sekä muista yksityiskohdista. Selustassa on taasen kolme HDMI 2.1 -väylää ja kolme USB-C-porttia. Nämä on suunnattu kuulokemallin suurimpaan valttiin: monialustatukeen.

Laitevaihto onnistuu yksinkertaisesti kuulokkeissa olevaa näppäintä painamalla, joka vaihtaa tällöin automaattisesti haluttuun HDMI-väylään. Systeemi toimii todella nopeasti ja näppärästi, eikä vastaavanlaista helppoutta ole muualla saatavissa. Jos pelaa päivittäin PlayStationilla, Xboxilla ja PC:llä, systeemiä on helppo rakastaa.

Pienenä kauneusvirheenä on silti mainittava, että kuulokkeet itsessään eivät sentään osaa käynnistää konsoleita. Laitteet täytyy siis kytkeä erikseen päälle, minkä jälkeen ääni ja muu toiminta vasta alkaa. Ei tätä nyt oikeasti tarvitsisikaan, mutta aina pitää olla unelmia.

Kuten SteelSeries Arctis Nova 7X ja muut markkinoiden muut parhaat langattomat pelikuulokkeet, Astro A50 X tarjoaa Bluetooth-tuen. Tämän avulla laitteen v oi yhdistää puhelimeen tai vaikkapa Discordiin. Lisäksi mallissa on tuki Logitech G Hub -ohjelmistolle sekä valmistajan mobiilisovellukselle. Näiden avulla hoituvat ohjelmistopäivitykset, taajuuskorjaukset sekä muut asetusjumpat.

Äänenlaatu

Konsolikäyttäjien kannattaa varautua melkoiseen johtoviidakkoon. Xboxiin tai PlayStationiin yhdistäminen vaatii kaksi HDMI-kaapelia sekä yhden USC-C-piuhan. Ensimmäinen HDMI-kaapeli yhdistetään konsolista kuuloketelakkaan, kun taas toinen yhdistää lataustelakan sekä pelitelevision tai pelinäytön. USB-C-kaapeli asetetaan vielä telakan sekä konsolin välille. Halutessaan toisen konsolin voi yhdistää samaan video-ulostuloon toisella HDMI- ja USB-C-kaapelilla.

Tietokoneeseen yhdistäminen on onneksi selvästi helpompaa. Tällöin tarvitaan ainoastaan USB-C-kaapeli, jonka voi kaiken lisäksi yhdistää lataustelakan virtapistokkeeseen.

Kun olin saanut asetettua kuulokkeet käyttövalmiiksi pelipisteen Xbox Series S- ja PS5-konsoleita sekä PC:tä varten, kulki pöydällä kuusi ylimääräistä piuhaa. Näiden asettelu vie kohtuuttoman paljon aikaa jo pelkästään yhdistämisen osalta, ja johtojen niputtaminen säällisennäköiseksi kokonaisuudeksi ottaa vielä runsaasti lisävaivaa. On myös nostettava esiin, että myyntipakettiin sisältyy ainoastaan kaksi USB-C-kaapelia, joten HDMI-letku on ostettava erikseen jollei sellaista ole varastossa lojumassa turhanpanttina.

Kannattaa lisäksi huomioida, että vaikka kuulokkeet toimivat HDMI 2.0 -kaapelilla, paras äänenlaatu vaatii uudemman HDMI 2.1 -piuhan. Se, ettei tällaista ole myyntipaketissa mukana, tuntuu hieman omituiselta. 400 euron kuulokkeiden kohdalla soisi kaiken olevan valmiina.

Vaiva onneksi palkitaan kunhan kuulokkeet ovat viimein käyttövalmiina. Äänenlaatu on yksinkertaisesti huikaisevaa ja erittäin tasapainoista. Matalat äänet tarjoavat runsaasti potkua jyräämättä kuitenkaan muita yksityiskohtia alleen. Keskustelut ja muut keskiäänet kuuluvat selvästi läpi, eikä PS5:n 3D Audio tai Dolby Atmos jätä mitään jossiteltavaksi. Kannattaa siis varmistaa, että mainitut ääniteknologiat on kytketty konsolin tai PC:n asetuksista päälle.

Astro A50 X loistaa myös pelaamisen ulkopuolella. Kun testasimme musiikkitoistoa Apple Musicilla, soivat suosikkibiisit todella hienosti. Lisäksi langaton kantama riittää peruskokoisessa talossa ongelmitta. Sopivatpa pelikuulokkeet myös elokuvien sekä sarjojen katsomiseen ilman mutinoita. Vaikka puhtaaseen musiikkikäyttöön kannattaakin hankkia ennemmin parhaat langattomat kuulokkeet, on Astro A50 X oiva työkalu tähänkin tarpeeseen.

Kuulokkeet tuntuvat päässä todella hyvältä pehmeiden kuppien sekä pannan ansiosta. Valitettavasti aktiivista vastamelutoimintoa ei kuitenkaan ole mukana, mikä voi aiheuttaa ärsytystä. Sinänsä kuppien materiaali suodattaa valtaosan taustahälinästä pois, mutta tuulettimia tai sateenropinaa kovemmat äänet vuotavat herkästi läpi. Onko tämä ongelma? Ei välttämättä. Olisimmeko halunneet tässä hintaluokassa enemmän? Ehdottomasti.

Mikrofoni palauttaa kuulokkeet onneksi voittojen tielle. Vaikka huoneessa olisi muuta metelöintiä, Astro A50 X:n taltioima ääni kelpaisi lähes ammattikäyttöön. Tätä ei välttämättä oletusasetuksilla täysin huomaa, mutta pienellä säädöllä tilanteen saa kohotettua useamman pykälän paremmalle tasolle. Tällekin on tarvetta lähinnä striimaajilla ja podcastien nauhoittajilla.

Mainittakoon vielä lopuksi, että testijakson alussa huomasimme ruudun välillä välkähtelevän. Tämä juonsi juurensa todennäköisesti lataustelakkaan, joka toimii HDMI-läpikulkuna konsolin ja telkkarin välillä. Onneksi sittemmin julkaistu firmware-ohjelmistopäivitys korjasi ongelman. Kannattaa täten varmistaa, että päivitysrumba on kunnossa.

Kannattaako Astro A50 X ostaa?

Tuki Dolby Atmosille ja 3D Audiolle yhdessä monipuolisen äänimaiseman kera tekee Astro A50 X -pelikuulokkeista loistavan valinnan langattomuutta arvostaville. Vaikea asennusprosessi sekä vastamelutoiminnon uupuminen ovat hintaluokan huomioiden selkeä miinus, mutta muutoin kyseessä on tämän hetken parhaimmistoon yltävä malli.

Osta, jos...

Älä osta, jos...

Näin testasimme Astro A50 X -pelikuulokkeet

Käytimme Astro A50 X -pelikuulokkeita pääasiallisena äänentoistolaitteena kuukauden ajan PC:llä, Xbox Series S:llä sekä PS5:llä pelatessa. Testijakson aikana tahkottiin monenlaisia pelejä, joiden joukosta nostettakoon esiin Call of Duty: Modern Warfare 3, The Last of Us Part 1, The Last of Us Part 2 Remastered, Counter-Strike 2, Death Stranding: Directors Cut, Endless Space 2 sekä Civilization 6.

Xboxilla kokeilimme Hi-Fi Rushia, Mirror's Edgeä ja Alice: Madness Returnsia taaksepäin yhteensopivuuden varmistamiseksi.

Testijakso viimeisteltiin kuuntelemalla musiikkia Apple Musicista sekä katsomalla videosisältöä YouTubesta sekä striimipalveluista.

Banishers: Ghosts of New Eden on 1600-luvulle sijoittuva tarinavetoinen roolipeli, jonka tarina vie mennessään. Aaveita metsästävä pariskunta Antea Duarte ja Red mac Raith vievät pelaajan mukanaan mystisen kirouksen äärelle. Jotta tilanne saadaan kohennettua, on duon ratkottava kiehtovia pulmia ja litistettävä yliluonnollisia vihollisia.

Pääkaksikko on valokeilansa ansainnut, sillä Duarten ja Raithin välinen kemia on käsikirjoitettu todella uskottavaksi. Kiperät moraalikysymykset eivät ainakaan helpota tilannetta, mikä käy ääninäyttelijöiden oivallisesta suorituksesta hyvin selväksi.

Täydellisyydestä ei kuitenkaan voida puhua. Erityisesti toimintakohtaukset toistavat pahasti itseään, minkä lisäksi myös tekninen toteutus yskähtelee ajoittain pahasti. Nämä murheenkryynit eivät jää huomaamatta, mutta onneksi poikkeuksellisen hyvä käsikirjoitus saa ummistamaan silmiä ongelmien suhteen.

Kahden maailman välissä

New Eden on nimestään huolimatta kaikkea paitsi paratiisimainen ilmestys. Pitkäaikaisen Charles-ystävän kutsumat Antea ja Red huomaavat jo ensihetkien aikana asioiden olevan pahasti pielessä. Miljöö on autioitunut, väkivaltainen ja romahduksen partaalla. Aavemainen sumu peittää maisemat, eivätkä vuoristomaisema sekä villiintyneet metsät ainakaan nosta alueen markkina-arvoa. Päähahmojen kannalta tilanne saa entistä omituisempia käänteitä, kun pahat henget murhaavat Charlesin. Vanha tuttu on kaiken kukkuraksi päätynyt kummittelemaan leskeään.

Sankarikaksikolla on onneksi tarvittavat rohdot ongelmaan. Aaveita metsästävät ja eteenpäin passittavat sankarit törmäävät tutkimustensa aikana ennenaikaisesti kuolleisiin aaveisiin. Aaveet eivät ole löytäneet kuolemasta rauhaa, vaan kaipuu, syyllisyys tai muu riivaava tuntemus vetää edelleen elävien suuntaan. Jotta taival voi jatkua ikiuneen, on vaivaamaan jäänyt ongelma saatava kuntoon.

Murheiden selvittäminen vaatii dekkarimaista salapoliisityötä. Matkassa on kuitenkin mutkia.

Kun Antea kuolee ja kylä tuhoutuu, vain täpärästi selvinnyt Red herää kaukaisella rannalla mystisen noidan pelastamana. Läheisen menehtymisen aiheuttamaan suruun ei parane jäädä piehtaroimaan, sillä kuoleman väistäneellä sankarilla on merkittävä rooli New Edenin pelastamisessa. Apu on juuri niin lähellä kuin olettaa saattaa, sillä Antean haamu palaa auttamaan Rediä työn touhussa.

Räväkästi käynnistyvä tarina vie jo itsessään mukanaan, mutta erityisesti kaksikon ääninäyttely on positiivinen naula arkkuun. Amaka Okaforin esittämä Antea sekä Russ Bainin tähdittämä Red tuovat laajan tunneskaalan esiin poikkeuksellisella tavalla. Kaksikon välistä rupattelua seuraa mielellään. Vaikka sarkastinen Antea vaikuttaa alkuun hieman turhan kärkkäältä, on neidissä myös runsaasti muita puolia. Pariskunnan suhde on helppo ymmärtää lämpöä ja rakkautta pursuavien tuokioiden aikana.

Valintojen maailma

Banishers: Ghost of New Eden tuo pelaajan eteen lukuisia hankalia valintoja. Arvomaailmaa tiedustellaan jo pian alkuhetkien jälkeen, kun Redin on valittava puolisonsa kohtalo. Pimeällä taikuudella voisi saada Antean takaisin elävien kirjoihin, mutta myös rauhaisalla kuolemalla on omat puolensa. Murhaaja on yhtä kaikki löydettävä ennen kuin tämä lupaus on lunastettava.

Vastaan tulevat aaveet ovat yhtä lailla pelaajan armoilla. Kummitukset voi häätää väkipakolla, antaa heidän laskeutua kaikessa rauhassa ikilepoon tai tuomita kärsimykseen surmaamalla kummittelun kohde. Kaksi ensimmäistä antaa mahdollisuuden palkita tai rangaista maanpäällisistä teoista, kun taas viimeisin edesauttaa Antean palauttamista elävien kirjoihin.

Tapaukset eivät luonnollisestikaan ole suoraviivaisia ja yksiselitteisiä. Banishersin hahmoissa on syvyyttä ja monitahoisuutta, joten päätöksen tekeminen on kaukana helposta. Rakkaan Antean palauttaminen tietenkin houkuttaa, mutta hankalammat tapaukset saavat kyseenalaistamaan oman itsekkäät toiveet.

Monet tapaukset käyvät jo itsessään filosofisen etiikan peruskysymyksistä. Ovatko muutamat hyvät ihmiset enemmän pelastamisen arvoisia kuin suurempi ihmisjoukko? Toisaalla taas pohditaan oikeutusta päättää oman käden oikeudella väkivaltainen parisuhde. Valitsipa pelaaja mitä tahansa, ympäristö tuntuu reagoivan siihen uskottavasti.

Osa tapauksista vaikuttaa jopa ympäröivään maailmaan. Kaikki kolme suurempaa pääaluetta kärsivät huonoista johtajista, joten pelaajan valinnat aiheuttavat konkreettisia muutoksia ihmisten tulevaisuuteen. Sinänsä ratkaisut näkyvät lähinnä puuttuvien tai elossa olevien ihmisten määrässä, mutta nämä tuntuvat yhtä kaikki henkilökohtaisilta asioilta. Alueille palaa mielellään näkemään kädenjälkiensä tulosta.

Vanhojen alueiden nuohoamiselle on perusteita. Siinä missä tarinaa eteenpäin vievät tehtävät ovat pakollisia, tarjolla on myös useita vapaavalintaisia sivuaktiviteetteja. Edistymistä avataan todella näppärästi ruudulla, jossa kerrotaan tehdyt isot päätökset sekä tiivistelmä juonikuviosta.

Vaikka edesmenneelle puolisolle olisi luvannut sydänsuruissa piehtaroidessa kaikenlaista, toisinaan valinnat vievät kuitenkin eri suuntaan tavoitteen kanssa. Mikäli ratkaisut eivät ole sopusuhdassa Antean kohtalon kanssa, voi tilannetta vielä korjata puolivälin krouvissa. Tämä mahdollistaa halutun lopputuloksen saamisessa. Olisikin kurjaa nähdä, kuinka viimeiset tunnit joutuisi kahlaamaan koti vääjäämättömästi väärää lopputulemaa.

Elät vain kerrat, taistelet useammin

Arvostelussa on keskitytty lähes yksinomaan tarinaan, joka on kiistatta pelin parasta antia. Harmillisesti muut osa-alueet eivät yllä samoihin laatustandardeihin. Banishersin pulmat ovat pääsääntöisesti suunniteltu hyvin, mutta navigointi on hankalaselkoisen kompassin takia liian hankalaa. Toisinaan peli ohjaa tyystin väärään suuntaan. Tämä ärsyttäisi jo itsessään, mutta vielä enemmän se tympii lineaariseksi suunnitellussa maailmassa.

Siinä missä pomotaistelut ovat erittäin onnistuneita, rivivihollisten kanssa taistelu tympäisee nopeasti. Itseään toistavat kohtaamiset eivät innosta, minkä lisäksi varoituksetta piilostaan hyökkäävät vihulaiset pakottavat taistelemaan liian usein. Vaikka Redin ja Antean välillä voi taistella kesken taistelun, systeemi ei ole riittävän syvällistä. Puhtaalla rämpyttämisellä pärjää aivan liian pitkälle.

Uudet kyvyt ja varusteet tuovat hieman lisäsyvyyttä. Banishers on kuitenkin tarinaltaan liian vahva peli, sillä keskinkertaiset roolipelielementit eivät yllä alkuunkaan samalle tasolle. Lisäksi tekninen toteutus töksähtelee isoimpien taistelukohtauksien aikana. Ruudunpäivitys ottaa hetkittäin pahasti osumaa, mikä on anteeksiantamatonta yksinomaan uuden sukupolven konsoleille kehitetyssä pelissä.

Pienet murheet eivät kuitenkaan hautaa Banishers: Ghosts of New Edeniä elävältä. Hyvää tarinaa arvostavat pääsevät nauttimaan kokemuksesta, joka saattaa hyvinkin jäädä historiaan yhtenä vuoden 2024 ikimuistoisimmista peleistä.

Suicide Squad: Kill The Justice League hämmentää jo ensihetkistä lähtien. Tarinan keskiössä olevat supersankarit ja -konnat tarjoavat jo avausminuuttien aikana sellaisen määrän kykyjä sekä taitoja, että pätkän voisi olettaa olevan pelin ehtoopuolelta.

Kunhan tutoriaali on kaluttu läpi ja pelaaja saanut pikakoulutuksen hahmojen käyttämiseen, kelataan tarina alkuun. Vankilassa lojuvat antisankarit saavat lievennystä linnatuomioonsa, kun heidän palkataan salaiseen tehtävään. Brainiac on vallannut Metropolisin, mikä ei tietenkään käy päinsä. Konnakoplan tehtävänä on omia polkuja talsien pelastaa päivä.

Vaan hetkinen, missä Metropolisin oikeat suojelijat luuhaavat? Kunniallisten veronmaksajien harmiksi Brainiac on onnistunut päihittämään Justice League -nimisen oikean sankarikaartin. Tämän vuoksi hyypiöistä ja rikollisista koostuvan koplan on kyettävä päihittämään perinteiset päivänpelastajat selvästä altavastaajan asemasta huolimatta.

Puitteet itsessään ovat erinomaiset, mutta valitettavasti homma romahtaa käsiin kuin Metropolis konsanaan. Nykyaikainen live service -malli pyrkii koukuttamaan pelaajat, mutta noin kymppituntinen teoksen parissa ei tähän pysty. Lopputuloksena on pahasti epätyydyttävä kokemus. Ruutua katsellessa ei voi kuin miettiä sitä, mitä Arkham-teoksillaan kunniaa niittänyt Rocksteady Studios olisikaan voinut tehdä. Nyt soppaa on keitellyt aivan liian monta kokkia, minkä vuoksi kokonaisuus repeilee vähän jokaiseen suuntaan.

Kuin hai laivaa

Suicide Squad: Kill The Just Leaguen suurin ongelma on perustoiminnassa. Avoimen maailman toiminta jää puolivillaiseksi, vaikka silmille tuutataan räjähdyksiä, värejä sekä tapahtumia täysin yliampuvaan tahtiin. Etenkin yhteistyötilassa tekemisen tarkoitus ja etenemisen suunta ovat jatkuvasti kysymysmerkkejä. Onko kyseessä päätehtävä, sivupuuha vaiko irtotaistelu? Kunhan taisto on päättynyt ja kokemuspisteet laskettu, tämä ehkä selviää.

Räiskintä on kelvollista, mutta liikkumisesta ei voi pääsääntöisesti sanoa samaa. King Shark tekee tähän poikkeuksen, sillä hahmon keskimääräistä parempi terveystilanne vähentää turhautumisen määrää. Jos peli on parhaimmillaan silloin, kun turhautuminen ei ole tapissa, on jotain pahasti pielessä.

Kaikki hahmot tuntuvat tyystin erilaisilta joskin silti Arkham-pelejä pelanneille jotenkin tutuilta. Justice Leaguen välinevaraston tyhjennys antaa konnakoplalle käyttöön Justice Leaguen jäsenille tyypilliset välineet. Harley heilauttelee itseään Batmanin köyden avulla paikasta toiseen, Captain Boomerang teleporttailee Flashin laitteistolla, Deadshot hyödyntää rakettireppua ja King Shark... hyppää todella korkealle. Viimeksi mainittu kuulostaa paperilla tylsältä, mutta todellisuudessa tilanne on toisin. Petokalaa muistuttava hahmo loikkaa Deadshotia korkeammalle, liikkuu teleporttailevaa kollegaa kauemmaksi ja on ylipäätään helpoin käytettävä.

Kaikilla kvartetin jäsenillä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Deadshot on kaukotaistelija, kun taas King Shark pyrkii lähikontaktiin. Kunhan tehtävät ja taistot ovat ohi, avautuu pelaajalle erilaisia palkintoesineitä. Nämä ovat valitettavasti pullollaan turhia ja epäkiinnostavia numeroita, jotka tuskin kiinnostavat valtaosaa räiskijöistä. On turhan helppoa jämähtää yhteen asetyyppiin, joka soveltuu omaan pelityyliin parhaiten.

Käsikirjoituksessa on rutkasti hyviä elementtejä. King Shark laukoo hauskimmat repliikit, jotka saavat parhaimmillaan röhöttämään naurusta. Erityisenä onnistumisena on nostettava alkupuolen hetki, jossa Debra Wilsonin ääninäyttelemä Amanda Waller julistaa olevansa "isukki". Jos tämä ei jää elämään tai tule palkituksi, on maailmassa epäkohta. Parhaimmillaan dialogi saa jopa unohtamaan tarinan ongelmat.

Oi pimeys

Vaikka Marvelin supersankarikaanonin ymmärtäminen vaatii suunnilleen tohtorin tutkinnon, kilpailevan DC:n puolella asiat ovat pienemmällä tarinamäärällä vielä pahemmin vinksallaan. Suicide Squad: Kill The Just League sijoittuu Arkham Asylumin ja sen jatko-osien muodostamaan tarinakokonaisuuteen.

Ratkaisu aiheuttaa vahvoja tunnereaktioita. Kun monet teoksen pariin hyppäävät ovat rakastaneet Batmanin Arkham-seikkailuja, tuntuu hahmon käsittely järkyttävältä. Aiempien yöllisten seikkailujen sankari on tällä kertaa Metropolisin vilinässä siviilejä murhaava hirviö. Tämä tuntuu pyhäinhäväistykseltä. En olisi kovinkaan yllättynyt, jos myöhemmät tarinalaajennukset palauttaisivat junan oikeille raiteilleen peruuttamalla osan tapahtumista.

Se, paljonko tämä haittaa, on tyystin pelaajasta riippuvaista. Vastaavanlaisia asetelmien kääntämisiä on nähty monissa yhteyksissä aiemminkin. Parhaimmillaan Suicide Squad myös onnistuu, sillä erityisesti ensimmäinen kohtaaminen Lepakkomiehen kanssa saa oikeasti puntit tutisemaan. Myös tuttujen ja ikonisten sankarien näkeminen konnina riipii mieltä. Valitettavasti näiden hetkien ulkopuolelta on vaikea keksiä paljoa hyvää sanottavaa. Turha avoin maailma on pullollaan merkityksetöntä tekemistä, joka on ristiriidassa tiukasti käsikirjoitusta seuraavan tarinan kanssa. Olisimme halunneet nähdä joko lineaarisen ja tarinavetoisen seikkailun tai vastaavasti puhtaasti avoimen maailman live service -kokonaisuuden. Nyt peli yrittää kumartaa molempiin suuntiin, mutta valitettavasti pyllistys tapahtuu samaan aikaan pelaajaa kohti.

Pahimmillaan kokonaisuudet risteävät pahalla tavalla. Yhtäällä yritetään päästä jännittävässä hetkessä pommista eroon, seuraavassa räjäytellään lentävällä autolla jonkinlaisia kristalleja. Menon järkevyys vaihtelee täysin päättömästi suunnasta toiseen, eikä peli tällöin tunnu koherentilta kokonaisuudelta. Kauheuden kruunaa hirvittämä ja ylitsepursuava käyttöliittymä, joka puskee ruudulle kohtuuttomasti sisältöä. Eivätkä valikot sekä kykypuut onnistu yhtään paremmin.

Kokonaisuutena Suicide Squad: Kill The Justice League tarjoaa muutamia ikimuistoisen hienoja hetkiä. Harmillisesti jokaista onnistumista kohtaan on kuitenkin aivan liikaa sellaista hölynpölyä, joita ei halua muistella missään olosuhteissa. Nykytilassa teosta on yksinkertaisesti aivan liian vaikea suositella kuin intohimoisimmille Suicide Squad -faneille.

Prince of Persia: The Lost Crown onnistuu siinä, missä harmillisen moni peli nykyään ei vakuuta. Kunhan ensihetkien tutoriaali on läpäisty, teos imaisee välittömästi mukaansa. Ensimmäiset tunnit tarjoavat niin nautinnollista tasoloikintaa, etenemistä ja taistelua, ettei ohjaimesta yksinkertaisesti halua päästää irti.

Tältä osin uutuusteosta voi pitää paluuna Prince of Persia -sarjan juurille. The Lost Crown luottaa vuonna 1989 julkaistun klassikon tavoin kaksiulotteiseen maailmaan, joka lainailee sujuvasti metroidvanioiden parhaita puolia. Lopputuloksessa on paljon samaa kuin tuoreehkoissa teoksissa Dead Cells ja Metroid Dread, mutta The Last Crown ei silti huku massaan. Erityisesti vauhdikkuus tekee eron kilpakumppaneihin.

Pelin pääsankari Sargon muistuttaa liikkumiseltaan jonkinlaista akrobaatin ja tanssijan sekamelskaa. Taisteluissa on räjähtävää vauhtia, kun pelaajan ohjastama hahmo loikkii ja syöksyy päätä pahkaan vihulaisten kimppuun. Kyseessä ei ole pelkästään mätkintää, vaan voitokkaat kohtaamiset vaativat monesti ympäristön hyödyntämistä. Seinillä loikkimiset sekä yläilmoista hyökkäämiset tekevät eron elämän ja kuoleman välille.

Siinä missä liikehdintä on lähes virheetöntä priimaa, taistelut itsessään eivät yllä aivan samalle tasolle. Muutamissa kohtauksissa joutuu mätkimään vihulaista sielun kyllyydestä, jolloin alkaa nopeasti kaivata vauhdikkaan tutkimisen tuomaa seikkailullisuutta.

Vaikka The Lost Crown lainaa Prince of Persia -sarjan perinteitä, on pakko arvostaa sitä rohkeutta, jolla tekijät ovat lähteneet luomaan modernisoitua sekä tuoreelta tuntuvaa kokonaisuutta. Kyseessä ei ole viimeaikojen isoimpia ja kalleimpia tuotoksia, vaan kaikesta huokuu tekijöiden halu puskea klassikon rajoja uusiin suuntiin. Kadonnutta kruunua metsästävä pelaaja intoutuu vääjäämättä riippumatta siitä, onko aiemmat osat koluttuna vaiko ei.

Pikku prinssi

Prince of Persia: The Lost Crownista on vaikea puhua ilman liikkumisen ylistämistä. Sargon on taipuisa ja vetreä prinssi, jonka kykyvalikoimassa piisaa runsain mitoin erilaisia kykyjä. Kikkakirja kattaa jo ensimetreillä hyppimisen, juoksemisen, koukkujen varassa toimivien köysien käyttämisen sekä pylväitä pitkin laskeutumisen kaltaisia jippoja. Pelien parissa varttuneet naavaparrat saavat väkisin muistikuvia Super Nintendon Aladdin-klassikosta.

Lisäkykyjä tietenkin aukeaa pelin varrella, sillä kyseessä on kaikesta huolimatta metroidvania. Siinä missä monet genreen luottavat teokset tuntuvat rajoittavan pelaajaa kohtuuttomasti, The Lost Crown ei onneksi tähän sorru. Maailma on pullollaan nähtävää, ja jouskarin sekä ilmasyöksyn kaltaiset lisäkyvyt vain avaavat uusia portteja. Ne tuntuvat tuovan kokemukseen lisäkerroksia, eivät niinkään paikkaavaan puuttuvia palasia.

Taistelukohtauksissa piisaa niin ikään erilaisia liikkeitä ja kikkoja. Konnia voi työntää kuiluihin tai paiskoa ilmaan tilanteissa, joissa kolmesta tai myöhemmin neljästä iskusta koostuva peruslyöntisarja ei tunnu riittävältä. Kaikkinensa miekkaheiluttelut ovat enemmän vauhdikasta akrobatiaa kuin hidastempoista lyömishippaa.

Valitettavasti mätkintä olisi kaivannut tekijöiltä lisäpohdintaa. Viholliset kestävät kurmuuttamista turhankin kanssa. Pomotaisteluissa tämä ei ole ongelma, sillä ne ovat aiheesta eeppisiä vääntöjä. Sen sijaan rivikonnien soisi kellastuvan selvästi vähemmästä.

Taistelut onnistuvat onneksi säilyttämään sopivan väkivaltaisuuden ja jännittävyyden. Vihollisten iskut tekevät todella kipeää, eikä niiden väistäminen onnistu tuosta vain. Torjunnan aikaikkuna on sen verran niukka, että etenkin harvakseltaan pelaajat ottavat alussa turpaan tämän tästä.

Mättämiseen saa pientä lisähelpotusta matkan varrella, mutta mikäli taistot eivät ole välttämättömiä, saattaa niiden väistäminen tuntua houkuttelevammalta.

Viimeinen sivallus

Vuonna 2003 julkaistu Prince of Persia: Sands of Time oli sarjalle mullistava. Sen jälkeen on ollut mahdotonta nähdä pelisarjan osaa, joka ei sisällyttäisi ajankululla leikittelyä. Sargonin seikkailu ei tarjoa käsikirjoituksellisesti suuria yllätyksiä, mutta juonilanka kerrotaan onnistuneesti. Lisäksi erilaiset sivutehtävät palkitsevat sivukujille eksyvää.

Teos mahdollistaa maltillisen pelityylin muokkaamisen erilaisin parannuskeinoin. Amulettisysteemi avaa käyttöön lisää ominaisuuksia. Mitä väkevämpi kyky on, sitä enemmän se vie rajallisia taitopaikkoja. Erityisesti torjunnoista ajan hidastuksella palkinnut amuletti vei mukanaan. Kun osuman välttäminen oli itsessään perin hankalaa, tuntui työkalu tekevän sen käyttämisestä entistä palkitsevampaa.

Vaikka tarina sekä toiminta ovat varsin onnistuneita, parhaimmillaan Prince of Persia: The Lost Crown on tasoloikinnan sekä vaarojen väistelemisen hetkellä. Tappavat yllätykset sekä ajoitusta vaativat ansat imaisevat mukaansa huikaisevalla tavalla. Vauhdin hurma kantautuu kotisohvalle asti eikä roimat 15 tuntia kestävästä seikkailusta tahdo päästää irti. Kyseessä on paitsi loistava lisä Prince of Persia -klassikkosarjaan mutta myös yksi viime aikojen parhaista metroidvanioista.

Jos Persian prinssillä on tällaisia ässiä hihassa, miksi hänen paluuta on jouduttu odottamaan näin kauan?

Rockstar Gamesin emoyhtiö Take-Two Interactive on vahvistanut odotetun Grand Theft Auto 6 -teoksen saapuvan vuonna 2025 PS5:lle ja Xbox Series X|S:lle. Sen sijaan PC-versiosta ei hiiskuttu sanallakaan.

Trailerin julkaisu ei mennyt tällä kertaa nappiin. Trailerin oli määrä ilmestyä tiistaina kello 16.00 Suomen aikaa, mutta se vuotikin verkkoon maanantain puolella. Kun video lähti leviämään kulovalkean tavoin, julkaisi Rockstar trailerin myös omatoimisesti. Yhtiö totesi saatesanoissaan, että kun traileri on kerta jo vuotanut, kannattaa se katsoa YouTubesta oikeasta paikasta.

Vaikka traileri julkaistiin ikävissä olosuhteissa, on se yhtä kaikki nyt kaikkien katsottavissa. Se antaa esimakua päähenkilö Luciasta sekä Leonida State -pelimaailmasta.

Trailerilla ei kommentoitu pelin julkaisualustoja, mutta tähän saatiin lisätietoa erillisessä tiedotteessa.

“Rockstar Games on ylpeä vahvistaessaan Grand Theft Auto 6:n ilmestyvän PlayStation 5:lle sekä Xbox Series X|S:lle vuonna 2025", todetaan vapaasti käännetyssä tiedotteessa.

Tieto on kylmä suihku PC-pelaajille, mutta kovinkaan yllättävästä ratkaisusta ei voida puhua. Ainoastaan GTA 1 ja GTA 2 on julkaistu PC:lle ensitilassa. Tämän jälkeen ilmestyneet osat ovat saapuneet aina ensin konsoleille ja vasta myöhemmin PC:lle. Esimerkiksi GTA 5 ilmestyi PS3:lle ja Xbox 360:lle syyskuussa 2013, kun taas PC-versiota jouduttiin odottamaan huhtikuuhun 2015 asti.

Tämän vuoksi pidämme todennäköisenä, että GTA 6 saapuu PC-pelaajien saataville myöhemmin. Ajankohtaa tai käännöstä ei ole kuitenkaan vielä vahvistettu.

• Tulevat pelit: nämä uudet pelit ilmestyvät konsoleille ja PC:lle lähiaikoina

Assassin's Creed Miragen päähenkilö Basim Ibn Is’haqin tarina palauttaa sarjan juurilleen. Toisinaan vanhassa on todellakin vara parempi, sillä lopputulos on erinomaisen onnistunut. Teos yhdistelee takavuosilta tuttuja elementtejä sopivalla otteella päivitettyihin ominaisuuksiin. Kun päähenkilökin on kiinnostavampi kuin monen edellisosan salamurhaajat, ovat palaset vähintäänkin kohdillaan.

Basimin nousu salamurhaajajärjestöön on pullollaan salaisuuksia, oivalluksia, tunteikkaita hetkiä sekä erinomaista tarinankerrontaa. Koukuttavan tarinan keskiössä on Basimin halu selvittää Bagdadia sortavan järjestön mysteeri. Tietoa on kuitenkin huonosti saatavilla, joten pelaajan on tutkittava ennen hutkintaa.

Tieto on valtaa

Tutkimukset vievät Basimia läpi Bagdadin eri alueiden. Jokaisella kulmalla on oma kohteensa, jonka henkilöllisyys on saatava selville pitkällisen etsivätyön avulla. Ennen kuin käytössä on riittävä määrä tietoa, on pelaajan avattava salaisuuden verhoa töiden, rutiinien sekä muiden nippelitietojen osalta. Tutkimukset ovat läpi seikkailun kiinnostavia ja monivaiheisia. Vaikka sarjaa on tullut koluttua jo pidemmän aikaa, mysteerit imaisivat mukaansa alusta loppuun.

Teos tuntuu raikkaalta ja omanlaiselta kokemukselta, joka palkitsee pelaajaa jatkuvalla syötöllä. Selvitykset vaativat nurkkien nuohoamista ja todistusaineistojen etsimistä. Mutkikkaimmat tilanteet ratkeavat sarjan veteraaneille hyvinkin tutulla Eagle Vision -näkymällä, joka nostaa viholliset, kerättävät esineet sekä vinkit selkeämmin esille. Ominaisuus kääntyy tosin hetkittäin jopa peliä vastaan, sillä sen kaikkivoipaisuus tekee hetkistä toisinaan läpihuutojuttuja. Bagdadin kaduilla voisi vipeltää todistusaineistojen perässä pidempäänkin.

Alueet pursuavat tilanteesta riippuen elämää, yksinäisyyttä sekä muita tunteita. Bagdadin alue kattaa niin aavikon hiljaisia öitä kuin ihmisvilinää torillakin. Upea tunnelma ottaa ilon irti persoonallisista alueista, joista jokainen tuntuu uniikilta. Sarjan varrella on porhallettu useissa ikimuistoisissa kaupungeissa, joiden joukossa Mirage tuntuu jopa kirkkaimmalta onnistumiselta. Kaupunki tuntuu paitsi elävältä mutta myös sopivassa määrin keskeneräiseltä, sillä esimerkiksi rakennusvaiheessa oleva Alamut tuo hymyn monen fanin poskille.

Niin upea kuin Bagdad onkin, jää kaupunki silti Basimin varjoon. Hahmossa riittää kerroksellisuutta ja syvyyttä selvästi enemmän kuin valtaosassa sarjan aiemmissa puukkohippastelijoissa. Basimin kasvutarinaa on ilo seurata. Olipa kyseessä katujen taskuvaras tai täysiverinen tappaja, tuntuu protagonisti sopivan nokkelalta ja kunnianhimoiselta. Yksipuolisuuteen ei kuitenkaan sorruta, vaan Hidden One -salamurhajärjestön elämäntapaan suhtaudutaan vähemmän glorifioivasti kuin monesti aiemmin.

Uusi koira oppii vanhoja temppuja

Basim on ketterä ja vikkeläkinttuinen kipittäjä, joka ei ole moksiskaan Bagdadin mutkista tai korkeuseroista. Liikkuminen tuntuu samanlaiselta kuin viimeisimmissä Assassin's Creedeissä, mutta ympäristö tuo parkouriin tuoreuden tunnetta. Taannoisia seikkailuja ahtaampi miljöö kannustaa ottamaan eri reittivalinnoista ilon irti. Kaikki tiet vievät tunnetusti Roomaan, mutta myös Miragen määränpäähän on tarjolla useita eri polkuja. Parhaimmillaan Basimin liikkumista seuraa haltioituneena.

Basim on taistelijana enemmän varjoja hyödyntävä salamurhaaja kuin avoimen maaston tappokone. Toki miekalla ja tikarilla pääsee pitkälle, mutta Mirage kannustaa pelaajaa ennemmin väistelemään, torjumaan ja ajoittamaan liikehdintää. Muutos viimeisimpien osien väkivaltaiseen mätkintään on valtaisa. Toimintakohtaukset ovat parhaimmillaan, kun vihollisten reitit saa ennakoitua. Maltti on todellakin valttia. Ja mikä parasta, käytännössä jokainen vartijakohtaaminen voi koitua kohtaloksi, jos pelaaja on huolimaton.

Varjojen mailla

Hiippailu toimii Assassin's Creed Miragessa paremmin kuin missään sarjan aiemmassa osassa. Basimin työkalupakki, piilotettu veitsi sekä massaan sulautuminen luovat valtaisan määrän erilaisia mahdollisuuksia. Halutessaan pelaaja voi osoittaa malttia pähkäilemällä reitit valmiiksi ja iskemällä selustaan täysin huomaamattomasti. Siinä missä Assassin's Creed -sarjan edeltäjät ovat monesti satsanneet kikkakirjassa enemmän määrään kuin laatuun, Basim oikeasti tarvitsee jokaista vempainta. Rajattu määrä heittoveitsiä sekä erilaiset harhautuskonstit vaativat sopivassa määrin pähkäilyä halutun lopputuloksen saavuttamiseksi.

Erityisellä Assassin's Focus -kyvyllä voi merkitä enintään viisi vihollista nopeaa tapposarjaa varten. Ominaisuutta ei voi kuitenkaan käyttää jatkuvasti, vaan sen lataaminen vaatii useita äänettömiä veritekoja sekä kykypuun sopivaa kasvattamista. Hyppysissä oleva taito sekä sen avulla niputetut viisi ruumista tuntuvat todella palkitsevilta.

Valtavirtaan soluttautuminen avaa sekin runsaasti erinomaisia mahdollisuuksia aina salakuuntelusta taskuvarkauksiin sekä vakoilemiseen. Kaikki aktiviteetit uppoavat teokseen sulavasti. Sen sijaan väkivalta ei maistu ympärillä oleville lainkaan, sillä varkaudet sekä tapot saavat kanssaelävät suivaantuneiksi. Kaduilla liian hyvin tunnistettava tai muuten vain säheltävä Basim herättää kiinnostusta vartijoissa. Tässäkin yhteydessä on syytä olla ennemmin liian varovainen kuin turhan ärhäkkä.

Vaikka arvostelu ja arvosana ovat ylenpalttiset, ei Mirage ole suinkaan täydellinen. Ensinnäkin Basim sekä tarina nojautuvat vahvasti Assassin's Creed Valhalla -edeltäjään, joten viikinkiseikkailun läpäisy on vähintäänkin suositeltavaa. Myös tekoälyssä olisi hiottavaa. Toisinaan tapot keskellä katua eivät herätä kenessäkään minkäänlaisia tuntemuksia, kun taas seuraavalla töytäisyllä voi aiheuttaa täydellisen välirikon. Sama koskee vartijoiden kiinnostuksen kertymistä. Vaikka peli kannustaa hiippailuun, kiirii tieto pienimmästäkin havainnosta välittömästi läpi Bagdadin katujen.

Myös liikkuminen takkuaa hetkittäin, kun pelaajan sujuva liikesarja jämähtääkin ensimmäiseen esteeseen. Eikä sarjalle perinteinen vastakkaiseen suuntaan hyppääminen toimi vieläkään.

Ongelmat ovat kuitenkin pieniä kauneusvirheitä, jotka eivät himmennä Miragen sädekehää. Kyseessä on yksinkertaisesti loistava ellei jopa paras Assassin’s Creed -peli tähän mennessä. Teos yhdistää onnistuneella tavalla sarjan vanhoja ja uusia elementtejä. Ja kun vielä tarinakin tekee lähtemättömän vaikutuksen, nousee kokonaisuus kiitettäviin pisteisiin.

Mirage on erinomainen, verinen, malttiin kannustava ja oikeisiin asioihin keskittyvä Assassin's Creed -teos. Jos tämä on sarjan tulevaisuus, näyttää horisontti kirkkaammalta kuin aikoihin. Salamurhaaminen tuntuu nimittäin pitkästä aikaa raikkaalta.

Esteettömyys

Ubisoft on esteettömyyden saralla tämän hetken uranuurtajia, eikä Assassin's Creed Mirage tee sääntöön poikkeusta. Pelin vaikeusastetta voi muokata milloin vain, minkä lisäksi näpistelyn sekä tähtäysavun kaltaisia elementtejä voi säätää mieluisiksi.

Tarjolla on useampia kieli- ja tekstitysasetuksia. Viimeksi mainitun kohdalla saa muokattua tekstien kokoa sekä olemusta. Jos pelaaminen taasen tuntuu hankalalta, saa näppäinasettelua vaihdettua sopivaksi.

Lopuksi on syytä mainita kolme värisokeille tarkoitettua tilaa sekä Ubisoftin melko robottimainen kertojaääni, joka avaa ruudun tapahtumia.

Näin arvostelimme Assassin’s Creed Miragen

Pelasimme Assassin's Creed Miragen PS5-versiota yli 20 tunnin ajan, jonka aikana läpäisimme Basimin tarinan ja vietimme aikaa keräilyesineitä poimien ja sivutehtäviä viimeistellen. Äänimaailmaa kuunneltiin sekä soundbar-kaiuttimen että pelikuulokkeiden avulla. Pelin asetuksista syynättiin sekä ruudunpäivitystä että grafiikkaa painottavat vaihtoehdot. Näistä ensiksi mainittu nousi selvästi mieluisammaksi, sillä visuaalinen puoli ei ollut silminnähden parempi Quality-tilaa käyttäessä.

The Crew Motorfest on Ubisoftin avoimen maailman kaahailusarjan kolmas osa. Vaikka monia tuttuja juttuja on mukana, tällä kertaa teos ottaa selvää pesäeroa edeltäjiinsä nähden. Edellisissä teoksissa ajamisen puitteet tarjonnut Yhdysvallat on kaventunut Havaijin paratiisisaareksi. Ratkaisu osoittaa, että laatu korvaa määrän. Upeat puitteet saavat Motorfestin maailman vaikuttamaan värikkäältä ja todella upealta.

Tarjolla on runsaasti vaihtelevaa tekemistä erilaisissa puitteissa. Toisinaan huristellaan japanilaisilla katuautoilla, välillä painetaan talla pohjaan hiekkarannalla. Motorfest tarjoaa jokaisella pelikerralla runsaasti yllätyksiä. Teosta voisi – eikä aiheetta – verrata Forza Horizon 5:een. Valitettavasti samanlaista hiottua tuntumaa ei kuitenkaan ole, vaan pienistä ärsykkeistä muodostuu lopulta varsin iso särö muutoin mainioon kokonaisuuteen.

Ensinnäkin ajotuntumassa olisi parannettavaa. Kun tämän yhdistää tekoälyyn, jonka taso heittelee hetkittäin todella roimasti, antavat kisat syyn kiristellä hampaita. Niin ikään pelin teknisessä puolessa olisi hiottavaa. Arvostelujaksoa värittivät useat pelin kaataneet bugit sekä ongelmat. Ja vaikka se ei tällä kertaa aiheuttanut ongelmia, voi monelle olla ongelma, että teos on sidottu nettiyhteyteen. Verkkopalvelimet ovat käytössä jopa yksin pelatessa.

Matkalla horisonttiin

Otetaanpa ensin kuitenkin hyvät asiat puheeksi. The Crew Motorfest on lainannut monia Forza Horizon -sarjan vahvuuksia onnistuneesti. Pääsääntöisesti voikin sanoa, että jos Forzat ovat maistuneet, The Crew Motorfest on takuuvarma hitti. Xbox-kaahailusta vähemmän välittävät voivat puolestaan jättää tämänkin välistä, vaikka muutamat irtiotot ovat The Crew'n kolmannelle tulemiselle eduksi.

Kaiken keskiössä on monipuolisuus. The Crew Motorfest tarjoaa jotain täysin uudenlaista käytännössä jokaisessa tapahtumassa. Kisat on jaettu Playlist-kategorioihin, jotka keskittyvät aina yksittäiseen teemaan. Niin skabat kuin ajoneuvotkin noudattavat haluttua fiilistä.

Esimerkiksi Japaniin sijoittuva tapahtumakokonaisuus istuttaa pelaajan Honda NSX:n ja Nissan Skyline GT-R:n kaltaisten klassikkokärryjen puikkoihin. Vastaavasti rempseä Hawaii Scenic Tours Playlist -setti päästää kurvailemaan auringonlaskua kohden VW Camperin ohjaksissa. Erityisesti viimeksi mainittu osuus nostaa huikealla tavalla esiin The Crew Motorfestin upean visuaalisen toteutuksen, joka ottaa kaiken ilon irti HDR-tuesta.

Kuten tapahtumakuvauksista voi päätellä, jokainen tapahtuma päästää pelaamaan eri ajoneuvolla. Ratkaisu on onnistunut, sillä verrokkiteos Forza Horizon 5:ssä on turhan helppoa ajella tuntikaupalla yhdellä suosikkibiilillä. Motorfestin lähestymiskulma tekee yli 600 ajoneuvon valikoimasta kutkuttavamman tutustuttavan. Tarjolla on autojen lisäksi prätkiä, veneitä, lentokoneita sekä paljon muuta.

Pitkät kisat hyödyntävät The Crew Motorfestin kookasta maailmaa. Tapahtumat kestävät yleensä viidestä kymmeneen minuuttiin, jonka aikana ajetaan saarta pitkin alusta loppuun. Ratkaisu mahdollistaa maisemien esittelyn ja vaihtelun paremmin kuin kierrospohjaisilla radoilla. Kun jokainen Playlist tuntuu omanlaiselta kokonaisuudeltaan, on näiden välillä vaihtelu mukavan miellyttävää.

Kun takana on kolme suoritettua Playlistiä, avautuu käyttöön Main Stage, jossa on ansaittavissa lisäpalkintoja. Näissä palataan jo aiemmin läpäistyihin kisoihin, dynaamisiin tapahtumiin sekä kurvaillaan pelimaailmassa salaisuuksia etsien. Samalla tila toimii paikkana hankkia autoihin parannuksia, jotka samalla muuttavat niiden ajotuntumaa erilaisiin tarpeisiin sopivaksi. Kovin kattavasta päivittelystä ei voi puhua, mutta joka tapauksessa Main Stage tuo peliin hieman lisäsisältöä koluttavaksi.

Yksi The Crew Motorfestin vahvuuksista koskee sen tyylikästä ja vikkelää käyttöliittymää. Toisin kuin monissa kilpailijoissa, tällä kertaa valikkoon tai toiseen autoon hyppääminen kestää vain sekunteja. Lataustauotkin ovat nykykonsoleilla todella lyhyitä niinä harvoina kertoina, kun niihin ylipäätään törmää.

Kolarisuma

Tähän asti The Crew Motorfest kuulostaa likipitäen syksyn parhaalta peliltä, mutta valitettavasti monet yksityiskohdat ovat vinksallaan. Ensinnäkin ajotuntuma vaatii todella paljon sulattamista ennen kuin sitä oppii oikeasti sietämään. Autot tekevät jatkuvasti omituisia korjausliikkeitä esimerkiksi mutkista tultaessa. Yleensä menopeli on saatava hallintaan vauhdin kerryttämiseksi, mutta The Crewssä kärry "napsahtaa" oikealle ajolinjalle lähes itsestään. Ominaisuus helpottaa joissakin tapauksissa, mutta samalla se tekee mutkien optimaalisen ajolinjan metsästämisestä sietämättömän hankalaa. Valitettavasti edes avustusten poistaminen ei muuta tilannetta.

Toinen ongelma koskee ajotuntumaa. Kun Havaijin saarella huristellaan erilaisilla pinnoilla, soisi tämän tuntuvan menopelin käyttäytymisessä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan asfaltti, sora, hiekka ja muta tuntuvat vauhdin noustessa lähes identtiseltä. Kun kyse ei kuitenkaan ole puhdasverisestä arcadesta, on ajotuntuman puute iso miinus.

Vahinkomallinnusta ei ole juuri nimeksikään. Kolarit ja ajokilometrit näkyvät kosmeettisina muutoksina, mutta autoja ei saa hajoamaan edes asetusvalikon kautta. Edes likaiselta tieltä ei sotke auton kiiltävään pintaa kuin minimaalisesti. Vahinkomallinnuksen puutetta on vaikea pitää isona ongelmana, sillä esimerkiksi loistava Gran Turismo 7 sivuuttaa tämän autoilun nurjan puolen. Tästä huolimatta Havaijin paratiisimaisemissa ajamisen soisi näkyvän ja tuntuvan autojen ulkonäössä.

Sen sijaan tekoälyn kuminauhatekoälyä ei voi sivuuttaa. Viholliskuskit nopeuttavat tai hidastavat vauhtiaan pitääkseen kisat tiukkoina. Edes toiseksi vaikeimmalla vaikeusasteella pelatessa voittajan määräsi omat taidot tai sattuma. Toisinaan immersio särkyy kokonaan, kun viholliskuski vain singahtaa epäuskottavalla tavalla muutaman sekunnin karkumatkalle. Vastaavasti tekoäly näyttää ajoittain iskevän jarrun pohjaan maaliviivan lähestyessä.

Kokonaisuudessa on monia Forza Horizonista tuttuja ratkaisuja. The Crew Motorfest vaatii jatkuvasti verkkoyhteyden, vaikka pelimaailma itsessään on vain osittain netti-ihmisten täyttämä. Halutessaan voi toki sosialisoida ja ajaa verkkoseurassa, mutta valitettavasti nettiyhteyttä ei voi katkaista kokonaan. Osa pelaajista soisi nauttivansa rauhassa ilman häiriötekijöitä.

Ubisoftin verkkopalvelimet ovat keskimääräisesti pitkäikäisiä ja hyvin toimivia, mutta nettipakko voi muodostaa potentiaalisia ongelmia. Jos serverit menevät yllättäen tai tarkoituksella nurin, on se samalla kriittinen ongelma. 

Kokonaisuutena The Crew Motorfestissä on paljon hyvää. Kyseessä on yksi markkinoiden upeimmista avoimen maailman ajopeleistä. Sisältömäärä on huikaiseva, ja erilaiset kilpailut sekä Playlistit pitävät otteen jatkuvasti tuoreena. Valitettavasti mukana on kuitenkin monia pintanaarmuja aina ajotuntumasta lähtien, mitkä tekevät täysiverisestä nauttimisesta hankalaa. Kokonaisuus on kuin ajohetki helteisenä päivänä huikealla autolla, jossa ilmastointi ei toimi. Latistaahan se tunnelmaa.

Esteettömyys

Kuten Assassin’s Creed Valhalla ja monet muut Ubisoftin pelit ovat osoittaneet, julkaisija panostaa tosissaan esteettömyyteen. The Crew Motorfest ei tee sääntöön poikkeusta, sillä mukana on niin taustoihin kuin tekstityksiin liittyviä vaihtoehtoja. Valitettavasti suomenkieli ei sisälly seitsemään tuetun kielen joukkoon, mutta vastaavasti värisokeutta sekä näkönsä kanssa taistelevia huomioidaan kattavasti. Halutessaan voi myös säätää ohjaimen tärinän voimakkuutta sekä DualSense-ohjaimen adaptiivisia liipaisimia.

Näin arvostelimme The Crew Motorfestin

Pelasimme arvostelua varten The Crew Motorfestin PS5-versiota noin 20 tunnin ajan. Koska kyseessä on avoimen maailman autopeli, keskityimme erityisesti kilpailuihin sekä erilaisiin haasteisiin. Kaiken keskellä kaahasimme pitkin maailmaa mahdollisimman paljon, jotta saimme kuvan kokonaisuudesta sekä sellaisenaan että kilpailijoihin verrattuna.

Sony on julkistanut langattomat Pulse Explore -nappikuulokkeet sekä perinteiset langattomat Pulse Elite -pelikuulokkeet. Molemmat on suunnattu PS5-konsolin oheen.

Pulse Explore on valmistajan ensimmäiset konsolille suunnatut nappikuulokkeet, ja niiden hinta on maailmanlaajuisesti 199 dollaria. Suomen hintaa ei vielä tiedetä, mutta hintalappu asettunee roimaan 200 euroon. Julkaisupäivä on Suomen hinnan tavoin vielä mysteeri.

Sony-pomo Hideaki Nishino paljasti asian yksityiskohtineen PlayStation Blog  -kirjoituksessa. Viestissä  Tieto sinänsä ei tullut täysin yllätyksenä, sillä kuulokkeista huhuiltiin jo helmikuussa. Nyt asia on kuitenkin virallista.

Japanilaisvalmistajan napit ovat mielenkiintoinen haastaja parhaiden kuulokkeiden ja parhaiden nappikuulokkeiden markkinoille. Samalla yhtiö kilpailee osittain itseään vastaan, sillä tämän hetken ykkösvaihtoehtoihin lukeutuu tällä hetkellä Sony WF-1000XM4.

Nishino kuvailee mallia langattomiksi nappikuulokkeiksi, jotka tarjoavat liikuteltavuutta, kaksi mikrofonia sekä tekoälyä hyödyntävän vastamelutoiminnon. Myös häviötön ääni sekä latauskotelo nostetaan viestissä esiin.

Samalla Sony esitteli uudet langattomat Pulse Elite -kuulokkeet, joiden hintalapuksi mainitaan 149 dollaria. Kyseessä on PS5:n julkaisussa ilmestyneen Pulse 3D -mallin seuraaja, jonka hintalappu on 50 dollaria korkeampi. Tältä osin odotamme Suomen hinnan olevan suunnilleen 149 euron nurkilla.

Pulse Elite -kuulokkeet lupaavat pro-tason häviöttömän äänen, irrotettavan puomimikrofonin sekä taustamelua vaimentava AI-pohjaisen vastamelutoiminnon. Näiltä osin vaikuttaakin todennäköiseltä, että malli haastaa tosissaan tämän hetken parhaat PS5-pelikuulokkeet.

Nappikuulokkeista ja perinteisemmästä pelikuulokemallista tiedetään toistaiseksi hyvin vähän. Tässä vaiheessa tiedot pohjautuvat PlayStation Blog -viestiin, kuulokkeiden ulkonäköön sekä lyhyeen videoon, joka esittelee mallien sijoittumista PlayStation-ekosysteemissä.

Sen sijaan käytössä olevan PlayStation Link -teknologian luvataan vähentävän latenssia, mahdollistavan häviöttömän äänen ja helpottavan laitteesta toiseen vaihtamista.

Yleensä hyvän idean tunnistaa siitä, että ajatuksen saa kerrottua tiiviinä hissipuheena. Jos tätä on yritetty Exoprimalin kohdalla, lienee hissi ollut joko todella hidas tai vähintäänkin pilvenpiirtäjän ruuhkautunut kulkupeli. Kyseessä on nimittäin 5vs5-nettimoninpeli, joka yhdistelee sekä tekoälyvihollisia että toisia pelaajia vastaan taistelemista. Ennen kuin loppuhuipennus on edessä, tulee joukkueiden lahdata satoja dinosauruksia tyylikkäissä Exo-puvuissa. Jos hirviöjahti onnistuu kilpailijatiimiä paremmin, pääsee jengi etulyöntiasemassa finaalikierrokselle.

Eikä tässä vielä kaikki! Kierrosten väleihin on sijoitettu tarinaa edistäviä välivideoita, jotka avaavat tarinaa säännöllisin väliajoin. Olitpa voittavana tai häviävänä osapuolena, teos avaa tarinan sanaista arkkua. Juoni itsessään on kirjoitettu hyvin. Tosin kun miettii pelin konseptia, olisi tarinankerronnassa voinut olla enemmän kieli poskessa. Nyt absurdi maailma saa rinnalleen turhankin vakavan kertomuksen.

Matsit itsessään ovat yllättävänkin hauskoja. Exoprimal tuntuu jo julkaisussaan vimpan päälle hiotulta ja mietityltä. Tarjolla olevat kymmenen Exo-pukua erottuvat selvästi toisistaan, mikä mahdollistaa hyvinkin erilaisia pelityylejä. Parhaimmillaan meno on tekoälydinoja vastaan sotiessa, jolloin yhteen hiileen puhaltava tiimi saa luotua todella onnistuneen kokemuksen.

Valitettavasti paketti kuitenkin lahoaa käteen taiston vaihtuessa pelaajien väliseksi. Toista tiimiä vastaan räiskiminen ei tunnu palkitsevalta, merkitykselliseltä tai oikein miltään muultakaan. Kilpajuoksu dinosaurusmetsällä vaikuttaa olleen alkuperäinen ja kiistatta toimivin idea, mutta sen päälle on mätkäisty irtopalasia ilman kokonaisuuden miettimistä.

Kokonaan oma lukunsa on pelin hinnoittelu. Noin 60 euron hintalappu olisi kohtuullinen, jos kyseessä ei olisi pohjimmiltaan free-to-play-malliin luottava paketti.

Dinosaurusten sukupuuton aktiivinen edistäminen

Vaikka kokonaisuudessa on puutteensa, Exoprimalissa on paljon hyvää. Ennen kaikkea sen valtaosan ajasta vievä PvE-formaatti imaisee mukaansa. Jokaisessa matsissa kaksi joukkuetta lähtee viidestä kierroksesta koostuvaan dinojahtiin, jonka jälkeen siirrytäänkin ratkaisevaan kliimaksiin.

Loppua edeltävät haasteet vaihtelevat rutkasti. Osassa täytyy lahdata riittävä määrä hirviöitä, toisessa vallata alueella oleva tukikohta tai nujertaa erityisen kova jättidino. Tarkoitus ei ole vain suorittaa tehtävää, vaan tehdä se mahdollisimman nopeasti. Tiimille kerrotaan aina osuuksien välissä tilanne vastustajaan peilaten.

Kilpajuoksu vastustajaviisikkoa vastaan on Exoprimalin parasta antia, sillä dinosauruksia vastaan räiskiminen on hulvattoman hauskaa. Ruudulla tömistelee monesti valtavia hirviölaumoja, jossa oikeasti tuntee pelonsekaista fiilistä. Ja vaikka vastustajia kipittää edessä kuin Earth Defense Force -sarjassa konsanaan, peli pyörii sulavasti 60 ruudun sekuntivauhdilla. Testijakson aikana oli havaittavissa vain muutama nykähdys, eikä silloinkaan puhuttu oikeasti häiritsevästä vaivasta.

Kun kilpajuoksu on ravattu maaliin, Exoprimal kuitenkin pudottaa pallon. Ratkaiseva lopputaisto on joko vihollisia tai pelaajia vastaan. Näistä ensimmäinen on lähinnä toistoa alkupään haasteista. Tällöin kilpaillaan nopeudessa kolmen haasteen mittaisessa mätössä, mikä on päälle liimatun oloista. Miksei taisto olisi voinut huipentua alkuperäiseen viisieräiseen matsiin?

Toista jengiä vastaan taisteltavat PvP-kierrokset ovat hieman monipuolisempia. Välillä kuljetetaan suojeltavaa rahtia kentän läpi, toisaalla tapetaan dinosauruksia energiankeruun nimissä.

Olipa tehtävä mikä tahansa, kyseessä on käytännössä aina kilpajuoksu vastustajaa vastaan. Kun toiminnan keskellä tuijotetaan sekuntikelloa, tuntuu meno toistavan itseään liian nopeasti. 

Puku tekee miehen

Exoprimal tarjoaa julkaisunsa yhteydessä kymmenen erilaista Exo-pukua, jotka jakautuvat kolmeen eri pelityyliin. Ottipa käyttöönsä enemmän hyökkäyspainotteiset kledjut tai tiimiä tukevat vermeet, on vaatekaapista paljastuva asuste suunniteltu tyylillä. Ja kun jokainen asu näyttää erilaiselta, voi sen perusteella tunnistaa vastustajajengin strategian. Jos vihulainen vetää jatkuvasti pidemmän korren, kannattaa omaa varustusta vaihtaa sopivaksi.

Teos kannustaa pelaajaa kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja jatkuvalla syötöllä, minkä vuoksi yhtä ainoaa suosikkia ei todennäköisesti pääse muodostumaan. Variaaton merkitys korostuu tiimipohjaisessa menossa, sillä joukkion on syytä tukea toisiaan ja käyttää mahdollisimman monipuolisesti erilaisia vahvuuksia. Jos liian moni yrittää sännätä tappojahtiin kerralla, vain muutamalla napinpainalluksella saa vaihdettua etujoukkoa tukevan vaatetuksen niskaan.

Parasta Exo-asuissa on niiden fiilis ja palkitsevuus. Käyttipä mitä asua tahansa, se tuntuu yksinkertaisesti hauskalta. Jokaisella puvulla on oma erikoiskykynsä, jonka uudelleenkäyttö vaatii ensin odottelua. Esimerkiksi Roadblock saa pidäteltyä vihulaislaumaa erillisellä kilvellä, kun taas Deadeyen kranaattiannos räjäyttää dinosaurukset pitkin poikin aluetta. Hymy on menon toimiessa herkässä.

Mikä parasta, edes tiimiä tukevat Support-puvut eivät jää ilonpidosta paitsi. Esimerkiksi Skywave voi leijua ilmassa pidempään pudotellen terveyttä parantavia ja vihulaisia satuttavia lahjakääröjä. Tämä saa lääkintämiehen virkaa hoitavan roolin nousemaan tavallisen nuhjuilun yläpuolelle. Toisaalta taas Nimbusin parannuskikka vaatii enemmän harjoittelua, mutta osaavissa käsissä se kääntää taiston vaakakupit päälaelleen.

Exo-asuja voi halutessaan muokata ulkoisesti, mutta tämä ei suoranaisesti viehätä. Erilaiset moduulit muuttavat hienoisesti asusteen kykypisteitä, joten näiden kanssa on syytä hieman näperrellä ainakin aika ajoin. Esimerkiksi Barrage-asun moduuli mahdollistaa aseen lataamisen automaattisesti väistäessä. Zephyrillä saa taasen nopeutettua erikoiskyvyn jäähtymistä suorittamalla näppäinkomennot oikein ajoittaen. Toivottavasti tulevat päivitykset lisäävät vaihtoehtojen määrää entisestään.

Pelaajat äänestävät lompakollaan

Valitettavasti huoneessa on kuitenkin norsu, kuten kansainvälinen sanonta kertoo. Onkin aika ottaa härkää sarvista ja mainita parilla sanalla Exoprimalin rahoitusmallista. Kaikki se hyvä, mitä Capcom on pelillisesti onnistunut luomaan, vedetään nimittäin vessanpöntöstä alas. Exoprimal on täysihintainen teos, joka on yksinomaan moninpeli ja vieläpä ainoastaan yhdellä pelitilalla. Uutta sisältöä pitäisi tulla tämän sekä ensi vuoden aikana, mutta tällä hetkellä Dino Survival -moodi on ainoa vaihtoehto. Toivottavasti siis pidät siitä, koska muuta ei ole.

Muu sisältö on kosmeettista ja sitä varten on hankittava kympin kustantava Premium Survival Pass. Hinta on siis melko korkea, eikä sisältömäärä huimaa.

Kun sisältömäärä on julkaisun hetkellä näin rajattu, on Exoprimalin suosittelu vaikeaa. Moninpelin tapauksessa kun on mainittava vielä erittäin nopeana käynyt pelaajakato. Esimerkiksi PC-version kimpussa säntäili julkaisun hetkellä tuhansia pelaajia, mutta vain kuukautta myöhemmin määrä on pudonnut muutamaan sataan. Seuraa siis piisaa vielä, mutta syksyn pimenevien iltojen tilanne näyttää huolestuttavalta.

Tämä on sääli, sillä Exoprimalin toiminta on parhaimmillaan todella hauskaa. Ja jos seuraksi saa omaa kaveriporukkaa, meno nousee toiseen potenssiin. Mutta niinhän se tekee tutussa seurassa aina.

Esteettömyys

Exoprimal ei mässäile julkaisuhetkellään esteettömyyteen pyrkivien työkalujen määrällä. Onneksi ne, jotka ovat tarjolla, ovat onnistuneita. Pelaaja voi minimoida tai poistaa kameran heilumisen, minkä lisäksi käyttöliittymän elementtien sekä tekstityksen kokoa voi kasvattaa. Onpa tarjolla myös värisokeuden huomioivat asetuksetkin.

Street Fighter 6 on viimein täällä. Monet sarjan fanit ovat pitäneet odotusta piinaavan pitkänä, mutta onneksi odotus todella palkitaan. Capcomin legendaarinen taistelupelisarja on nimittäin verevämpi ja vakuuttavampi kuin aikapäiviin. Onnistumisen taustalla on maltillinen ja juuria kunnioittava uudistutuminen, jonka ansiosta teos vakuuttaa niin sarjan veteraanit kuin kokonaan uudenkin kohdeyleisön.

Capcomin RE Engine -pelimoottorin päälle rakentunut mätkintä hivelee silmiä. Tyylikäs visuaalinen ote tuo persoonalliset, yksityiskohtaiset ja näyttävät hahmot eloon värikkäässä maailmassa. Turpakäräjät täyttävät ruudun jatkuvasti hienoilla efekteillä sekä pienillä graafisilla elementeillä, jotka tuovat toimintaan miellyttävän kepeää tunnelmaa. Rennompi ote tuntuu selvältä parannukselta edeltävän Street Fighter 5:n ankeaan ja hillittyyn tyyliin.

Nyrkkihippastelu itsessään tarjoaa vieläkin mielekkäämpää herkkua. Kuutta painiketta hyödyntävä toiminta tuntuu täysiveriseltä Street Fighterilta, mutta mukaan on ynnätty tuore Drive Gauge -ominaisuus. Piristävä uutuusjippo mahdollistaa oikea-aikaisella käytöllä esimerkiksi vihollismätkijän iskusarjan katkaisun tai väistämisen, mikä voi kääntää taistelun voimasuhteet päälaelleen. 

Taistelumekanismit voivat tuntua paperilla monimutkaisilta. Hätä ei onneksi ole tämännäköinen, sillä Street Fighter 6:n erinomainen World Tour -tila opettaa keltanokkaisenkin taistelijan nopeasti talon tavoille.

Street Fighter 6:n suurin valtti on sen pelaajaystävällisyys, jota on helppo lähestyä. Taistelupeleissä taito ja kokemus tietysti ratkaisevat, mutta uudet pelaajat eivät ole auttamattomassa alakynnessä. Sopiva vaikeusaste näkyy ja tuntuu niin World Tourissa kuin nettipelissäkin.

Maailman ympäri

Street Fighter 6:n aloittava huomaa nopeasti päätyneensä osaksi World Touria. Tarinavetoisessa yksinpeliseikkailussa saa luoda oman ottelijansa erittäin monipuolisesti. Capcom ei ole pihistellyt erilaisissa säätövaihtoehdoissa, vaan digiminä voi olla mitä vain coolista löntystelijästä lähes kauhumaisempaan. Tummanpuhuvimmat luomukset menisivät lähes sellaisenaan jopa Resident Evilin maailmaan.

Kolmiulotteinen ja kolmannesta persoonasta kuvattu seikkailu keskittyy erityisesti Metro Cityn ruuhkaisille kaduille. Kyseessä on käytännössä perinteinen metropoli, jossa jengiläiset kulkevat pahvilaatikot päässään. Varsinainen pääjuoni pitää otteessaan, mutta maailman monipuolisuus saa liikkumaan myös sivupoluilla. Tekemistä todella piisaa, sillä erilaisia aarteita, sivutehtäviä sekä hauskoja hahmoja on jemmattuna lähes jokaisen nurkan taakse.

Valtaosa kaduntallaajista on valmis pieneen selkäsaunaan. Kun ohikulkijan haastaa kamppailuun, siirtyy teos lähes saumattomasti kaksiulotteiselle mätkintäareenalle. Omaa taistelutyyliä saa muokattua tavattujen mentorien kautta opituilla kikoilla ja iskuilla. Erilaisia opettajia avautuu niin tarinan myötä kuin sivutehtäviäkin tehden. Halutessaan mestarin ja kisällin välistä suhdetta voi syventää esimerkiksi lahjoja antamalla.

Taistelut ovat pääsääntöisesti erittäin lyhyitä. Tämä on erittäin pätevä ratkaisu, sillä monet kaduilla maleksivat jengiläiset haluavat haastaa pelaajan tuiki tiheään. Selustaan hyökkäävät körmyt eivät ole kovinkaan hienovaraisia, joten halutessaan pelaaja voi iskeä ennen varsinaisen taistelun alkamista. Tällöin mäiskintään saa merkittävän edun. Tämä nopeuttaa tilanteen ratkeamista, mutta aina systeemi ei toimi täydellisesti. Toisinaan huomaa päätyneensä yksisuuntaisen polun päähän, jonka jälkeen on taisteltava tiensä pois. Tämä vaatii välillä turhan monta peräkkäistä löylytystä.

Vaikka World Tour on pääsääntöisesti erinomainen, on siinä ongelmansa. Loppupäässä taistelut tuntuvat venyvän turhan pitkiksi, jolloin omaa terveyttä on välillä parannettava. Grafiikkamoottori piirtää toisinaan joitakin eriskummallisia virheitä, minkä lisäksi ruudunpäivitys töksähtelee toisinaan jonkin verran. Kumpikaan ei pilaa tai edes häiritse kokemusta, mutta eivät ne huomaamattakaan jää.

Kaikkinensa World Tour on silti tukevasti plussan puolella. Persoonallinen ja viihdyttävä tyyli tuo herkästi mieleen vuosikymmeniä vanhat teokset. Erityisesti Mortal Kombat Deceptionia pelanneet huomannevat monia samankaltaisia fiiliksiä kuin takavuosien Konquest-tilassa.

Kukin taistelee tyylillään

Street Fighter 6 on syvällä sisimmissään varsin tutunlainen kokemus sarjan veteraaneille. Tästä huolimatta uudet sekä päivitetyt mekaniikat yhdessä vaihtoehtoisten näppäinvaihtoehtojen kanssa tarjoavat paljon virkistäviä tuulahduksia.

Yksi merkittävimmistä asioista koskee erilaisia näppäinasetteluja. Klassinen vaihtoehto on sama kuuden näppäimen systeemi kuin aiemminkin, mikä mahdollistaa täyden vapauden eri iskuille, hyökkäyksille sekä Drive Gauge -erikoisuuksille. Classic-moodi on uusille pelaajille perin monimutkainen, joten se soveltuu parhaiten konkareille sekä erillisen taistelutikun käyttäjille.

Modernimmat näppäinvaihtoehdot suoraviivaistavat kokemusta erityisesti uusia pelaajia silmällä pitäen. Nämä myös iskostuvat paremmin tavallisen konsoliohjaimen käyttäjille. Modern-asetus mahdollistaa omien esiasetettujen makrojen asettamisen kaikille 18 taistelijalle. Tämän avulla uusiin sotureihin tutustuminen helpottuu kummasti.

Viimeisenä on helpoin ja yksinomaan offline-tilaan tarkoitettu Dynamic-asetus. Tällöin peli valitsee automaattisesti optimaalisen hyökkäyksen pelaajan ja vihulaisen välisen etäisyyden pohjalta. Ratkaisu tekee teoksesta todella helposti lähestyttävän, mutta kovin syvällistä kokemusta ei tällöin kannata odotella.

Saavutettavuus (Accessibility) on viety todella pitkälle, minkä ansiosta teos soveltuu lähes jokaiselle. Halutessaan asetuksista voi kytkeä päälle niin pitkälle viedyt helpotukset, ettei kenenkään pitäisi olla esteellinen teoksesta nauttiakseen. Julkaisija on työstänyt ePARA-organisaation kanssa mahdollisimman pitkälle viedyt ominaisuudet ja asetukset huononäköisille sekä sokeille. Tällöin äänimerkit kertovat etäisyyden vastustajaan sekä vinkkaavat vastapuolen hyökkäyksestä.

Capcom ansaitsee työstään suuret kehut. Tästä huolimatta nälkä kasvaa syödessä, joten jäimme ihmettelemään värisokeudesta kärsivien sivuuttamista. Toivottavasti tämä lisätään teokseen myöhemmin päivityksen myötä.

Seuraavalle tasolle

Palataanpa takaisin pelitiloihin. Mukana on Fighting Ground sekä Battle Hub, jotka tarjoavat runsaasti tekemistä. Ensiksi mainittu on hyvin suoraviivainen paketti erilaisia pelitiloja, jotka sopivat sekä paikallisiin moninpelihetkiin että kykyjen hiomiseen. Perinteikäs Arcade-tila, saman sohvan taistelukarkelot, Extreme Battle sekä todella syvällinen tutoriaali eivät jätä ketään kylmäksi.

Kunhan iskusarjat ja hahmot ovat iskostuneet selkärankaan, on aika ottaa suunnaksi verkkorintama. Battle Hub on avoin tila, jota pelaajien luomat hahmot asuttavat. Kunhan vihulaisen täyttämän pelikoneen äärelle asettuu, pääsee jonoon odottamaan taisteluvuoroaan. Sinänsä hauska systeemi on persoonallinen, mutta asetusvalikon kautta pääsee taistoon vieläkin helpommin.

Vaikka arvostelujakso ajoittui ennen pelin julkaisua keskittyneisiin betatesteihin, ei seurasta ollut koskaan pulaa. Turpasaunaa etsiviä sotureita piisasi runsain mitoin, ja ottelut itsessään toimivat ongelmitta. Verkkokoodi sai kaiken pyörimään lähes viiveettä. Taistelupeleissä pienikin pätkiminen voi olla kohtalokasta, joten Street Fighterinkin kohdalla kannattaa hyödyntää nettipiuhaa.

Battle Hub tuntuu yhteisöltä, johon niin veteraanit kuin noviisitkin ovat tervetulleita. Uskoisimmekin tilan muodostuvan Street Fighter -faniporukan tukikohdaksi, jossa ihmiset muodostavat pitkiäkin ystävyyssuhteita. Ja mikä parasta, tappiosta syntyneen kaunan voi ratkaista välittömällä uusintamatsilla.

Tosielämän soturit

Street Fighter 6 on koko taistelupeligenren uusi mittatikku, johon Tekken 8 ja muut kumppanit seuraavaksi vertautuvat. Taistelumekaniikat ovat entistä sulavampia, ja Drive Gauge -uutuusominaisuus lisää mätkintään runsaasti syvyyttä. Jokainen taistelu voi ratketa suuntaan taikka toiseen silmänräpäyksessä.

Etsitpä hauskaa World Tour -tarinatilaa tai pitkäaikaista nettipeliä, Street Fighter 6 tarjoaa rahallesi erinomaisen vastineen. Ennen kaikkea se on taistelupeli jokaiselle taitotasosta ja lähtökohdista riippumatta.

Jediritari Cal Kestis ei saa hetkeäkään aikaa rauhoittua. Imperiumin kylmä koura on jatkuvasti läsnä, ystävät ovat etääntyneet eivätkä reittivalinnatkaan säästy kiipeilykohdilta sekä hengenvaarallisilta hypyiltä. Emmekä vielä edes maininneet kaikkia valtaisia vihollisia, joiden kanssa ei jutustelemalla selviä. Vähemmästäkin voisi pinna kiristyä.

Jedi: Survivor on jedihistorian kannalta vaikeaan ajanjaksoon sijoittuvan mahdollisen trilogian keskimmäinen luku. Ankeus on jatkuvasti läsnä, ja Star Wars Jedi: Survivor tuntuukin synkemmältä kuin ykkösosa. Xbox Series -konsoleille, PS5:lle sekä PC:lle julkaistu teos tarjoaa todellisen voimafantasian, jossa pelaajan jedikykyjä koetellaan jokaisen nurkan takana. Vaikka seikkailun puoliväli hukkaa hetkeksi suunnan eikä Uncharted-peleille ominaiset yliampuvat elokuvamaiset kohtaukset täysin vakuuta, on kyseessä erinomainen kokonaisuus.

20-tuntien seikkailu vie Calin aina valtaisasta Coruscant-metropolista villimpään Kobohiin sekä useaan näiden välimaastossa olevaan sijaintiin. Ykkösosa Star Wars Jedi: Fallen Orderin tarinaa jatkavassa teoksessa seurataan Calin pakenemista Imperiumilta sekä tämän halua pelastaa läheisensä.

Selviytymisvaisto

Star Wars Jedi: Survivor leikittelee kontrasteilla. Parhaimmillaan meno on kuin Tähtien sodan oppikirjasta, kun hauskat sci-fimäiset kohtaukset seuraavat toinen toistaan. Pahimmillaan meno on taasen näennäisen avoimessa maailmassa kolutessa, jolloin suunta on pahasti hukassa. Onneksi kehittäjätiimi Respawn on onnistunut keskittymään enemmän ensin mainittuihin, vaikka välillä on myös selkeitä suvantovaiheita.

Esimerkiksi alkutaipaleella kohdataan vanha Voiman tunteva hahmo, joka haastaa Calin kaksintaistoon. Hetki on pullollaan ikonisia Star Wars -elementtejä, jotka sekä kutittelevat nostalgisia muistoja että herättää kiinnostuksen uusiin yksityiskohtiin. Toisaalta ensimmäisten tuntien aikana ilmeni myös kohtaus, jossa etenemiskeinot olivat täysi mysteeri. Kun suunta on selvillä mutta reitti ei, turhautuminen on herkästi lähellä.

Onneksi heikot hetket ovat vähissä. sillä valtaosa liikkumisesta sekä sopivien reittien metsästämisestä onnistuu selvästi paremmin. Parhaimmillaan seikkailu yhdistelee tuttuja jippoja uusiin nikseihin. Esimerkiksi vuoristossa puhaltavien tuulien hyödyntäminen tuntui nokkelalta lisäkikalta.

Pelin kannalta on tärkeää, että loogisesti etenevät miljööt ovat pääosassa. Kun valtaosa pelistä on paikasta toiseen kirmaamista, täytyy tämän myös palkita. Pulmat, seinäjuoksut sekä muut matkalle osuvat haasteet tuovat monin paikoin mieleen Uncharted-sarjan. Cal Kestisin monipuolisuus hakee vertaistaan jopa pelirintamalla.

Tähtiin ja niiden yli

Koko Star Wars -universumi on pullollaan vastakohtia ja äärimmäisyyksiä. Jos miettii pelkästään elokuvasaagaa, kakkososien historiaan mahtuu Imperiumin vastaiskun kaltainen napakymppi sekä Kloonien hyökkäyksen täydellinen floppaus. Tarinankerronta onkin vuosikymmenten aikana ailahdellut pahasti.

Tältä osin Jedi: Survivor on onneksi parempaa puoliskoa. Jännittävää alkua seuraa mutkikkaampi puoliväli, joka huipentuu dramaattiseen loppusuoraan. Käänteiden sekaan mahtuu sekä yllätyksiä että ennalta arvattavia spinnauksia, mutta yhtä kaikki tarina pitää otteessaan.

Respawnin luomuksen suurimpiin onnistumisiin kuuluu hahmokaarti. Calin kaveripiiri sekä vihollisjoukko koostuu muistettavista ja mielenkiintoisista yksilöistä. Valitettavasti iso osa näiden potentiaalista jää hyödyntämättä, sillä heille ei jää rytmityksen vuoksi tarpeeksi ruutuaikaa. Hyväsydäminen Greez sekä monitahoinen Merrin olisivat ansainneet merkittävästi enemmän huomiota. Valitettavasti tarinalla on hetkittäin liian kova kiire seuraavaan taistelukohtaukseen sekä vaaratilanteeseen.

Sivistyneiden aikojen ase

Kun Jedi: Survivor on parhaimmillaan, se todella hakee vertaistaan. Erityisesti valosapelin muokattavuus on viety tasolle, jossa pääaseen ulkonäköä ja ominaisuuksia hipelöi mielellään pidempienkin sessioiden ajan. Tällä on vaikutusta myös toimintaan, sillä Cal voi valita viidestä eri taistelutyylistä. Eri tekniikat todella muuttavat pelikokemusta sekä vihollisten kurmuuttamista. Lisäksi kykypuu sekä erilaiset työkalut tuovat taistoihin sopivasti vaihtelua.

Toisin kuin esimerkiksi Elden Ring, Star Wars Jedi: Survivor tarjoaa useita eri vaikeusasteita sopivan pelikokemuksen luomiseksi. Jos haluat vain kokea tarinan ilman tuskanhikeä, haasteen voi kytkeä minimille. Taasen vaikeimmillaan meno vaatii yhtä paljon keskittymistä kuin Dark Soulsin kiperimmät kohdat. Respawn on onnistunut luomaan teoksestaan monipuolisen sekä isolle yleisölle sopivan ilman, että teos kärsisi kompromisseista.

Star Wars Jedi: Survivor on erittäin henkilökohtaiselta tuntuva tarina. Jo tämä tekee siitä koko Tähtien sodan universumissa poikkeuksellisen kokonaisuuden. Mukaan mahtuu ongelmia, mutta onneksi parhaat hetket kantavat vaivatta kompurointien ylitse. Jos ja toivottavasti kun kolmososa joskus ilmestyy, emme laittaisi muutamaa lisävälivideota pahaksemme. Käsikirjoittajien kynästä kun olisi saanut ammennettua vielä hiukan enemmän.

Entertainment Software Association (ESA) on peruuttanut kesälle suunnitellun E3 2023 -tapahtuman.

E3 on vuosikymmenten ajan ollut pelialan merkittävin tilaisuus, jossa suurimmat julkaisijat ovat esitelleet tulevia pelejä. Tilaisuuden arvostus on vaihdellut ajan saatossa useaan kertaan, mutta koronapandemian aiheuttama tauko yhdessä taloustilanteen kanssa vaikuttaa iskeneen lopullisen naulan arkkuun.

ESA on kommentoinut asiaa Eurogamerille.

"Päätös oli vaikea, sillä olemme yhdessä yhteistyökumppanien kanssa tehneet kaikkemme saadakseen tapahtuman onnistumaan. Meidän on kuitenkin tehtävä se, mikä on oikein alaa ja E3-messuja kohtaan", kommentoi Reedpopin Kyle Marsden-Kish.

Peruuttaminen alkoi näyttää väistämättömältä, kun julkaisija toisensa jälkeen vetäytyi tapahtumasta. Poissaolijoiden listalle päätyivät Nintendo, Microsoft, PlayStation, Ubisoft, Sega, Tencent sekä perinteisesti messualueen viereen majoittunut Devolver Digital.

ESA:n johtaja Stanley Pierre-Louis kommentoi asiaa gamesindustry.bizin haastattelussa.

"Ensinnäkin useat yritykset ovat ilmoittaneet pelikehityksen aikataulun muuttuneen pandemian alettua. Toisekseen taloustilanne on aiheuttanut monille tarvetta miettiä markkinointitapahtumia uudelleen. Kolmanneksi julkaisijat etsivät sopivaa tasapainoa isojen tilaisuuksien sekä digitaalisten markkinointitapahtumien väliltä."

Pierre-Louis ei suostunut kommentoimaan E3-messujen mahdollista paluuta vuonna 2024.

"Olemme sitoutuneet tarjoamaan pelialalle markkinointi- ja kokoontumistilaisuuden, mutta haluamme olla varmoja, että tapahtuma vastaa alan tarpeita."

Tältä osin vaikuttaakin selvältä, että E3-messujen tulevaisuus on vaakalaudalla.

Mikään ei jatku ikuisesti

E3 on ollut pääasiassa positiivinen piristysruiske pelivuosille. Tapahtuman peruuntuminen tältä vuodelta sekä mahdollisesti lopullisesti ei siis ole millään tavalla hyvä uutinen. Vaikka Pierre-Louisin kommentit olivat varovaisia, oli hän oikeassa E3-tapahtuman perimmäisen tarkoituksen osalta.

Vaikka mediat ovat keskittyneet suurien pelijulkaisujen esittelyyn ja läpikäyntiin, on tapahtuma ollut samalla vuosittainen kokoontuminen tärkeimmille henkilöille. Etenkin nykyisessä etätyön maailmassa on varmasti tilausta vastaaville paikan päällä pidettäville kokoontumisille. Eikä tietysti sovi unohtaa kaikkea huomiota ja hypeä tapahtuman ympäriltä. E3 on osoittanut ihmisten rakkauden ja intohimon pelaamista kohtaan.

Maailma ja uutisvirta ovat muuttuneet, mutta monille E3 on edelleen iso asia. Etenkin aiempien vuosikymmenten aikana suurimmat julkaisut sekä paljastukset nähtiin juuri kesäkuisessa tapahtumassa. Sen takia on valvottu öitä ja herätty kohtuuttoman aikaisin.

Takavuosien E3 saattaa olla lopullisesti ohi, mutta peliala itsessään tarvitsee vastaavanlaisia kokoontumisia. Tyhjiön täyttämiselle onkin tilausta.

Sonyn helmikuussa julkaisema PSVR 2 ei ole yltänyt valmistajan asettamiin myyntitavoitteisiin, kertoo tunnettu analyytikko.

PSVR 2 on myynyt IDC VR:n analyytikko Francisco Jeronimon tietojen mukaan maaliskuun loppuun mennessä hiukan alle 300 000 kappaletta. Jeronimo selvensi väittämää Bloombergin haastattelussa.

"Ihmiset kärsivät kallistuneista elinkustannuksista, kohonneista lainakoroista sekä lomautusuhista. VR-laitteisto ei ole monille tässä taloustilanteessa ensimmäinen hankintakohde."

Asiantuntijan mukaan Sonyn on laskettava PSVR 2:n hintaa "täydellisen katastrofin välttämiseksi".

Tieto nykyisestä myyntitahdista tulee vain hetki sen jälkeen, kun Sony-pomo Hiroki Totoki kertoi luottavansa PSVR 2:n myyntimäärän ylittävän viiden miljoonan laitteen rajapyykin. Tavoite pohjautuu alkuperäisen PlayStation VR:n myyntimäärään.

Tällä hetkellä on vielä liian aikaista arvioida sitä, minkälaiseksi menestykseksi tai epäonnistumiseksi PSVR 2 muodostuu. Vaatimattoman myyntilukemat eivät kuitenkaan povaa suuria, sillä PS4:n PlayStation VR saavutti ensimmäisen neljän kuukauden aikana lähes miljoonan laitteen myyntimäärän. Asiaan tosin vaikutti myös matalampi hinta, sillä PSVR 2 maksaa Suomessa peräti 639 €.

Onko PSVR 2:n tulevaisuus valoisa?

PSVR 2 sai arvostelussamme runsaasti kehuja, mutta tällä hetkellä laitteen tulevaisuus on hämärän peitossa. Monet muistanevat noin vuosikymmenen takaa Sonyn PS Vita -käsikonsolin, joka kärsi alkumetreillä samanlaisista myyntiongelmista. Laitteen elinkaari päättyikin nopeasti, vaikka etenkin Japanissa pelejä julkaistiin epäsäännölliseen tahtiin vielä pidemmän aikaa. Toivottavasti PSVR 2:n tilanne on kaikin puolin valoisampi.

Nykyiset haasteet on helppo ymmärtää. Kuten arvostelussa mainitsimme, hinnoittelu kääntyy helposti laitetta vastaan. Nykyisellään PSVR 2 maksaa enemmän kuin PS5 itsessään, mikä on monille todella suuri kynnyskysymys. Lisäksi konsolin saatavuus on vasta parantunut, joten monille ostopäätös tarkoittaisi yli tonnin kertamaksua.

Vaikka hintalapun höylääminen voisi auttaa, PSVR 2 tarvitsee myös aikaa. Tarjolla on tällä hetkellä Horizon: Call of the Mountainin sekä Gran Turismo 7:n VR-tuen kaltaisia helmiä, mutta kirjasto kokonaisuudessaan on vielä kapea. Kunhan pelivalikoima kasvaa, voidaan laitteen tulevaisuudesta päätellä enemmän.

• Don't miss one of the best PS5 games coming to PS Plus next week

Alkuperäinen Resident Evil 4 sykähdytti monet tuoreella otteellaan. Sen toiminnallinen, hirviöntäyteinen ja eeppinen pelastusreissu espanjankieliseen kylään valloitti tyylillään. Vaikka presidentin jälkikasvun pelastaminen ei välttämättä paperilla vaikuta kaikista kiinnostavimmalta, ei ole sattumaa, että teosta muistellaan yhä lämmöllä.

Kuten aiemmat uusioversiot ovat osoittaneet, Resident Evil -uusioversiot eivät tyydy ainoastaan tarkentamaan pikseleitä ja iskemään täyttä hintalappua paketin kylkeen. Uusioversio täydentää tarinaa, korjaa töksähdellen toiminutta ääninäyttelyä ja lisää taisteluihin sekä vihollismörköihin syvyyttä. Vaikka alkuperäinen Resident Evil 4 on kestänyt aikaa, vuoden 2023 uusioversio näyttää ajan hampaan myös purreen zombin lailla. Onneksi tähän vaivaan on lääke.

Resident Evil 4 - hinta ja julkaisupäivä

• Mikä se on? Uusioversio vuonna 2005 ilmestyneestä kauhupelistä Resident Evil 4 
• Milloin se julkaistiin: 24.3.2023 
• Paljonko se maksaa: 59-69 €
• Mille alustoille se julkaistiin? PC, PlayStation, Xbox 

Aseita laulattaen

Resident Evil -sarja on kauhuleimansa ansainnut, mutta viimeisimmät pääsarjan osat ovat olleet tältä osin pikemminkin elämysjunia. Pelottavat elementit itsessään ovat paikallaan, mutta uhkaavuuden tunne on loistanut poissaolollaan. Isoin ongelma on liittynyt ähkyyn. Etenkin Resident Evil 7 Biohazard oli isoilta osin onnistunut ja nautinnollinen teos, mutta pelaaja tunsi tästä huolimatta olevansa lähinnä sivustaseuraaja. Nelososan ronskisti aseistautunut Los Illuminados vaatii kaatuakseen taistelumekaniikkoihin syventymistä. Tämä tuntuu parin edellisen pääsarjan osan jälkeen todella tervetulleelta.

Nopeat iskusarjat, kattava asevalikoima sekä lähitaistelu tarjoavat monipuoliset työkalut toimintaan. Lisäksi peli muuttaa muotoaan läpi seikkailun. Jipot, jotka pelittävät alkumetreillä, vanhentuvat nopeasti käsiin. Omaa kikkakirjastoa onkin päivitettävä jatkuvasti vastaamaan vihollisten tarjoamaan haasteeseen.

Kyläläisten sekopäisyys ja hyökkäysvimma eivät näy haastavuudessa. Hampaitaan myöten suojautuneet mörököllit sen sijaan vaativat hyvin toisenlaisen lähestymistavan, sillä suojukset, panssarit sekä jousipyssyt eivät päästä pelaajaa helpolla. Vihollisjoukoissa on myös kaikkea näiden ääripäiden välistä. Parhaimmillaan rosmot vaihtelevat päällekäynnin ja kaukoaseiden välillä.

Linnoitukseen hyökkääminen tarjoaa pelin herkullisimpia ja vaarallisimpia hetkiä. Ashleyn valvonta ei ole helppoa, kun samaan aikaan viholliset käyvät käsiksi kaikin mahdollisin konstein ja suojuksin. Vaikeusasteen nostaminen voi aiheuttaa jo parranpärinää, sillä murkulatulituksen väistämisen mahdottomuus oli normaalillakin haastavaa. Tästä huolimatta kohtaus on muiden taistojen tavoin erittäin nautinnollinen. Monipuolisuus tilanteissa ja mekaniikoissa tarjoaa sopivasti vaihtelua läpi roiman kymppituntisen seikkailun.

Isommat pomotaistot erottuvat edukseen. Vaikka haastetta piisaa, hirviömäisen Verdugon tai sokean Garradorin löylyttäminen painautuu muistin syövereihin. Erityisesti Verdugon suunnittelu ansaitsee ylisanoja. Otuksessa on samaan aikaan pelottavuutta ja uhkaavuutta, mutta myös taistelu itsessään kutkuttaa. Muotopuolen avaruusotuksen päihittäminen vaatii tarkkuutta ja taitoa – sekä kantapään kautta kertynyttä oppia.

Pieneen tilaan sulloutunut Garrador kääntää tilanteen päälaelleen. Kun ympäristö ei tarjoa tilaa temppuilulle, jokaista askelta joutuu miettimään tarkasti. Ampuminen, metallikettinkeihin osuminen ja muut ympäristön äänet paljastavat hirviölle sijainnin välittömästi. Jotta pomon saa nujerrettua, vaatii taisto pelaajalta sekä tulivoimaa että taktisuutta.

Hiippailu on yhtä lailla onnistunutta ja sujuvaa. Iso osa pelistä kuluu varjoja hyödyntämällä, mutta tästä huolimatta suunnitelmat eivät kertaakaan kariutuneet näkymättömään esteeseen tai kenttäsuunnittelun ongelmiin. Vaikka asian myöntäminen on tuskallista, jokaisesta kuolemasta sai syyttää yksinomaan itseään. Tekninen toteutus ja vihollisten tasapainotus pitävät huolen nautinnollisuudesta. Resident Evil 4 noudattaa omia pelinsisäisiä lainalaisuuksia, joita noudattamalla pääsee jatkuvasti eteenpäin.

Tunnelma ja sisältö käsi kädessä

Taistelut eivät suinkaan ole pelin ainoa onnistuminen. Uusioversio tuntuu hioneen kokonaisuutta myös tunnelman osalta. Etenkin kulttia johtava Saddler sekä tämän lähin apuri lordi Salazar tuntuvat pelottavan uhkaavilta. Tarina malttaa ottaa aikansa. Kun Saddlerin ensitapaamista joutuu odottamaan pitkän aikaa, tuntuu kohtaaminen entistä ikimuistoisemmalta.

Jopa Ashley tuntui aiempaa miellyttävämmältä. Vaikka saattotehtävät itsessään ovat lähtökohtaisesti yleisavain epäonnistumiseen, tällä kertaa tutkapari vaikutti jopa hyödylliseltä ja älykkäältä. Kenties nuoremmassa sukupolvessa todella on toivoa!

Siinä missä alkuperäisosassa Ashley kirkui ärsyttävästi jokaisen vaarallisen kohdan yhteydessä, 2020-luvulla presidentin jälkikasvussa on enemmän potkua. Yksi hauskimmista hetkistä vie pelastettavan nosturin puikkoihin tuhoamaan seinää. Tämä vapauttaa pelaajan keskittymisen yksinomaan vihollistaistelijoiden höykyttämiseen. Mikä parasta, kerrankin sai myös nauttia valmiista pakoreitistä.

Vuoden peli... taas?

Vaikka pahat jättikorporaatiot, hämmentävä taustatarina sekä valtavat räjähdykset ovat värittäneet pelisarjaa, Resident Evil -teokset ovat aina pitäneet otteessaan. Siinä missä Village sai samaistumaan hahmon tuntemuksiin osana suurempaa kokonaisuutta, Resident Evil 4:n uusioversio nostaa kokemuksen vielä paremmaksi.

Ennen kaikkea kyseessä on jälleen yksi napakymppi Capcomin uusioversioiden listalle. Se ei vain hio audiovisuaalista toteutusta, vaan uusiotekijät ovat onnistuneet parantamaan myös tarinaa, taistelua sekä pomovastuksia. Samalla teos saa toivomaan, että studio on hoksannut Resident Evilin syvimmän olemuksen. Jos näin todella on, seuraavasta pääsarjan osasta voidaan odottaa todellista menestystarinaa.

• Arvostelussa Resident Evil 2
• Paras kauhupeli: pelottavimmat kokemukset PC:lle ja konsolille

PS5-konsolin uusi DualSense Edge -erikoisohjain on jo ennakkoon herättänyt huomiota vaatimattomalla akkukestollaan. Nyt syy huippuohjaimen ongelmaan on selvinnyt.

Salaisuus paljastui ohjaimen purulla. Twitter-käyttäjä Budd's Controllers esitteli laitteen sisuskaluja, jotka osoittavat akun olevan merkittävästi pienempi kuin tavallisessa DualSense-ohjaimessa.

Koko ei ole ainoa ratkaiseva tekijä, jonka vuoksi PS5:n Pro-ohjain kärsii jaksamisvaikeuksista. Edgen akkukapasiteetti on vain 1 050 mAh, mikä on merkittävästi vähemmän kuin perusmallin 1 560 mAh.

Miksi DualSense Edgen akku on heikompi?

DualSense Edge on akkua lukuun ottamatta kauttaaltaan parempi ohjain kuin perusversio. Nyt tiedämme syyn vajeeseen, mutta ratkaisu itsessään herättää kysymysmerkkejä. Olisi voinut kuvitella, että 249 euron hintalapulla varustettu ohjain pyrkisi päihittämään pikkuveljensä jokaisella osa-alueella.

Todennäköisesti syyt liittyvät kahteen keskeiseen tekijään: käytössä olevaan tilaan sekä hinnoitteluun. Kuten yllä olevasta kuvasta näkee, ohjain itsessään on kasattu erittäin niukkaan tilaan. Käytännössä ohjaimen sisällä on kaikki samat elementit kuin alkuperäisessä DualSensessä, minkä lisäksi sinne on ahdettu kaksi funktiopainiketta ja takasiivekkeet.

DualSense Edge on itsessään hyvin kallis ohjain, sillä se maksaa Suomessa 249 euroa. Jos siihen olisi vielä lisätty kookas akku, saattaisi hintalappu alkaa kolmosella. Tämä voisi tehdä ohjaimesta liian kalliin kohdeyleisölle.

Akkukoossa säästäminen on luonnollinen paikka tuotantokustannusten leikkaamiselle. Ja kuten DualSense Edge -arvostelussa totesimme, laitteen vahvuudet saavat jätettyä ongelman varjoonsa.

• Arvostelussa DualSense Edge