¿Por qué puedes confiar en TechRadar?
Viisi kameraa
LG V40 ei kainostele kameroidensa määrässä. Viisi kameraa saattaa ensiajatuksella tuntua tarpeettomalta mainoskikalta, mutta monipuolisuudesta on aidosti hyötyä. Puhelin erottuukin kilpailijoistaan juuri kameroillaan.
Pääkamera
Laadukkaimmat kuvat saa 12 megapikselin peruskameralla, jossa on 78-asteen kuvakulma. iPhonen 73-asteen kuvakulma on hieman LG:tä kapeampi, mutta Android-puhelimissa ollaan tyypillisesti nähty hieman Applea laajempi kuvakulma.
Pääkennossa on nopea f1,5 aukko ja pikselikoko on suurempi kuin tyypilliset 1,4 mikrometriä. Ratkaisun tavoitteena on saada kuviin lisää valoa myös sisätiloissa ja pimeämmissä olosuhteissa. Puhelin käyttää myös LG:n omaa Super Bright -kamerateknologiaa, joka nostaa kuvan kirkkautta, mutta pienentää samalla resoluutiota.
LG:n mukaan puhelimen kamera priorisoi ihmisten kasvoja, vaikka taustalla olisikin voimakasta valoa. Tämä näkyi myös ottamissamme esimerkkikuvissa, joissa puhelimella oli tapana ylivalottaa taustaa reippaasti, jotta etualalla olevat ihmiset saataisiin erottumaan. Ylivalotus on silmiinpistävää, vaikka kuvaa ottaessa käyttäisikin HDR-tilaa. Puhelin osaa toki yhdistää neljä eri kuvaa yhdeksi ruuduksi, mutta LG:n kamera suosii silti yhden kameran kuvia aina, kun on mahdollista.
Kuvissa on myös varsin agressiivinen kontrasti, ja sävyt kallistuvat punaisiin ja keltaisiin kilpailijoitaan enemmän.
Superlaajakuvalinssi
Erittäin laaja 107 asteen laajakuvalinssi saa mahdutettua kuvaan paljon kerrallaan. Se ei ole aivan yhtä dramaattinen kuin LG V10:n alkuperäinen 120 asteen linssi, eivätkä sen reunat ole yhtä pyöristyneet.
F1,8-linssin 16 megapikselin kuvat tuovat kuviin hyvän rajauksen. Sinun ei tarvitse aina peruuttaa keskelle katua saadaksesi haluamasi kuvan – tai nitoa yhteen monen kuvan panoraamaa. Laajakuvaefekti on käytännöllinen, mutta huomasimme pientä sumenemista kuvien reunoilla. Kyseisessä kamerassa ei ole optista kuvanvakautusta, joten kuvat tärähtävät helposti.
Telefotolinssi
LG on siirtynyt viimein telefotolinssiin, joka tarjoaa Applen, Samsungin ja monen muun valmistajan laitteista tutun optisen zoomiin. Pystyt zoomaamaan kaksi kertaa lähemmäs kohdetta ilman digitaalisesta zoomista tuttua kohinaa. Käytännössä oikeastaan mikään telefotolinssillä ottamistamme kuvista ei kuitenkaan ollut terävä edes normaalissa valaistuksessa. Tulokset olivat vieläkin heikompia hämärässä valaistuksessa.
Päivitys: Huomasimme, että kamera käyttää hämärässä valaistuksessa vain normaalia kameraa ja kroppaa kuvan kaksikertaista zoomia vastaavaan kokoon. Epäilystämme tukivat myös EXIF-tiedot, joiden mukaan kuva oli otettu peruslinssin f1,5:n aukolla. LG:n ratkaisu ei ole kuitenkaan mitenkään poikkeuksellinen, sillä Apple ja Samsung tekevät samaa omilla telefotolinsseillään.
Asiaan on kuitenkin yksi poikkeus: Triple Shot -kuvaustila. Panimme merkille, että kaikki kyseisellä asetuksella otetut kuvat pakottavat kameran käyttämään telefotolinssiä myös hämärässä valaistuksessa. Lopputuloksena on siis entistä sumeampia otoksia. Emme oikein ymmärrä, onko tämän taustalla jokin virhe vai omituinen suunnittelulogiikka.
Telefotolinssin kapea f2,4-aukko tarjoaa 45 asteen kuvakulman ja yltää 12 megapikselin resoluutioon. Kameran kaksinkertainen optinen zoomi ei tuo kohdetta niin dramaattisen lähelle kuin odottaisit ja tarkennuksen taso riippui lähinnä kuvausolosuhteista. Arvostamme kyllä kaksinkertaista zoomia, mutta toivoisimme LG:n ja monien muiden valmistajien siirtyvän Huawei P20 Pron tapaiseen kolminkertaiseen optiseen zoomiin, joka tuo kohteen jo huomattavasti lähemmäksi.
Etukamera
LG V40:ssä on päivitetty 8 megapikselin etukamera, joka on huomattava parannus aiemman LG V30:n heikkotasoisesta kamerasta.
Pääetukamerassa on f1,9:n aukko 80 asteen kulmalla. Siinä on myös muotokuvatoiminto, mutta se ei ole yhtä onnistunut kuin osalla kilpailijoista. Etukamera on ottanut joka tapauksessa suuren harppauksen eteenpäin viime mallista.
Laajakulmainen etukamera
Jo LG V10:stä tuttu laajakulmainen etukamera on tehnyt paluun myös V40:een. Ratkaisu on kuitenkin muuttunut parempaan päin käyttäjäpalautteen perusteella. 5 megapikselin resoluutiolla ja f2,2:n aukolla varustetun kameran näkökenttä on nimittäin vain 90 astetta – joka ei poikkea juurikaan pääkameran 80 asteen kulmasta. Se on myös huomattavasti kapeampi kuin LG V10:ssä nähty 120-asteinen laajakulmalinssi.
LG:n ajatuksena on ollut vähentää kuvan reunojen pyöristymistä, mutta se hankaloittaa myös kaikkien mahduttamista kuvaan. Onkin hieman sääli, että LG päätti pelata varman päälle ja tarjota vain kapean 90 asteen näkökentän. Sanottakoon vertailun vuoksi, että vanhan V10:n 120 asteen näkökenttä oli suunnilleen sama kuin ihmissilmän näkökenttä.
Triple Lens, Muotokuva, Cine Shot ja Cine Video
LG V40:n kameran keinoäly osaa tunnistaa kuvattavan kohteen (esimerkiksi kukan, kaupungin tai ihmisen) melko tarkasti ja hienosäätää asetuksensa (muun muassa valkotasapainon ja kirkkauden) sen mukaisesti. Toiminto on kuitenkin jostain syystä piilotettu kameran alavalikkoon, joten se jää helposti huomaamatta.
Kamera erottuu kuitenkin edukseen etenkin Triple Lens-, muotokuva-, Cine Shot- ja Cine Video -toiminnoillaan.
Triple Lens ottaa kuvat puhelimen kaikilla kolmella takakameralla, joten voit vangita haluamasi kohteen kaikilla mahdollisilla vaihtoehdoilla ja valita mieleisesi otoksen vasta jälkikäteen. Joudut kuitenkin pitämään kameraa paikallaan neljän sekunnin ajan, jotta puhelin ehtii napata kaikki kuvat. Toimenpide onkin helpointa hoitaa jalustan kanssa.
LG V40:n muotokuvat olivat kohtuullisen hyviä. Niiden taustat ovat mukavan sumeita, mutta kohteen reunoilla saattaa näkyä pieniä epätarkkuuksia. Suurimpana ongelmana olivat kuitenkin kuvien kirkkaat taustat, jotka paloivat usein puhki.
Cine Shot on hauska ominaisuus, joka mahdollistaa osittain animoitujen kuvien luomisen. Se nauhoittaa käytännössä kuuden sekunnin MP4-videon, näyttää sinulle pysähtyneen kuvaan ja sallii sinun maalata kuvasta haluamasi kohdat, jotka haluat pysyvän liikkuvina. Toiminnon idea aukeaa parhaiten tästä videosta.
Kokeilimme toimintoa myös itse ja arvostimme erityisesti mahdollisuutta zoomata kuvaa tarkemman maalauksen aikaansaamiseksi. Maalausta tai valittua animaatiota ei kuitenkaan harmillisesti pystynyt muuttamaan enää tallentamisen jälkeen. Et voi siis myöskään asettaa efektiä aiemmin ottamiin videoihisi. Se on harmillista, sillä Google Play Kaupassa on monia sovelluksia, jotka tarjoavat vastaavan ominaisuuden.
Cine Video mahdollistaa puolestaan sulavan zoomauksen mihin tahansa kohtaan videota. Siinä on uusi tap-to-zoom-toiminto, joten voit käytännössä vain napauttaa sitä kohtaa, johon haluat zoomata. Zoomaaminen onnistuu tosin edelleenkin myös liukusäätimellä.
Current page: Viisi kameraa
Página anterior Esittely, muotoilu ja näyttö Página siguiente Tekniset tiedot, ohejlmisto ja akunkesto