Paras urheilukello 2024: unohda perinteiset sykemittarit

Garmin Forerunner 945 -urheilukello sinistä taustaa vasten.
Parhaat urheilukellot auttavat ottamaan kaiken irti harjoitteista. (Kuva: Garmin / Future)

Jos harrastat paljon juoksua, suosittelemme silloin ottamaan matkakumppaniksi urheilukellon. Se on kätevä lisäväline ranteeseesi, jonka avulla voit seurata juoksudataa kehittääksesi askeltasi sekä itseäsi.

Markkinoilla on kuitenkin runsaasti erilaista puettavaa teknologiaa käytettäväksi, joten oikean matkakumppanin valinta voi olla vaikeaa. Eri mallit tarjoavat monenlaisia ratkaisuja, kokoja sekä tietenkin hintaluokkia. Siksi olemmekin koonneet alle parhaita urheilukelloja useissa eri hintapisteissä, jotta löytäisit helpoiten itsellesi parhaan mahdollisen valinnan.

Mielestämme juoksukellojen tärkeimpiä ominaisuuksia pitäisi olla tarkka GPS-paikannus, helppokäyttöiset toiminnot sekä loistavat kumppanisovellukset, jotka auttavat meitä seuraamaan suorituksiamme ja pysymään motivoituneina. Aktiivisille urheilijoille suosittelemmekin Polarin, Suunnon tai Garminin valmistamia malleja. Nämä ovat yhtiöitä, jotka keskittyvät ensisijaisesti juoksudatan keräämiseen ja sen hyödyntämiseen.

Urheilukelloista julkaistaan lisäksi uusia malleja jatkuvasti, mutta me arvostelemme niitä aktiivisesti TechRadarin toimituksessa puolestasi. Kannattaa siis palata tarkastelemaan tätä listaa ja katsomaan, josko sijoitukset olisivat muuttuneet. Tämän hetken parhaat kymmenen urheilukelloa ovat kuitenkin seuraavanlaiset.

Parhaat urheilukellot lyhyesti

Paras urheilukello 2024

Miksi TechRadar voi luottaa Asiantuntijaarvostelijamme käyttävät tuntikausia tuotteiden ja palveluiden testaamiseen ja vertailuun, jotta voit valita sinulle sopivimman. Lisätietoja testaamisesta.

Testivoittaja

Garmin Forerunner 265S ihmisen ranteessa

Forerunner 265 tarjoaa huippuominaisuudet ilman Forerunner 965 -isoveljen korkeaa hintalappua. (Image credit: Future)
Paras urheilukello valtaosalle käyttäjistä

Tekniset tiedot

Mitat: 46,1 x 46,1 x 12,9 mm
Paino: 47 grammaa
Näyttö: 1,3-tuumainen (416 x 416) AMOLED
GPS: GPS, GLONASS, GALILEO, SATIQ
Akkukesto: 13 päivää (20 tuntia GPS-paikannuksella)
Vedenkestävyys: 5ATM

Osta, koska

+
Tarkka GPS ja terveysseuranta
+
Tarkat värikartat
+
Musiikkitoisto
+
Uusi AMOLED-näyttö

Älä osta, koska

-
Ei aurinkolatausta

Garmin Forerunner 265 on tämän hetken houkuttelevin urheilukello juoksijan tarpeisiin. Se vetää vertoja jopa valmistajan huippumalleille, vaikka hinta onkin selvästi edullisempi. Ainoastaan vuosipäivityksen erittäin maltillinen uudistuminen vei arvostelussamme viimeisen tähden.

Vaikka kyseessä ei ole halpa juoksukello, on sen hinta selvästi parempi kuin valmistajan kalleimmilla kelloilla. Treeni- sekä terveysseurannan tarkkuus eivät kärsi hintaleikkurista, sillä Garminin uusittu ohjelmisto sekä monikaistainen GPS vakuuttavat arjessa.

Mukana on kaikki vuotta vanhemmasta mallista tutut ominaisuudet aina treenirasituksesta ja sykevaihteluista lähtien. Mikäli kello havaitsee palautumisen olevan edelleen kesken, vihjaa se paremmin tilanteeseen soveltuvia harjoitteita. Tämän ansiosta harjoittelet järkevämmin, et vain enemmän.

Erityisesti ihastuimme värikkäisiin karttoihin, jotka tekevät reittiseurannasta todella vaivatonta. Uusi AMOLED-näyttö on kehujen väärti. Lisäksi voit luoda omia intervalliharjoitteita matkan tai ajan perusteella muutamalla painalluksella.

Markkinoilla on teknisesti parempia, nopeampi tai muotoilultaan klassisempia juoksukelloja, joissa treenitilojen määrä sekä akkukesto ovat paremmalla tolalla. Näistä joutuu kuitenkin maksamaan todella paljon pidemmän pennin. Hinta-laatusuhteeltaan Forerunner 265 ei ole vielä kohdannut voittajaansa, sillä se soveltuu niin aloittelevalle kuin jo vauhtiin päässeellekin treenaajalle.

Lue koko arvostelu: Garmin Forerunner 265

Paras edullinen juoksukello

Garmin Vivoactive 4 valkoista taustaa vasten

Tyylikästä urheilukelloa etsiville Garmin Vivoactive 4 tarjoaa myös monipuolisen treeniseurannan. (Image credit: Garmin)
Garminin tyylikkäin älykello on myös erinomainen aktiivisuusranneke

Osta, koska

+
Monipuolinen treeniseuranta sekä GPS
+
Kellon sisäinen musiikkitoisto

Älä osta, koska

-
Ei rasitusseurantaa
-
Sykeseurannassa heittelyä

Onko se älykello? Onko se sisäänrakennetulla GPS-paikannuksella varustettu urheilukello? Onko se muotikello? Garmin Vivoactive 4 on kaikkea kolmea. Garmin menee ensimmäistä kertaa muotoilussaan muodin puolelle suunnittelemallaan urheilukellolla, joka kilpailee suoraan Apple Watchin ja Android Wear -laitteiden kanssa.

Siinä on totutusti kaikki Garminin älytoiminnot, kuten sisäänrakennettu GPS ja sykemittari, tuki usealle eri harjoitteelle ja sisäänrakennettu musiikin suoratoisto-optio Deezeriä ja Spotifyä varten. Tosin musiikinkuunteluun tarkoitettu sovellus kaipaisi pieniä parannuksia.

Näiden ohella sen akku kestää kevyesti viitisen päivää normaalikäytössä ja 18 tuntia GPS-harjoitteiden parissa, joskin jälkimmäinen lukema tippuu kuuteen tuntiin musiikkia kuunnellessa. Muotoilun osalta siinä on harjattua terästä oleva reunus ja mukava kuminen ranneke, jonka voi vaihtaa.

Garmin Connect tarjoaa vielä ison liudan erilaisia näyttöpäitä ja sovelluksia, minkä lisäksi ohjelma on itsessään avoin kehittäjille. Toisin sanoen lisää on vain tulossa.

Lue arvostelu: Garmin Vivoactive 4

Paras juoksukello

Garmin Epix Pro miehen ranteessa

Jos budjetti ei tule vastaan, on Garmin Epix Pro tämän hetken paras urheilukello. (Image credit: Future / Matt Evans)
Paras ja todella kallis urheilukello

Tekniset tiedot

Mitat: 47 x 47 x 14,5 mm
Paino: 78 grammaa
Näyttö: 1,4-tuumainen (416 x 416) AMOLED
GPS: GPS, Beidou, GLONASS, Galileo, QZSS
Akkukesto: 16 päivää (42 tuntia GPS-paikannusta)
Vedenkestävyys: 10ATM

Osta, koska

+
Parantaa Fenix 7:sta
+
Integroitu LED-taskulamppu
+
Arvioi mäkijuoksua ja kestävyyttä

Älä osta, koska

-
Maltillinen päivitys
-
Todella kallis

Garmin Epix Pro on loistava älykello, mutta sen asema markkinoilla on hieman mystinen. Kyseessä ei ole pelkästään juoksijoille suunnattu laite, sillä mukana on kattavat seurannat lukuisiin sisä- ja ulkolajeihin. Onpa kello hyväksytty jopa ammattimaiseksi golf-kelloksi, jonka syövereihin on ladattavissa tuhansia eri pelipaikkoja.

Laite on suunniteltu kestämään. Laadukas muotoilu, kirkas näyttö, erinomainen akkukesto ja muut ominaisuudet ovat vakuuttavat, mutta ne ovat yhtä lailla tuttuja Garminin Fenix 7 Pro -mallista.

Lopulta eron valmistajan omaan kilpakumppaniin tekevät uudet mäkijuoksua sekä pidemmän treenin rasituskestävyyttä mittaavat työkalut. Niiden avulla saa puskettua omaa urheilusuoritustaan ja kuntoaan entistä pidemmälle. Eikä integroitua taskulamppuakaan kannata väheksyä, sillä se valaisee hyvin sekä toimii hätätilanteessa myös huomiota herättävänä merkkivalona.

Lue koko arvostelu: Garmin Epix Pro

Paras lujarakenteinen urheilukello

Garmin Instinct 2 valkoista taustaa vasten

Garmin Instinct Solar on kestävimpiä ja käytännöllisimpiä juoksukelloja (Image credit: Garmin)
Kestävä vaihtoehto kestävyysjuoksijoille

Osta, koska

+
Erinomainen akkukesto
+
Edistyneet treenityökalut
+
Erittäin tarkat sijaintitiedot

Älä osta, koska

-
Karttasovelluksen ongelmat

Garmin Instinct 2 on erinomainen urheilukello pitkiä matkoja juokseville. Mallin akkukestoa mitataan viikoissa, ei päivissä tai tunneissa. Lisäksi aurinkolatautuva teknologia tarjoaa periaatteessa ikuisen akkukeston, vaikkakin Suomessa tästä on olosuhteiden vuoksi turha haaveilla. Tarkat treenityökalut toki verottavat virtaa varsin paljon, mutta aurinkoisen kesäpäivän lenkki kaikilla ominaisuuksia ei näy akkulukemassa juuri mitenkään.

Instinct 2 on erittäin kestävä malli. Näyttöreunat ovat valmistajan muita malleja paksummat ja tukevammat, joten laite ei ole moksiskaan pienistä pudotuksista tai vahingoista. Tämän vuoksi malli sopii myös haastavissa maastoissa kipittävien ranteeseen. Monipuolinen värivalikoima tarjoaa hiukan leikillisyyttä sitä kaipaaville.

Ainoa isompi ongelma on yksivärinen MiP-näyttö, joka on etenkin karttojen kanssa vaikeuksissa. Voit suunnitella lenkkireittejä Garmin Connect -tukisovelluksen avulla tai ladata niitä suoraan kolmannen osapuolen järjestelmistä, mutta kellon avulla saat vain summittaisen kuvan sijainnista. Jos tämä on ongelma, kannattaa suunnata katse Garminin Fenix 7- tai Epix-malleihin.

Lue arvostelu: Garmin Instinct 2

Paras urheilukello iPhonen omistajalle

Apple Watch Ultra ihmisen ranteessa pöydän päällä

Apple Watch Ultra on paras juoksukello seikkailevalle iPhonen omistajalle. (Image credit: TechRadar)
Paras urheilukello iPhonen omistajalle

Osta, koska

+
Suorituskyky ja kestävyys
+
Hyvä muotoilu tukee myös hanskoja
+
Silmiä hivelevä näyttö
+
Akkukestoltaan paras Apple Watch

Älä osta, koska

-
Alle 36 tunnin akkukesto
-
Kallis jopa Apple Watchiksi

Jos suhtaudut juoksuun hartaudella ja pidät Applen käyttöliittymästä, Apple Watch Ultra on houkutteleva vaihtoehto. Se on tarkoitettu yksinomaan urheiluun ja seikkailuihin riippumatta siitä, miten äärirajoilla käyt.

Kellon watchOS9-ohjelmisto tukee monia uusia juoksuominaisuuksia, minkä lisäksi sen hyvä akkukesto ja erittäin tarkka GPS takaavat hyvät tulokset. Jos vaadit laitteelta vielä enemmän, kannattaa sen kaveriksi hankkia iPhone sekä Fitness+-palvelu. Nämä nostavat käyttökokemuksen uudelle tasolle.

Moitteitta emme Applea kuitenkaan päästä. Hintalappu nostaa palan kurkkuun, sillä se on jopa tuplasti kalliimpi kuin muut Apple Watchit. Lisäksi akkukesto on hyvä vain valmistajan huomioiden, sillä Garmin, Polar, Coros ja Suunto tarjoavat tällä saralla todella paljon enemmän.

Kyseessä on kaikkinensa tämän hetken parhaita älykelloja, joka sopii todella hyvin juoksijalle. Jos et kuitenkaan omista iPhonea tai etsit budjettivaihtoehto, kannattaa suosiolla kääntää katse listan muihin malleihin.

Lue arvostelu: Apple Watch Ultra

Paras kevyt urheilukello

Coros Pace 2 valkoista taustaa vasten

Kevyt ja kattavilla ominaisuuksilla varustettu Coros Pace 2 on aktiivisen juoksijan uusi lempilaite. (Image credit: Coros)
Kevyt ja kattavilla ominaisuuksilla varustettu keskihintainen kello juoksijalle

Osta, koska

+
Erittäin kevyt
+
Erinomainen satelliittipaikannus
+
Korkearesoluutioinen näyttö

Älä osta, koska

-
Näyttö on pimeä ilman taustavaloa

Coros Pace 2 on keskihintainen juoksukello, jonka kevyt rakenne sisältää järkälemäisen määrän ominaisuuksia. Vain 29 gramman paino tekee siitä huomaamattoman lisävarusteen. Samalla kuitenkin mukana on sellaisia ominaisuuksia, joita ei yleensä näin edulliseen hintaan ole saatavilla. Erityisesti tekoälyavustajan neuvot ovat kullanarvoisia: kello vinkkaa sopivan valmistautumisen erilaisiin harjoitteisiin. Lisäksi se on yhteensopiva muiden valmistajien sykevöiden sekä muiden lisävarusteiden kanssa.

GLONASS- ja Beidu-tuki tekevät GPS-paikannuksesta erinomaisen. Lisäksi kello on saamassa GALILEO-tuen vielä myöhemmin julkaistavan päivityksen myötä. Mikäli siis haluat pysyä kartalla myös tunneleiden sekä muiden ongelmapaikkojen kohdalla, Coros Pace 2 on vastaus toiveisiisi. Se laskee sijainnin muutoksen sekä ajan automaattisesti, jolloin lenkin pituus pysyy oikeana koko juoksun ajan.

Emme kuitenkaan olleet täysin vakuuttuneita näytön kirkkaudesta. Taustavalo tulee tarpeeseen erityisesti kirkkaassa päivänvalossa, jolloin ruudulta lukeminen voi muutoin olla haastavaa. Valon käyttö puolestaan kuluttaa muutoin hyvin jaksavaa akkua turhan rivakasti.

Ongelmakohdat ovat onneksi pieniä, joten kyseessä on juoksijalle mainio vaihtoehto.

Lue arvostelu: Coros Pace 2

Paras Polarin urheilukello

Polar Pacer Pro ihmisen ranteessa

Polar Pacer Pro on erinomainen urheilukello kotimaiselta valmistajalta. (Image credit: Future)
Suomalainen urheilukello treenaamisen kehittämiseen

Osta, koska

+
Kattavat tiedot treenistä ja palautumisesta
+
Loistava tukisovellus

Älä osta, koska

-
Ei värikarttoja kellossa
-
Pelkkä musiikkitoiston hallinta

Polar Pacer Pro muistuttaa monin tavoin tällä listalla aiemmin ollutta Polar Vantage V2 -mallia sekä muita suomalaisvalmistajan tuotteita. Kyseessä on yksinkertainen, kevyt ja juoksijan tarpeet huomioiva älykello, joka ei pyri tekemään käytöstä hankalaa erilaisin älyominaisuuksin. Kyseessä on hinta-laatusuhteeltaan loistava vaihtoehto, mutta kokonaisvaltaisin juoksukello se ei ole.

Keskeisintä on Polarin erinomaiset työkalut juoksutietojen taltioimiseen sekä treenin kehittämiseen. Käyttäjä saa vinkkejä suositelluista harjoitteluista, minkä lisäksi omaa tasoaan voi mitata testin avulla. Kello mittaa sykealueita, poltettuja kaloreita sekä mittaa kartan. Kuntotestin avulla saa puolestaan mitattua maksimaalisen hapenottokyvyn sekä nopeuden ja voiman. Kun saman haasteen tekee vaikkapa treenikauden pääteeksi, edistyminen tuntuu todella konkreettiselta.

Pacer Pro on kevyempi kuin Grit X vain 41 gramman painollaan. Tästä huolimatta kello ei tunnu lelulta vaan laadukkaalta tuotteelta. Valitettavasti mukana ei ole tallennustilaa musiikille eikä kellotaululta luettavia värikarttoja. Sen sijaan lenkkiseuranta sekä paluureitin katsastus näkyy erillisenä nuolena.

Kokonaisuus on kuitenkin erinomainen onnistuminen suomalaiselta valmistajalta. Se on erinomainen lahjaidea juoksusta innostuneelle, joka haluaa treenata järkevästi ja itseään kehittäen.

Lue arvostelu: Polar Pacer Pro

Tutustu myös tuoreemman Polar Ignite 3 -mallin arvosteluun.

Akkukestoltaan paras urheilukello

Garmin Enduro 2 ihmisen ranteessa

Garmin Enduro -malliston akkukesto on urheilukäytössä poikkeuksellisen hyvä. (Image credit: Matt Evans)
Loistava akku sopii pidempiä matkoja juokseville

Osta, koska

+
Erinomainen akkukesto
+
Runsaasti tuettuja urheilulajeja
+
Älyominaisuudet

Älä osta, koska

-
Iso ja painava
-
Kallis

Garmin Enduro 2 on huippukello, joka yhdistää Garminin perinteiset ominaisuudet huikeaan akkukestoon. Siinä missä ykkösmallista uupuivat topografiset kartat, Enduro 2 tuo ne mukanaan. Jos ison koon sekä hintalapun unohtaa, ei puutteita oikeastaan ole.

Enduro 2 jaksaa älykellona peräti 65 päivän ajan, minkä lisäksi aurinkolatausta hyödyntämällä on saatavissa jopa 140 tunnin GPS-seuranta. Ominaisuuksien määrä tietysti vaikuttaa lukuihin, joten minimivalinnoilla kello jaksaa lähes vuoden.

Kuten edeltäjäkin, myös kakkosmalli tarjoaa käytännössä kaiken mahdollisen juoksulenkkien seurantaan. Kattava treeniseuranta, laadukas uniseuranta, veren happisaturaatio, aktiivisuusseuranta sekä älykello-ominaisuudet ilmoituksista lähimaksuun ovat mukana.

Hintalappu karkottaa monet luotaan, mutta mikäli etsit kaiken kattavaa juoksukelloa, on Enduro 2 valintasi.

Lue koko arvostelu: Garmin Enduro 2

Paras Wear OS -urheilukello

Samsung Galaxy Watch 5 Pro ihmisen kädessä

Samsung Galaxy Watch 5 Pro on tämän hetken paras WearOS-älykello. (Image credit: Future)
Paras Wear OS -älykello treenikäyttöön

Osta, koska

+
Edistynyt GPS-seuranta
+
Kolmannen osapuolen sovellukset
+
Hyvät mittausanturit

Älä osta, koska

-
Akku tyhjenee nopeasti
-
Vaatii Samsung Health -sovelluksen

Samsung Galaxy Watch 5 Pro on tyylikäs vaihtoehto monilla hyvillä ominaisuuksilla. Vaikka valikoima sinänsä ei ole laaja, nousee Samsungin älykello helposti parhaaksi Wear OS -malliksi tällä hetkellä.

Watch 5 Pro tarjoaa parantuneen uniseurannan sekä ruumiinkoostumusmittauksen. Laadukas kaksiytiminen Exynos W920 -suoritin mahdollistaa edistyneen GPS-paikannuksen, minkä lisäksi Samsung on todella satsannut navigointiin ja reittisuunnitteluun. Voit halutessasi rakentaa polun valmiiksi ja jakaa sen vieläpä kavereillesi tulosvertailua varten.

Kello on suunniteltu taiten ja sen käyttöliittymä on miellyttävä. IP68-luokitus tuo varmuutta vedenkestävyydestä ja tallennustilaan mahtuu runsaasti musiikkia talteen. Osa käyttäjistä voi kuitenkin kokea kellon koon ongelmaksi, sillä se on rakenteeltaan monia vaihtoehtoja suurempi ja painavampi. Lisäksi monet ominaisuudet vaativat Samsung Health -tukisovelluksen, joten kelloa on helpoin suositella Samsungin puhelimen omistajille.

Arjessa merkittävin vajaus koskee akkua. Laite tyhjenee turhan nopeasti, kuten näin tehokkailla malleilla on tapana. Jos säännöllinen lataus, koko ja Samsung Health -sovellus eivät haittaa, on kyseessä yksinkertaisesti loistava juoksukello.

Lue koko arvostelu: Samsung Galaxy Watch 5 Pro

Paras Fitbit urheilijalle

Fitbit Charge 5 ihmisen ranteessa

Fitbit Charge 5 tarjoaa hyvät ominaisuudet juoksijalle, vaikka varsinaisten juoksukellojen tasolle se ei ylläkään. (Image credit: Future)
Parat Fitbit juoksijalle

Tekniset tiedot

Mitat: 36,7 x 22,7 x 11,2 mm
Paino: 28 grammaa
Näyttö: 1,04-tuumainen AMOLED
GPS: Kyllä
Akkukesto: Jopa 7 päivää
Vedenkestävyys: 5ATM

Osta, koska

+
Sisäänrakennettu GPS
+
Stressiseuranta
+
Kirkas ja terävä näyttö

Älä osta, koska

-
Ei musiikkitoiston hallintaa

Fitbit Charge 5 tiivistää valmistajan suurimmat vahvuudet pienikokoiseen treenilaitteeseen. Kyseessä on enemmän aktiivisuusranneke kuin juoksukello, mutta näppärä käytettävyys, laadukas AMOLED-kosketusnäyttö sekä viikon akkukesto kestävät vertailun varsinaisiin urheilukelloihin. Tämän vuoksi olemme myös pitäneet tuotteen tällä listalla.

Mukana on sisäänrakennettu GPS-paikannus, jonka avulla saa pidettyä kirjaa juoksuista, kävelyistä sekä pyörälenkeistä. Vastaavasti EDA-anturi mittaa stressitasoja, kun taas EKG seuraa sydäntä. Kaikki kerätyt tiedot ovat helposti luettavissa kirkkaalta AMOLED-näytöltä.

Charge 5 on aktiivisuusranneke, joka on tarkoitettu urheiluun vakavasti suhtautuville. Samalla se on kuitenkin edullinen ja kokonaisvaltainen, joten se sopii yhtä lailla epäsäännöllisemminkin kuntoilevalle.

Valitettavasti laite ei mahdollista Spotify-musiikkitoiston hallintaa, mutta tämä on varsin pieni miinus muuten laadukkaassa kokonaisuudessa.

Lue koko arvostelu: Fitbit Charge 5

Kysymykset ja vastaukset

Mitä kannattaa huomioida urheilukelloa ostaessa?

Ennen kuin hankit urheilukellon, kannattaa pysähtyä tekemään pohjatyöt kunnolla. Ethän lähde lenkillekään lämmittelemättä, joten samalla tavalla kannattaa valmistautua hankintaan miettimällä omia tarpeita. Vaihtoehdot eivät nimittäin ole samalla lähtöviivalla, sillä osa laitteista keskittyy arkiseen kunnonsäilytykseen ja toiset puolestaan tavoitteellisempaan kilpajuoksuun.

Juoksuharrastustaan aloittelevat saavat joidenkin mallien treeniohjelmista hyvän pohjan. Esimerkiksi Garmin Forerunner 55 vinkkaa erilaisista harjoitusmuodoista, jotta et jämähdä tekemään samaa treeniä ja reittiä jokaisella kerralla. Samalla se muistuttaa lepopäivistä ja huolehtii palautumisesta. Harjoittelun ja levon sopusuhta on tärkeämpää kuin kalenteriin merkityt kiinteät urheilupäivät.

Polar Grit X tarjoaa puolestaan lisätietoja ravinnosta sekä energiankulutuksesta. Mikäli harrastat pitkänmatkanjuoksua, on elimistön ravitsemisesta syytä pitää huolta. Polarin malli kertoo juoma- ja välipalahetkistä. Tämän lisäksi se on yhteensopiva TrainingPeaks-palvelun kanssa. Se mahdollistaa valmiiden ja huolella suunniteltujen ohjelmien lataamisen oman treenin tueksi.

Vaikka tavallinen älykellokin toimii lenkillä, suosittelemme pitäytymään urheilukellossa. Yksi merkittävä ero koskee painikkeita. Ne ovat etenkin Suomen olosuhteissa miellyttävä lisä, sillä kosketusnäytön sohiminen talvisella juoksulenkillä on poikkeuksetta ikävää. Ruutu kun ei välttämättä toimi hansikkaan läpi tai edes hikisellä kädellä.

Akkukesto on aina tärkeää. Kun treenipäivä viimein koittaa, latauspalkin tuijottaminen on vihoviimeinen asia jonka haluaa tehdä. Saati sitten jos seuranta päättyy kesken lenkin akun loppumiseen.

Mahdolliset lisäominaisuudet ovat nekin varsin käytännöllisiä. Esimerkiksi musiikkitoiston hallinta tai lähimaksaminen tuovat arkeen pieniä mutta silti merkittäviä parannuksia. Tällöin et joudu kaivamaan puhelinta taskusta tai kantamaan taskussa kolikoita mahdollista vesipullohankintaa varten. Nämä auttavat paitsi urheillessa mutta myös arjessa. Yksinkertainen on aina kaunista, mutta liian simppelillä laitteella säästät väärästä paikasta.

Muun muassa näitä asioita kannattaa pohtia huolella ennen ostopäätöksen tekemistä. Mainituista asioista kaikkia ei varmasti tarvitse monikaan, joten kannattaa miettiä itselle tärkeitä asioita. Jos akkukesto ja treeniohjelmat tuntuvat tärkeimmiltä, voi muut kohdat jättää enemmän tai vähemmän taka-alalle.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti